Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Matkailu

  • Uusi kamera ja Pariisin syksy

    Viime aikoina olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyitä kamerakalustostani, joten ajattelin, että voisin pitkästä aikaa puhua hieman aiheesta. Muutoksia siinä on nimittäin tapahtunut sitten viime postauksen. Kirjoitin otsikkoon “uusi kamera”, vaikka todellisuudessa tämä nykyinen runkoni on jo muutaman kuukauden vanha. Uudenkarhealta se kuitenkin edelleen tuntuu ja joka kerta kuvatessa mietin, miten onnellinen olen päätöksestä satsata tähän.

    Vaihdoin tosiaan kesän aikana vanhan, uskollisesti palvelleen Canon 6D runkoni Canon Mark 5 IV:hen. Olin haaveillut Mark-sarjaan siirtymisestä jo kauan ja nyt kesällä päätin sitten vihdoin toimia. Ero rungoissa on merkittävä, mutta näkyyhän se toki hinnassakin. En kuitenkaan ole katunut päätöstä hetkeäkään, sillä kamera on tärkein työvälineeni ja sen suhteen ei ole tarvetta pihistellä. Tämän uuden rungon piirto on täysin eri luokkaa, kuten on myös tarkennus-mahdollisuudet ja itse tarkennus. Olen myös tykännyt kovasti siitä, että “sarjatulituksen” nopeutta pystyy säätäämään. Muutaman bloggaajakollegan kanssa ollaan tätä runkoa yhdessä testailtu ja hekin ovat olleet todella vakuuttuneita siitä sekä huomanneet eron entiseen. Osa teistäkin on ilmeisesti huomannut eron uusimpia kuviani katsellessa, kun kyselyitä on tullut viime aikoina poikkeuksellisen paljon.

    Pelkällä rungolla kuvia ei tietenkään tehdä, vaan iso merkitys on myös käyttämilläni linsseillä. Niiden suhteen ei kuitenkaan ole tapahtunut nyt muutosta, vaan rungon nokassa keinuu yhä viime syksynä päivittämäni linssit eli Sigman ART-sarjan 24-35mm 2.0 ja 85mm 1.4. aukolla varustettuna. Näistä ensin mainittu on se ehdottomasti eniten käyttämäni ja sellainen linssi, jota voin suositella kyllä todella monelle, joilta täyskennoiset rungot löytyy (Canon tai Nikon). Mielestäni tämä sopii hyvin yleislinssiksi, vaikka onkin suhteellisen kapea-alainen.

    Olen ollut aikeissa hankkia vielä laajempialaisen zoomin käyttööni, mutta ongelmaksi niissä on monessa kohtaa tullut aukon koko ja samalla valon määrä. Tässä 24-35mm riittää valovoimaa toisin kuin esimerkiksi 24-70mm (Canon tai Sigma). Valovoima on todella iso etu meillä Suomessa, kun pimeä vuodenaika on niin pitkä ja sisällä kuvaamista tulee harrastettua melko ruhtinaallisesti. Itse käytän tätä linssiä nimenomaan sisäkuvaamiseen (sisutus yms.), reissu- ja tapahtumakuvaamiseen ja myös potretteihin. Kun zoomin asettaa 24mm saadaan vivahteikasta laajakuvaa, jossa mittasuhteet pysyvät juuri ja juuri maltillisina. Mutta kääntämällä zoomin 35mm saadaan jo paljon luonnollisemmalla mittakaavalla kuvattuja ja tiiviimmin rajattuja potrettikuvia. Toki jos haluan kuvata ihan vaan puhtaita potrettikuvia, niin valitsen linssiksi 85mm, jonka bokeh on mieletön. Se vaatii kuitenkin aina tarpeeksi välimatkaa kuvattavaan kohteeseen, joten sen vuoksi sillä tulee lähes poikkeuksetta kuvattua ainoastaan ulkona.

    Uuden rungon hankkimiselle oli vielä yksi vahva perustelu. Kuvaan nimittäin still-kuvien lisäksi nykyisin myös jonkin verran lyhyitä videopätkiä cinemagrafeja varten ja siihen hommaan tämä kamera on myös ollut aivan ykkönen. Entisellä rungolla lopputulos oli aikamoista mössöä, mutta nyt cinemagrafeista saa tehtyä paljon tarkempia ja parempia. Erityisesti videotilan automaattitarkennus on tässä ollut suureksi avuksi.

    Kamerakaluston lisäksi saan paljon kysymyksiä kuvien käsittelystä. Millä editoin, mitä presettejä ja filttereitä käytän jne. Kovinkaan paljon kuvankäsittelytyylini ei ole muuttunut vuodessa, joten linkkaan nyt suosiolla tähän vuoden takaiseen postaukseen. Siinä on esimerkkikuvien kera selostettu aika tarkkaan kuinka toimin, joten kannattaa kurkata sekin, jos aihe kiinnostaa.

    2 comments
    42 likes
  • Reissuvinkki: syö paikallisten suosimassa ravintolassa

    En ole mikään älyttömän kova reissaaja, mutta kuitenkin sen verran matkustellut elämäni aikana, että jotain vinkkejä minulla siihen taskussa on. Yksi antoisimmista ja eniten käyttämistäni matkailuvinkeistä löytyy tämän postauksen otsikosta; syö paikallisten suosimassa ravintolassa.

    Vieraassa kaupungissa ravintolaa etsiessä sitä monesti valitsee paikan ulkokuoren ja ruokalistan perusteella. Nälän yllättäessä tai muuten vaan kiireessä sijainti on myös tärkeä osassa ja usein ravintola valikoituu silloin keskeiseltä paikalta ns. turistialueelta. Ne todelliset ruokapaikkojen helmet ovat kuitenkin mitä todennäköisemmin jossain ihan muualla, eivätkä ulospäin näytä kummoisilta.

    Paikallisten suosimat ravintolat sijaitsevat usein hieman syrjemmässä ja ovat sisustukseltaan jopa hieman nuhjuisia. Ruokalistakin saattaa alkuun kuulostaa korvaan suppealta, vaikka loppujen lopuksi näistä paikoista saa lähes poikkeuksetta unohtumattoman makuelämyksen, kulttuurikokemuksesta puhumattakaan. Tällaiset ravintolat ovat yleensä joka ilta täpötäynnä, joten jos hyvällä tuurilla paikan onnistuu saamaan tai jonottamaan itselleen, niin siinä ruokaelämyksen ohella saa samalla tuntea paikallisten ravintolakulttuuria parhaimmillaan.

    Me muistelimme Pariisissa Hannan kanssa meidän parhaimpia ravintolakokemuksia ulkomailta ja itselleni tuli mieleen mm. muutamat ravintolat Espanjasta, joihin olen eksynyt paikallisen oppaan eli meidän suomalaisen mökkinaapurin opastuksella. Helpoiten nämä kätketyt helmet löytyvät juurikin paikallisten avustamana, mutta onneksi myös some tarjoaa tänä päivänä paljon vinkkejä hyvien paikkojen löytämiseen.

    Pariisilaista paikallisopasta minulla ei ole vielä aikaisemmin ollut, mutta Hannalta sellaisia löytyy sen sijaan sellaisia useampikin. Heidän ansiostaan pääsimme jälleen nauttimaan paikallisen suosimasta ravintolasta, kun torstai-iltana istuuduimme samaan pöytään Hannan serkkujen kanssa. Itse pöytää jouduimme jonottamaan arki-iltana hetken aikaa, mutta aika sujui leppoisasti iloisen puheensorinan keskellä. Jonossa oli meidän lisäksi niin pariskuntia kuin isoja sukulaisryhmiäkin, joissa ikähaarukka vaihteli vauvasta vaariin.

    Ravintolan listalta löytyi tasan yksi alku- ja pääruoka, jotka olivat siis kaikille ruokailijoille samat. Pähkinäsalaatin jälkeen tarjoiltiin naudan sisäfilettä yrttisessä kastikkeessa ranskalaisten kera. Oman lautaseni viimeisteltyä olin jo valmis siirtymään jälkiruokiin, mutta sen aika ei ollutkaan vielä. Tarjoilija tuli uudelleen pöytämme viereen ja kauhoi lisää pääruokaa jokaiselle yhdeltä isolta hopeavadilta rentoon tyyliin. Tämä kuvasti mielestäni hyvin juurikin sitä tunnelmaa, joka tällaisissa paikoissa monesti vallitsee. Vaikka kattaus ja miljöö olivat täällä suhteellisen siistin oloisia valkoisine pöytäliinoineen, oli fiilis kuitenkin hyvin rempseä. Näissä paikallisten suosimissa paikoissa harvoin hienostellaan turhia, vaan keskitytään oleelliseen eli ruokaan ja sosiaaliseen tapahtumaan yhdessä perheen sekä ystävien kanssa.

    Niin mekin teimme ja ihanan illallisen päätti tietenkin jälkiruoat, joita oli listalla kaikkien odotusten vastaisesti uskomattoman määrä. Päädyimme tilaamaan neljä erilaista suklaista annosta, joista Hannan mielettömän korkea suklaatorni vei kyllä ehkä voiton ja aiheutti minussa pienen annoskateuden. Ehkä maistan sitä ensi kerralla, kun Pariisiin tulen. Nyt osaan sinne itse tai muiden matkustaessa suositella ravintolaa nimeltä Le Restaurant de l’Entrecôte, joita löytyy ilmeisesti ympäri Ranskaa ja myös sen ulkopuolelta useampia.

    ps. Sain Pariisissa vihdoin kuvattua hieman ajankohtaisempaa kuvamateriaalia ja tulevina viikkoina onkin tarjolla enemmän inspiraatiota ranskauspukeutumiseen.

    Pomkin skirt (Zalando maternity)*

    Gina Tricot shirt

    Vans shoes

    Gucci sunnies & bag

    H&M earrings

     

    photos: Hanna Väyrynen, edit: me

    *gifted

    1 comments
    63 likes
1 2 3 49