Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Matkailu

  • Pelkojen voittamisesta

    Seisoessani tässä reunalla, hiukset sateen runtelemana ja jalat hapoilla aikaisemmasta vaellusta en miettinyt mitään muuta, kuin sitä etten koskaan uskaltaisi seisoa tai edes istua vastaavassa paikassa ilman suojakaiteita. Alle avautuva näkymä sai kurkkuni kuristumaan tiukalle ja samassa jalkoja heikotti entistä enemmän. Salamannopeasti mielessäni kävi myös tuo minulle niin tuttu ja aina yhtä inhottava mielikuvituksellinen tapahtumasarja, jonka seurauksena mätkähdän maahan monta (sataa) metriä alempana. Korkeanpaikankammo on ollut läsnä elämässäni jo kauan.

    Menomatkalla Sveitsiin puhuimme matkaseurueemme kesken paljon peloista. Yllättävän moni pelkäsi korkeita paikkoja, mutta hieman eri tavoin. Huomasin siinä kohtaa, että itselleni pelottavimpia paikkoja olivat ne, joista laidat puuttuivat tai ne estivät vain osittain putoamisen. Täysin umpinaiset paikat korkealla (kuten vaikkapa kondolihissi) eivät saaneet sydäntäni tykyttämään. Minulle pahimpia arkisia paikkoja, joissa korkeanpaikankammo iskee joka kerta ovat mm. Kampin ylimpään kerrokseen johtavat liukuportaat ja meidän uuden talon yläkerta, josta puuttuu vielä kaide. Sen sijaan läpinäkyvät lattiat ym. eivät paniikkia lietso, jos ja kun ympärillä on tukevia seiniä.

    Sveitsissä jouduin jo heti ensimmäisenä iltana vastakkain pahimman pelkoni kanssa. Päivä oli ollut siihen saakka pilvinen, eikä korkeuseroja ollut juuri vuorelle noustessa huomannut, mutta illalla pilvien rakoillessa todellinen korkeus pysäytti. Olin toki ollut vuorella kerran aikaisemminkin, mutta jotenkin se tuntui olevan näin kesällä, ilman lumipeitettä, vielä miljoona kertaa korkeammalla.

    Suurin osa porukasta innostui tässä kohtaa kuvailemaan upeita kuvia ja itsekin pyysin Jannia ikuistamaan tuon ensimmäisen kuvan. Muiden kiivetessä yhä korkeammalle tasanteelle totesin samantien, että minusta ei tuohon olisi. Siinä kohtaa, kun he alittivat turvaköydet ja siirtyivät kielekkeelle kuvailemaan olin kauhusta jäykkänä.

    Uteliaisuus kuitenkin voitti tällä kertaa ja sain kuin sainkin kavuttua seuraavalle tasanteelle. Siinä pelosta täristessä huomasin, ettei kielekkeellä kuvaaminen näyttänyt ihan niin pahalta, kuin olin päässäni kuvitellut. Kaikkien odotusten vastaisesti (omieni ja muiden) myös minä uskaltuin sinne. Muut liikkuivat kielekkeellä normaaliin tapaan, mutta oma liikkumiseni muistutti lähinnä vanhan ravun taivallusta. Hitaasti, mutta varmasti siirryin istumaan vielä melko leveälle maakaistaleelle. Pidemmälle en olisi kyennyt pyörtymättä mennä, eikä seisominen tässä kohtaa tullut kuuloonkaan. Ensimmäisistä kuvista huomasi hyvin, miten jännitys oli vallannut koko kroppani, mutta lopulta annoin hartioiden rentoutua.

    Minä tein sen, ajattelin.

    Voitin reissussa pahimman pelkoni ja jo ensimmäisenä päivänä. Kirjoitin eilen instakuvaan, että matkan aikana tuli koettua paljon erilaisia tunteita ja uusia kokemuksia. Kirjoitin myös oppineeni itsestäni paljon sekä olevani ylpeä monestakin eri syystä. Tämä pahimman kammoni voittaminen oli yksi niistä syistä.

    Vaikka hyvin todennäköisesti joudun tulevaisuudessakin Kampin vitoskerrokseen noustessa nieleskelemään pelkoani, voin silti aina ylpeänä sanoa, että elämässäni on myös ollut niitä hetkiä, jolloin olen uskaltanut kirjaimellisesti kivuta mukavuusalueeni ulkopuolelle. Tämän ensimmäisen illan jälkeen nämä oikeasti korkeat paikat eivät edes tuntuneet enää niin korkeilta, vaan pystyin hallitsemaan pelkoani paremmin. Se oli ihmeellinen tunne.

    Minkälaisia pelkoja teillä on? Löytyykö niiden suhteen jotain hienoja voittamiskokemuksia?

    (*Pressimatkan sponsoroi Sveitsin Matkailu ja Peak Performance)

    photos of me: Janni Ehari, edit: me

    4 comments
    48 likes
  • Vaellusta ja postikorttimaisemia

    Tällaisissa vetimissä ja maisemissa on vierähtänyt viimeiset kolme päivää. Kaksi ensimmäistä päivää satoi, mutta kolmantena saatiin jo nauttia auringon paisteesta. Näiden päivien aikana on tullut koettua ja nähtyä ihan uskomattoman paljon. Kaikki vuodenajat kesästä talveen ja kevääseen sekä maisemat lumihuipuista turkooseihin järviin.

    Tämä on toinen visiittini Sveitsiin ja olen niin äärimmäisen iloinen, että sain mahdollisuuden osallistua tälle Sveitsin matkailun järjestämälle reissulle. Muutama vuosi sitten vierailin tosiaan ensi kertaa samoissa maisemissa, mutta silloin mukana oli pieni vauva, joten matkaohjelma oli aika maltillinen ja skippasimme suosiolla vaellukset sun muut. Nähtävää jäi tuleville kerroille paljon ja vannoin vielä joskus tulevani takaisin. Täällä sitä nyt siis ollaan ja sattumalta ensimmäisen päivän kohteemme oli se samainen Pilatus vuoren huippu, johon myös ensimmäisellä Sveitsin matkalla kapusimme.

    Tällä kertaa tie ylös kävi kuitenkin vuoristojunan sijaan jalan ja kondolihissillä. Vajaa parin tunnin reippailu toi kivasti hien pintaan, vaikka pisimmät pätkät kuljimmekin hissillä. Jyrkkämäkisestä vaellusreitistä t uli ihan mieleen ne ajat, jolloin asuimme Norjassa ja kaikki lenkit olivat käytännössä yhtä mäkijuoksua. Nämä kaksi maata muistuttavat myös muilla tavoin kovasti toisiaan ja erityisesti upea luonto yhdistää. Kaikki kuvat ovat kuin postikorteista ja silmien edessä avautuu jatkuvasti toistaan epätodellisempia maisemia. Olen joskus sanonut, että koti Suomen lisäksi kaunein luonto löytyy ehdototmasti Norjasta, mutta nyt täytyy kyllä lisätä Sveitsi tähän listalle. Mitkään turkoosivetiset paratiisisaaret eivät vaan vedä vertoja näille!

    (*Pressimatkan sponsoroi Sveitsin Matkailu ja Peak Performance)

    0 comments
    78 likes