Tietoa mainostajalle ›

3x terveellistä Kvinoa-aamupalaa

*Kaupallinen yhteistyö: Risella

Hyvää huomenta! Uuteen viikkoon on kiva herätä, kun flunssapirulainen alkaa olla selätetty. Kroppa huutaa nyt ravinteikasta ruokaa, joten pyöräytetäämpä viikko käyntiin herkullisilla, mutta myös terveellisillä aamupalaresepteillä. Kaikkia niitä yhdistää yksi ja sama raaka-aine: Risellan Kvinoa.

Jos puhutaan Risellasta, niin mieleen tulee ensimmäisenä mieleen riisi. Minulla erityisesti heidän risottoriisi, jota olen käyttänyt vuosia lempirisottojeni tekemiseen. Täällä blogissakin on nähty mm. Punajuuri-risoton, Salami&tomaatti-risoton sekä suursuosioon nousseen Kookos-lime-katkarapurisoton reseptit.

Nykyisin Risellan valikoimiin kuuluu myös paljon muita tuotteita perinteisten riisien ohella. Yhteistyön merkeissä otin testattavaksi heidän uutuustuotteensa Kvinoan, Kvinoa Mixin sekä Couscousin. Viimeisenä mainittua on tullut käytettyä ruoanlaitossa jo iät ja ajat, mutta Kvinoa oli itselleni hieman vieraampi tapaus. Olen toki syönyt sitä salaatteissa ja lisukkeena erilaisilla bowleissa sekä liha/kasvis/kalapyöryköissä, mutta omissa keitoksiini se ei ole kovinkaan montaa kertaa eksynyt.

Ei ennen kuin ymmärsin pienen tutkiskelun jälkeen, miten monipuolinen raaka-aine Kvinoa oikein on. Siitähän pystyi käytännössä tekemään mitä tahansa. Päätin testat lounas- ja illallisreseptien sijaan miten Kvinoa istuisi aamupalapöytään. Lopputuloksena kolme hyvinkin erilaista reseptiä.

Kvinoa mixistä valmistettu puuro on oiva vaihtoehto perinteiselle kaurapuurolle. Sen koostumus on aavistuksen rapeampi ja muistuttaa chia-tuorepuuroa. Helppo kvinoa-munakas valmistuu todella nopeasti muutamasta raaka-aineesta ja sopii myös lounaalle esimerkiksi kalan lisukkeeksi. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Kvinoa-mustikkapiirakka, joka osoittaa miten hyvin tämä ihme raaka-aine sopii myös leivontaan. Terveellinen herkku sopii niin brunssille, välipalaksi kuin terveelliseksi jälkkäriksikin.

Kvinoa-puuro (1 hengelle)

reilu 1dl Risella Kvinoa Mixia / reilu 2dl maitoa (keittämiseen sopivaa tai esim. vanilja soija- tai mantelimaitoa) / 1 munan valkuainen / 1/2 rkl ruskeaa sokeria (kookos- tai fariinisokeria) / 2-3 kanelitankoa / pari tippaa vaniljauutetta / ripaus kardemummaa / ripaus muskottipähkinää / päälle esim. marjoja, hedelmiä ja vaniljasoijamaitoa

Kiehauta maito kattilassa kanelitankojen kanssa, lisää Kvinoa mix. Pienennä heti matalalle lämmölle. Anna hautua kannen alla n. 15 minuuttia. Varo puuro kiehuu herkästi yli, kannattaa jättää pieni ilmareikä kanteen. Kun puuro on hautunut, siirrä se hetkeksi levyltä ja poista kanelitangot. Sekoita joukkoon valkuainen, sokeri ja mausteet. Siirrä takaisin levylle hetkeksi ja sekoittele. Tarjoa puuro marjojen, hedelmien ja esimerkiksi vaniljasoijamaidon kera.

Helppo kvinoa-munakas (2 hengelle)

2 munaa / tilkka maitoa / 2 dl valmiiksi keitettyä Risella Kvinoa /  parsakaalia (tai vaikkapa pinaattia) / mausteita

Keitä Risella Kvinoa paketin ohjeen mukaan ja jätä sivuun odottamaan. Sekoita kulhossa munat ja tilkka maitoa. Pilko parsakaalia ja kuullota sitä hetki pannulla. Siirrä nekin hetkeksi sivuun. Sulata pannulla voi nokare ja kaada munaseos siihen. Valmista munakas miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Lisää joukkoon kvinoa ja paistetut parsakaalit. Mausta maun mukaan. Itse menin tällä kertaa vain suolalla ja pippurilla.

Kvinoa mustikkapiirakka ( n. 12 palaa)

3,5 dl (pika)kaurahiutaleita / 1,4 dl valmiiksi keitettyä Risella Kvinoa / 1 tl leivinjauhetta / 0,75 dl kookossokeria (tai fariinisokeria)  / 0,5 dl chiasiemeniä / 2 keskikokoista banaania muussattuna / 2 munaa / 0,5-1 rkl maapähkinävoita / 2 rkl sitruunamehua / pari tippaa vaniljauutetta / 3 dl mustikoita (pakastekin käy)

Kuumenna uuni 175°C. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, valmiiksi keitetty kvinoa, leivinjauhe, sokeri ja chiasiemenet. Muussaa banaanit ja sekoita ne toisessa kulhossa yhdessä munien, maapähkinävoin, sitruunamehun ja vaniljauutteen kanssa. Yhdistä seos kuivienaineiden kanssa. Sekoita mustikat varovasti nostellen joukkoon. Vuoraa n. 20cmx20cm kokoinen vuoka leivinpaperilla. Kaada taikina siihen ja paista piirasta n. 25 minuuttia ala- tai keskitasolla. Anna jäähtyä täysin ennen kuin leikkaat sen paloiksi. Tarjoa esim. vaniljakastikkeen kera.

Jotta tekin pääsisitte testailemaan Kvinoa tai kahta muuta uutuutta, niin Risella tarjoaa teille lukijoille mahdollisuuden tilata tuotenäytteen täältä. Tilaajilla on mahdollisuus osallistua Instagram-kilpailuun, jossa jaetaan aiheeseen sopiva kuva (ja resepti) Instassa. Muistattehan käyttää hastagia #risella ja tägätä minut @turunenkaisa, jos osallistutte! Kampanjassa mukana olevat bloggaajat valitsevat voittajan, joka saa 300 euron rahapalkinnon ja Risellan tuotepaketin. Tarkemmat ohjeet kilpailuun löytyy täältä.

0 comments
65 likes
Prev post: Netflix pelastaa x 20Next post: Kevään 2017 trendiopas

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *