Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Oma elämä

  • Vauvakupla – anna sen poksahtaa

    Tasan kuukausi takana vauvakuplailua kotona.

    Jouluaattona pääsimme tosiaan kuopuksen kanssa sairaalasta kotiin ja nyt on vierähtänyt jo kokonainen kuukausi. Aika menee vauhdilla, mutta kiitos joulun ja pyhien osasimme kyllä pysähtyä myös nauttimaan tästä ainutlaatuisesta ajasta. Näihin viikkoihin on mahtunut monta ensimmäistä asiaa. Vauvan ensimmäinen kylpy, ensimmäinen kauppareissu, ensimmäiset juhlat, ensimmäinen pidempi reissu Helsinkiin jne. Vauvalle kaikki on ollut uutta ja mullistavaa, mutta itse olen kokenut suurimman osan ajasta vauvan hoidon sujuvan nyt toisen kohdalla jo rutiinilla. Mutta siis vain suurimman osan ajasta. Mukaan on mahtunut myös niitä hetkiä, jolloin minusta on tuntunut, että sitä ollaan ensimmäistä kertaa näiden asioiden äärellä. En osaa mitään, olo on epävarma ja se näkyy myös päällepäin melkoisena sähläämisenä.

    Viimeksi tälläinen olo oli tiistaina, kun kävimme vauvan kanssa ensimmäistä kertaa Helsingissä. En ensinnäkään osannut yhtään arvioida kauan meillä menisi aamupuuhiin ja ajoittaa vauvan syömisiä oikein. Olin tyylikkäästi 45 minuuttia myöhässä jo heti kättelyssä. Miten sitä voikaan unohtaa kaiken vauvojen aikatauluista ihan tyystin viidessä vuodessa?! “Pienestä” viivästyksestä huolimatta selvisimme Helsinkiin asti. Sitä ennen olin toki jo panikoinut, että mitähän tässä pukisi vauvalle päälle, kun ulkona on -20°C ja autossa kuuma. Tämä pukemisasiakin tuntuu haihtuneen mielestäni vuosien varrella, kun ei ole tarvinnut enää pitkiin aikoihin miettiä lasten pukemista samalla tavalla minin osaessa nykyisin jo sanoa, jos on liian kylmä tai kuuma.

    Helsinkiin päästyäni suuntasin heti vauvan kanssa päivän ainoaan palaveriin, joka sujui itse asiassa todella näppärästi, kun apukäsiä oli vaikka muille jakaa. Sen jälkeen istuin lounaalla toista tuntia niin, että pöytäseurani vaan vaihtui :D Totesin, että helpoimmalla pääsen, kun treffaan kaikki tutut samassa paikassa, ettei tarvitse vauvaa pukea ja riisua montaa kertaa. Fiksu veto kaikin puolin, mutta siltikin tuntui, että olin välillä todella ulapalla vauvan hoidosta kodin ulkopuolella. Missä vaihtaa vaippa? Missä lämmittää maito? Onko hänellä liian kuuma? Entä kylmä? Kauankohan hän mahtaa nyt nukkua? Tämän ensimmäisen kuukauden aikana emme ole vielä onnistuneet luomaan mitään järkevää rytmiä päiviimme, joten minulla ei oikeastaan ole mitään hajua, koska vauva nukkuu tai syö. Arpapelillä, lapsentahtisesti siis mennään ja niin mentiin Helsingissäkin. Kerran pysähdyin syöttämään mm. Stockan hissien viereen. Onneksi tämä kaikki tuntuu ensi kerralla varmasti jo paljon helpommalta ja puolen vuoden päästä, kun vauvallakin alkaa olemaan jo selkeämmät rytmit, nauran omalle sähläämiselleni.

    Mutta vaikka koin oloni koko tiistaipäivän aikalailla epävarmaksi äidiksi, sain yllätyksekseni kuulla paljon positiivisia kommentteja siitä, miten ihailtavan reippaasti lähden pienen vauvan kanssa liikkeelle, toiseen kaupunkiin, työpalavereihin ja ravintoloihin. En oikeastaan ollut tullut ajatelleeksi sitä ollenkaan, että jo se, kun pääsee lähtemään neljän seinän sisältä paukkupakkasilla vastasyntyneen kanssa asioille on melkoinen saavutus. Olisi paljon helpompi ollut jäädä kotiin lämpöiseen ja tuttuun ympäristöön. Näin useampina päivinä teenkin, mutta joskus on kivaa ja ihan tarpeellistakin lähteä oman kodin ulkopuolelle. Katselemaan ja kokemaan sitä muutakin elämää, joka ei todellakaan pysähtynyt siinä hetkessä, kun vauva maailmaan tuli. Asiat vierävät eteenpäin, vaikka itse elelet vauvakuplassa kotona.

    Jo minin aikana minulle oli tärkeää nimenomaan lähteä sinne kodin ulkopuolelle, pois vauvakuplasta. Yhden lapsen kanssa pk-seudulla asuessa se tuntui olevan tosi helppoa ja kävimmekin ihan pienestä pitäen paljon kaupungilla sekä työni puolesta erilaisissa tapahtumissa. Nautin niistä sosiaalisista kanssakäymisistä muiden aikuisten (ja lasten) kanssa suunnattomasti. Sain niistä paljon voimaa ja siksi kannustan myös muita äitejä rohkeasti lähtemään kodin ulkopuolelle vauvan kanssa, edes hetkeksi! Kaikilla ei toki ole samanlaisia tilaisuuksia, joihin mennä, mutta onneksi Suomessa on tarjolla vaikka minkälaisia kerhoja ja tukiryhmiä ym. äideille. Pienetkin hetket kodin ulkopuolella saattavat olla merkittäviä äidin oman hyvinvoinnin kannalta ja siksi onkin hyvä antaa sen vauvakuplan välillä poksahtaa. Sinne pääsee kyllä takaisin ja onhan se kieltämättä ihana jäädä joinain päivinä ihan vaan kotiin, omiin oloihin.

    Nyt kun lapsia on kaksi ja välimatkaa Helsinkiin löytyy, tekisi sitä mieli jäädä kotiin useamminkin. Välillä se ahdistaa ja monimutkaisempi tilanne hirvittää, mutta olen päättänyt, että tämäkin kuvio saadaan toimimaan. Monesti tällaisissa asioissa kysymys on vain omasta halusta. Pidemmätkin reissut onnistuu kyllä, kun malttaa hieman järjestellä. Eikä minun siis aina ole päästävä Helsinkiin asti, vaan toki Kotkassakin on mahdollista käydä kodin ulkopuolella tapaamassa ihmisiä ja meiltä löytyy täältä tukiverkkoa. Suurin osa ystävistäni asuu kuitenkin Helsingissä ja siellä ovat myös ne tapahtumat ja työjutut, joihin mielelläni osallistuisin, joten yritän jatkossakin reissata sinne noin kerran viikossa. Se pitää minut järjissäni ja samalla kasvattaa varmasti kuopuksestakin yhtä sosiaalisen ja reippaan neidin kuin esikoisesta.

    2 comments
    225 likes
  • Sisarussuhteen ensimetrit

    Tällä viikolla olen puhunut moneen otteeseen, usean eri henkilön kanssa sisarussuhteista ja erityisesti mustasukkaisuudesta suhteen alkumetreillä. Siitä mikä on tervettä ja ns. normaalia käytöstä, kun uusi perheenjäsen taloon tulee ja siitä mikä ei sitten ole ok. Asiaa on puitu niin neuvolakäynnillä kuin perheenjäsenten ja tuttujenkin kanssa. Aihe tuntuu herättävän paljon mielipiteitä ja siihen suhtautuminen riippuu todella paljon ihmisestä.

    Ennen kuopuksen syntymää en ole joutunut kauheasti miettimään kuinka itse suhtautuisin isomman lapsen mustasukkaisuuskohtauksiin, mutta nyt parin viikon aikana sitä on täytynyt löytää ne omat keinot luovia näiden tilanteiden läpi. Ja nimenomaan ehkä tuo sana luovia kuvastaa parhaiten omaa suhtautumistani. Taidan kuulua niihin, jotka kokevat, että ne mustasukkaisuuden ilmentymät, jotka ovat harmittomia ja lähinnä huvittavia menevät ajan kanssa ohi, eikä niihin kannata kiinnittää liikaa huomiota tai niistä stressata. Jos isompi lapsi tahtoo kokeilla kapaloon kääriytymistä ja testata sitä, miltä tuttipullosta (omasta sellaisesta) juominen tuntuu, niin kokeilkoot. Tässä parissa viikossa on tullut todistettua, että ne hulluimmatkin “taantumat” esikoisella menevät nopeasti ohi, kun hänelle antaa mahdollisuuden kokeilla eikä kiinnitä niihin liikaa huomiota. Ei siis tuomitse tai halveksu häntä niiden vuoksi, mutta ei myöskään kannusta niihin.

    Minkälaisia tempauksia mini on sitten harrastanut? Hän on mm. pukeutunut pari päivää ainoastaan uimapukuihin, koska on halunnut käyttää bodya kuin sisko. Kerran hän on nukkunut pinnasängyssä ja pari kertaa kokeillut miltä vaunukopassa makoilu tuntuu (vaunukoppa ollut maassa). Alushousuja kutsutaan nykyään vapoiksi ja puhe puuroutuu ajoittain vauvan jokeltelun tasolle. Tuttipullostakin litkittiin yhtenä päivänä vettä ja tutti on ollut nyt viimeisen vuorokauden ajan uusin mustasukkaisuuden ilmentymä. Saa nähdä unohtuuko se huomiseen päiväkotiaamuun mennessä. Todennäköisesti kyllä.

    Sen verran fiksu ja kypsä mini on ollut, että hän on säästellyt nämä kaikki hassutukset oman kodin sisälle ja ulos lähtiessään unohtanut ne tarkoituksella. Päiväkodissa hän on käyttäytynyt kuin ennenkin, eikä todellakaan ole ilmaissut tarvitsevansa vaippoja tai tuttipulloa. Ihan normaalit vaatteetkin hän on sinne päällensä pukenut. Luultavasti mini siis haluaa asettautua vauvan tasolle ainoastaan minun silmieni alla huomion toivossa. Enkä hän siitä moiti, tämä oli täysin odotettavissa.

    Viisi vuotta on nimittäin pitkä ajanjakso ja kun sen koko ajan on saanut elää täysin yksin omassa erityislaatuisessa asemassa ainoana lapsena (ja lapsenlapsena) on varmasti melkoinen shokki, kun vierelle tuleekin yhtäkkiä toinen tasavertainen tai alkuun jopa hänen ohitse huomion määrässä kiilaava otus. Kaikki se minkä ennen sai jakamattomana itselleen täytyy nyt jakaa pikkusiskon kanssa. Ei siis ole yhtään ihme, että miniä hieman tämä tilanne välillä potuttaa ja hän ilmaisee sen itselleen parhaaksi näkemällään tavalla eli taantumalla vauvan tasolle itsekin.

    Niin kauan, kun mustasukkaisuus pysyy tällä harmittomalla (ja huvittavalla) linjalla annan tilanteen olla ja mennä omalla painollaan ohitse. Mielestäni tämä lasketaan vielä todella tervehenkiseksi mustasukkaisuudeksi, eikä todellakaan sellaiseksi, johon tarvitsisi sen kummempi puuttua tai siitä stressata. Neuvolassakin oltiin samaa mieltä ja naureskeltiin yhdessä neuvolatädin kanssa, että tämä on vielä pientä niiden graavien tarinoiden keskellä, jossa isompi sisar uhkaa leikellä vauvalta sormet ja heittää hänet kaatopaikalle tai oikeasti käyttäytyy väkivaltaisesti. Jos mini joskus alkaisi näyttämään agressiivista puolta pikkusiskoa kohtaan, niin siinä vaiheessa tilanteeseen tulisi kyllä puuttua ja keskustella pelisäännöistä.

    Tämän sisarussuhteen ensimetreillä ei kuitenkaan ole tällaiseen ollut tarvetta eikä toivottavasti ole tulevaisuudessakaan. Pienten, edellä mainittujen mustasukkaisuuskohtausten vastapainona mini on näyttänyt kuinka rakastava, auttavainen ja omistautuvainen isosisko hän onkaan. Mini suhtautuu innolla kaikkiin pieniinkin puuhiin vaipanvaihdosta, siskon pukemiseen sekä syöttämiseen ja on aina valmis auttamaan. Hänestä on niin paljon enemmän apua vauvanhoidossa kuin uskalsin ikinä odottaa. Eikä se apu ole todellakaan ainut positiivinen asia. Kaikki ne pienet hetket, eleet ja kosketukset näiden kahden välillä saavat silmäkulmani kostumaan. Välillä huomaan minin hiipineen pikkusiskon viereen ja kuiskivan hänen korvaansa, miten sisko on aina paikalla, jos hän vain tarvitsee. Siinä hetkessä hullunkuriset mustasukkaisuuskiukuttelut unohtuvat samantien.

    Olisi hauska kuulla muiden sisarusten välisiä mustasukkaisuustarinoita, jos teiltä sellaisia löytyy? Kauan se vaihe kesti? Miten suhde muuttui ajan myötä?

    baby’s body Lindex

    mini’s dress Lindex (*gifted)

    4 comments
    232 likes
1 2 3 71