Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lifestyle

  • Hiihtolomalaisen terveiset

    Tasan viikko sitten lähdimme hiihtolomalle. Ensimmäinen lomamatka neljän hengen perheenä ja eihän se nyt ihan ilman ongelmia sujunut. Tai siis lähinnä sinne lähtö tuotti hieman ongelmia. Ensinnäkin mieheni oli koko edellisen viikon todella kovasti kipeänä ja lähtö viivästyi sen vuoksi päivällä. Toiseksi sitä oli unohtanut miten paljon haastavampaa matkustaminen on vauvan kanssa verrattuna viisivuotiaaseen. Viiden tunnin ajomatja venyi kahdeksantuntiseksi, kun pysähdyksiä tuli yhden sijaan neljä. Pääsimme lopulta onneksi perille, mutta olo oli kyllä siinä kohtaa todella nuutunut. Ei tosin pelkästään tuon haastavan automatkan vuoksi, vaan koko alkuvuosi oli ollut meille poikkeuksellisen rankka perus vauva-arjen ohella.

    Meillä, kuten ilmeisesti monissa muissakin kodeissa, koko helmikuu ja maaliskuun alku oli yhtä sairastelua. Itse olin puolikuntoinen lähemmäs kolme viikkoa ennen miehen sairastumista, joten ei ollut mikään ihme, että loman alkaessa olo oli uupunut. Perus flunssien/mahatautien lisäksi kuopusta on tutkittu sairaalassa alkuvuoden aikana useampaan kertaan ja se on tietysti nostanut stressitasoa melkoisesti. Tämän vuoksi päätin suosiolla pitää hiihtoloman ihan rehellisenä lomana ja siksi kuulette minusta vasta nyt.

    Mutta ettei tämä postaus nyt menisi ihan kauheaksi valittamiseksi, niin kerrotaan seuraavaksi liuta positiivisia juttuja. Alun rämpimisen jälkeen meidän hiihtoloma sujui todella kivasti ja saimme nauttia useampana päivänä todella upeista talvisäistä Tahkolla. Mini pääsi ensimmäistä kertaa elämässään rinteisiin ja se oli ikimuistoinen hetki meille kaikille. Viikon aikana meidän kanssa lomailemassa oli kaksikin ystäväperhettä vuorotellen ja oli ihanaa vaihtaa kuulumisia ihan rauhassa sekä antaa lasten leikkiä ajan kanssa.

    Reissulla tuli syötyä hyvin ja rennolla otteella välillä kotiruokaa sekä välillä sitten lähiravintolasta tilattua pitsaa. Yhtenä päivänä piipahdimme myös Kuopion keskustassa, johon kyselinkin ravintolavinkkejä teiltä. Päädyimme tuolloin lounaalle Urban nimiseen ravintolaan ja voin kyllä lämmöllä suositella sitä eteenpäin. Todella kiva paikka, hyvä konsepti ja konstailematonta hyvää ruokaa edullisesti. Kirjasin tämän sekä pari muuta enemmän suosituksia saanutta ravintolaa itselleni ylös vastaisuuden varalle. Urbanin lisäksi mm. Hygge Bro, Salacavala ja Intro päätyivät listalleni. Näihin sitten ensi kerralla, kun Kuopion suunnille eksymme.

    Loman parasta antia oli yhdessäolon lisäksi ulkoilu. Rinteisiin en tosin tänä vuonna päässyt, mutta sen sijaan pääsin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen vetämään lenkkitossut jalkaan ja juoksemaan ensikilometrit synnytyksen jälkeen. Monet teistä varmasti tietävät juoksun olevan minulle rakas harrastus, joten voitte vain kuvitella fiilikseni, kun pääsin kirmaamaan pitkin lumisia katuja kevät auringon loistaessa kirkkaasti. Muutenkin tuli ulkoiltua koko alkuvuoden edestä, kun meitä ei enää sairastelukierteet tai vastasyntynyt vauva pidätellyt. Kun vielä kotimatkakin sujui menomatkaan verrattuna erittäin näppärästi totesimme mieheni kanssa, että lomalta palatessa tuntui kyllä oikeasti lomailleelta ja levänneeltä, vaikka vauva-arki toki verottaakin yöunia ym.

    Eilen palasin sitten viikon jälkeen töiden pariin kuvauspäivän merkeissä ja huomenna täällä blogissa olisi aiheena kevätmuoti. Erittäin ihana olla taas “back in the business”, kun energiatasot ja fiilis ovat aivan eri tasolla kuin ennen lomaa :)

    0 comments
    113 likes
  • 6+1 x tekstiä vahvoilta, inspiroivilta naisilta

    Naistenpäivän kunniaksi keräsin yhteen muutamia tunteita herättäviä julkaisuja vahvoilta, inspiroivilta naisilta. Nämä postaukset ovat viimeisen parin kuukauden aikana saaneet minut pysähtymään, uppoutumaan lukemaan saman tekstin useampaan kertaan ja pohtimaan elämää sen kaikessa kauneudessaan sekä kauheudessaan. Postaukset ovat rikastuttaneet mieltäni, olen oppinut asioita, saanut vertaistukea ja inspiraatiota. Olen mielessäni ajatellut kaikkia näitä lukiessani, että vitsit minkälaisia naisia tunnenkaan! Niin vahvoja ja voimaannuttavia.

    Sanni Trishin – Meidän matkamme (uus)perheeksi

    Sannin teksti matkasta uusperheeksi oli samaan aikaan kaunis ja koskettava, mutta myös opettavainen. Aihe on minulle melko vieras, mutta tämän luettuani tuntui, että ymmärsin ehkä hieman paremmin minkälaista on lähteä rakentamaan (uus)perhettä eron jälkeen. Eihän sitä tunnetta voi kokonaan ymmärtää ilman omaa kokemusta, mutta esimerkiksi perhedynamiikan löytäminen uudelleen ja siihen liittyvät haasteet oli asia, jota en tullut edes ajatelleeksi ennen kuin nyt. Rohkea kirjoitus rohkealta naiselta!

    Sara Vanninen / Sara Tickle – 10 suoraa kysymystä rahasta

    Raha on ollut aiheena paljon pinnalla sekä blogeissa että podeissa viime aikoina ja olen niin iloinen, että Sara tarttui tähän. Sen lisäksi, että Sarasta toki ystävänä välitän suuresti, niin arvostan häntä myös kollegana aivan älyttömän paljon ja aina jos tulee puhetta tämän vielä uudehkon alan edelläkävijöistä ja suunnannäyttäjistä, niin Saran nimi on ensimmäisenä mielessäni. Minua Saran hyvät tulot ja menestys eivät yllättäneet, sillä olen vierestä saanut seurata hänen kivenkovaa työmoraalia ja kunnianhimoista nousua alan huipulle.

    Hanna Väyrynen / Strictly Style – Kun keittää yli

    Hannan blogista saa varmasti jokainen perheenäiti vertaistukea arkisiin, mutta välillä niin harmillisen vaiettuihin ongelmiin. Tällä kertaa Hanna raoitti ovea niihin kiusallisiin ja juurikin melko vaiettuihin hetkiin, jolloin äidillä menee niin sanotusti kuppi nurin. Harva myöntää sättineensä tai huutaneensa kovaan ääneen lapselleen, mutta tosiasissa varmasti jokaiselle meistä äideistä tulee eteen näitä heikkoja hetkiä, jolloin pakka ei vain pysy enää kasassa. Kiitos Hanna, että tuot näitä inhimmillisiä arkisia asioita esille muutoin niin kuvankauniisssa blogissasi!

    Stella Harasek / Notes on a life – Now, and now, and now

    Stellan tekstit ovat lähes poikkeuksetta hyvin kauniita, eikä tämä ollut poikkeus. Kauneuden lisäksi tämä oli niitä koskettavimpia postauksia hetkeen. Vahvoja tunteita herättävä kirjoitus siitä tilanteesta, kun jokin asia lyö vasten kasvoja, mutta kukaan muu ei sitä näe eikä tunne, hetkessä elämisestä, elämän rajallisuudesta ja arvaamattomuudesta, suurista tunteista pinnan alla. Vaikka endometrioosista minulla ei ole kokemusta, tämä postaus ja sen tunneskaalat tuntuivat hyvin tutuilta. Elefantti on istunut myös minun päälleni muutamaan otteeseen elämän varrella ja se tilanne on ajanut itseni niin syviin vesiin, että on tehnyt mieli huutaa, itkeä ja avautua jonkun puolitutun kysyessä kadulla kuulumisia.

    Jenni Rotonen / Pupulandia – Miltä tuntuu täyttää 35? Mietteitä elämästä, biologisesta kellosta ja vanhenemisesta & Biologisen kellon tikitystä: tiukkaa faktaa hedelmällisyydestä

    Jenniltä haluan nostaa tähän kaksi postausta, jotka kytkeytyvät toisiinsa ja joiden keskiössä on tärkeä sekä puhutteleva aihe. Jälkimmäinen näistä sisältää otsikon mukaisesti erittäin mielenkiintoista faktaa hedelmällisyydestä, myös näin äidin näkökulmasta. Vaikka aihe on tavallaan itselleni vieras, kosketti se silti ja kiitos tällaisten rohkeiden esiintulojen sain aiheesta runsaasti lisää tietoa. Me jokainen kuljemme omia, välillä tahdosta riippumattomia polkujamme täällä, eikä ole olemassa sitä yhtä oikeaa reittiä. Mutta tietyt realiteetit ovat toki ja se miten niihin varautua vai varautuako ollenkaan, on jokaisen oma päätös.

    Annika Ollila – Masennus ei katso ulkokuorta

    Jos viime aikoina on puhuttu paljon rahasta, niin sitä ennen mielenterveysasiat ja masennus olivat sekä ovat toki edelleen tapetilla. Ja hyvä näin! Näistä kuuluukin puhua ääneen ja olen niin äärimmäisen ylpeä Annikasta, joka on antanut kasvonsa monien kymmenien tuhansien seuraajiensa edessä tälle asialle. Kertonut avoimesti masennuksestaan, sen monimuotoisista oireista, alati muuttuvista tilanteista sekä pitkästä matkasta, terapian avulla syvistä vesistä noususta pinnalle, paikkaan jossa on helpompi hengittää. Tässä sekä Annikan muissa aihetta käsittelevissä postauksissa huomaa erittäin hyvin sen, että todellista vahvuutta on myöntää olevansa joskus heikko.

    ____________

    Loppuun haluaisin vielä myöntää tehneeni viime viikolla yhden ison virheen, toteamalla etten ole mikään superäiti ja myös kirjoittamalla sen postaukseni otsikkoon. Kuka itseään kunnioittava nainen ja äiti sanoo näin? Olen tätä erhettä nyt viikon verran pureskellut ja harmitellut. Mitä hittoa oikein ajattelin? Minähän nimenomaan olen supernainen ja superäiti. Niin on meistä jokainen, omalla tavallansa, omassa elämässään. Niin arkisissa asioissa kuin niissä yllättävissä ja harvoissa tilanteissakin.

    Jokainen äiti on oman elämänsä superäiti, kun selviytyy kerta toisensa jälkeen unettomista öistä, flunssakausista ja lasten itkupotkuraivareista. Jokainen nainen on oman elämänsä supernainen, kun esimerkiksi onnistuu saamaan uusperheen elämän rullaamaan, tekee harrastuksestaan työn ja menestyy siinä, pysyy järjissään kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa ja kasvattaa heistä mallikelpoisia kansalaisia, avaa rohkeasti sydämensä kipeää tekevästä aiheesta, näyttää ettei ole yhtä ainoaa tapaa elää, vaan elämänpolkuja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin, näyttää omat heikkoutensa ja korostaa, että avun hakemisessa ja pyytämisessä (mielenterveys)ongelmiin ei ole mitään hävettävää.

    Hyvää naistenpäivää!

    0 comments
    112 likes
1 2 3 269