Lifestyle
-
Ajattelin päivitellä nyt vähän raskauskuulumisia tänne, kun kerran uusi viikkokin pyörähti taas käyntiin. Nyt mennään jo rv 36 eli enää ihan pieni hetki siihen, että voidaan alkaa puhumaan täysiaikaisesta vauvasta. Se huojentaa kyllä tässä kohtaa mieltä, sillä pieniä ja vähän suurempiakin ennakkomerkkejä etuajassa tulemisesta on tässä raskaudessa ollut.
Minin kanssa tässäkin suhteessa kaikki meni toisin. Porskutin täydellä vauhdilla ihan loppumetreille saakka ja kävin salilla koko viimeisen raskauskuukauden. Viimeisen reippaan kävelylenkin heitin alle 24 tuntia ennen minin syntymää. Mitään ennakkomerkkejä (muuta kuin tunne lähestyvästä synnytyksestä) ei minin kohdalla ollut. Yhtään ainutta supistusta en tuntenut ennen niitä oikeita, eikä mikään muukaan vaiva kehottanut lepäämään ja ottamaan iisimmin. Tällä kertaa tämä loppuraskaus ei ole mennyt ihan niin ruusuisesti.
Jo useamman viikon ajan olen potenut jos jonkilaisia vaivoja ja joutunut harmikseni perumaan/siirtämään työjuttuja. Totaalisia huilipäiviä on ollut pakko pitää ja muutenkin ottaa iisimmin. Se on ollut todella vaikeaa omalle aikaansaavalle ja tehokkaalle luonteelleni, mutta tässä kohtaa on pitänyt ajatella itseni lisäksi myös vauvaa. Pitää olla ja olenkin tyytyväinen, että missään vaiheessa en ole kuitenkaan joutunut ihan totaalilepoon, vaan olen saanut olla jalkeilla normaalisti ja voinut mm. muutaman kerran viikossa heittää kävelylenkin. Niidenkin kanssa on tosin pitänyt olla maltillinen, sillä vauhdin yhtään noustessa supistelu on alkanut välittömästi. Salitreeneistä olen tässä kuussa saanut enää vain haaveilla, mutta sen olen niellyt ihan mukisematta. Muutaman viikon takainen käynti päivystyksessä oli hyvä herätys itselleni ja sen jälkeen olen elänyt ihan päivä kerrallaan sekä ollut iloinen niistä asioista, joita pystyn yhä tekemään.
Vaikka ns. turvallisilla viikoilla mennään jo, on vauva kuitenkin edelleen suhteellisen pieni. Hän saisi siis mielellään kasvaa ja vahvistua masussani vielä muutamat viikot. Sormet ja varpaat ristissä olen toivonut, että vauva jaksaisi malttaa ainakin meidän muuton yli, joka muuten häämöttää alle kahden viikon päässä. Kun muutto on saatu hoidettua ja vauvasänky koottua, niin olen varmasti paljon rauhallisemmilla mielillä ja valmiina ottamaan uuden perheenjäsenen vastaan. Mutta kuka sitä tietää haluaako hän loppujen lopuksi edes tulla yhtään sen aikaisemmin, vaikka kovasti varoitteleekin. On ihan mahdollista, että pieni viihtyy masussa tammikuulle asti, vaikka ääni sisälläni jälleen kerran sanookin, että hieman etuajassa sitä oltaisiin tähän maailmaan syntymässä.
Onko se sen viikon verran kuten minin kohdalla, niin sitä en osaa sanoa. Ensi viikolla on taas luvassa kontrolliultra vauvan koosta ja siinä yhteydessä varmasti tsekataan myös tilanne muuten. Viimeksi mitään varsinaisia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei luojan kiitos ollut, mutta sen jälkeen on kyllä supistellut, kolotellut ja vihlonut sen verran tiuhaan, että tilanne voi ensi viikolla olla jo ihan eri. Tai sitten ei. Se tässä loppusuoralla on kyllä “hauskaa” ja arvaamatonta, kun sitä ei voi oikeastaan mistään muusta kuin vesien menosta tai niistä oikeasti lamauttavista ja jatkuvista supistuksista tietää, että se on menoa nyt.
Tähän loppuun piti vielä kertoa, että näiden ennakkomerkkien lisäksi nämä viime viikot ovat olleet harvinaisen ailahtelevia myös mieleni osalta. Välillä olen iloinen ja pirteä oma itseni, mutta välillä sitten kaikki ottaa päähän, mikään ei kiinnosta ja olo on kurja. Hulluinta tässä on se, että nämä tunteet voivat vaihdella todella nopeastikin. Myös ruokahaluni tuntuu vaihtelevan ihan päivittäin. Välillä kaikki ällöttää ja välillä taas syön mielettömällä ruokahalulla isoja annoksia. Ota tässä nyt sitten selvää mitä haluaisit esimerkiksi huomenna tehdä tai syödä :D Todella arvaamattoja aikoja elellään.
Huomenna ajattelin kuitenkin lähteä ei niin arvaamattomasti Helsinkiin ensimmäistä kertaa sitten marraskuun alun ja olen siitä niin innoissani. Normaalisti pk-seudulla tulee käytyä pari kertaa viikossa, mutta nyt olen omien olojeni vuoksi joutunut perumaan menojani useammankin kerran. Vaikka Kotkassa nykyään asustelen, niin kyllä Helsingillä on edelleen iso paikka sydämessäni ja pidän sitä yhä toisena kotinani. Ehkä siitä syystä ikävä sinne tällaisten taukojen jälkeen onkin kova.
ps. Tänään sain aamulla kuulla, että minusta on tullut täti ♥ Voi tätä onnen määrää. Tätiys on kyllä täysin uudenlainen ja niin hieno tunne! En malta odottaa, että saan tavata pikkuruisen siskon poikani livenä :)
kuva: Alexa Dagmar, editointi: minä
-
Raha ja rahankäyttö on ollut aihe, josta olen halunnut puhua jo kauan. Minulla on ollut päässä visio siitä, mitä haluaisin sanoa, mutta en ole osanut kirjoittaa sitä järkevällä tavalla ulos. Tänään, hieman ironisesti Black Fridayn kunniaksi, mieleeni tuli tuo otsikossa näkyvä tuttu lause lapsuudesta. Äitini käytti sitä usein, jos vinguimme siskojen kanssa kaupassa jonkin ns. turhuuden perään. Tuo lause kiteyttää oikeastaan ajatusmaailmani nykyisinkin.
Me kaikki tulemme hyvin erilaisista perheistä ja saamme erilaiset lähtökohdat elämäämme. Se on aina hyvä muistaa, kun puhutaan rahasta. Oma lapsuuteni oli onnellinen ja meillä oli kaikki se mitä tarvitsimme, joskus hieman enemmänkin. Mutta kotikasvatus takasi sen, että opin jo nuorena arvostamaan työntekoa ja sen avulla ansaittua rahaa. Raha ei kasvanut puussa, kuten äiti ja isä meille usein muistutti. Vaikka sitä lapsena haaveili aina kaikista hulluimmistakin jutuista kauko-ohjattavista autoista vesiliukumäkiin, ymmärsin pian ettei kaikkea tarvinnut omistaa. Joskus oli toki kiva saada ja hankkia uusia asioita, mutta niitäkään ei välttämättä tarvinnut ostaa uutena. Olen yhä edelleen vahvasti sitä mieltä, että niin vaatteita kuin muutakin materiaa voi tarpeen tullen myös lainata, vuokrata tai ostaa käytettynä kierrätyksestä.
Olen viime aikoina ollut hieman surullinen ja huolissani siitä, miten vääristyneen kuvan some- ja blogimaailma antavat rahanmäärästä ja -kulutuksesta. Instagram-feedit täyttyvät kuvista, joissa pääosassa ovat matkustelu, ravintolaruoat ja uusimpien trendien mukaiset meikit sekä vaatteet ja merkkiasusteet. Otan tästä itse hartioilleni myös osan, sillä onhan blogini paino on aina ollut muodissa ja trendeissä. En ole koskaan halunnut tukea ylenpalttista kulutusta, mutta olen aina ollut kiinnostunut muodista ja sen vuoksi aikoinaan aloitinkin blogin, että sain mahdollisuuden jakaa ajatuksia intohimostani.
Blogin alkuaikoina minulla ei kuitenkaan ollut varaa tai mahdollisuutta hankkia vaatteita sellaiseen tahtiin kuin mitä ehkä nyt olisi. Tämä ei silti estänyt minua olemasta (ainakin omasta mielestäni) trendikäs ja kokeileva muodin suhteen. Hyödynsin paljon kirppareilta löytyneitä vaatteita, tuunasin ja ompelin niitä jopa alusta alkaen itse. Nykyisin rahatilanteeni on toki parantunut siirtyessäni opiskelijaelämästä työelämään ja sitä kautta tuonut ulottuville mahdollisuuden shoppailla ja kuluttaa enemmän. Myös työni on mahdollistanut sen, että voin tarpeen tullen lainata esimerkiksi hetken trendivaatteita kuvauksia tai tilaisuuksia varten. Monesti minulla (ja muilla bloggaajilla/someammattilaisilla) on myös mahdollisuus pitää kaupallisten yhteistöiden yhteydessä nähdyt vaatteet ja tuotteet. Tämä on hyvä muistaa siinä kohtaa, kun lukee blogeja ja seuraa ns. vaikuttajia somessa.
Tiedän olevani tässä tapauksessa etuoikeutetussa asemassa ja koen siitä ajoittain jopa huonoa omaa tuntoa, vaikka sisäistänkin sen, että se on toisaalta myös osa työtäni. Vielä vähän aikaa sitten tämä saattoi aiheuttaa jonkin sortin kateutta, mutta tällä hetkellä se aikaisemmin ehkä ihannoitu bloggaajan työ tuntuu olevan murroksessa ja ne ihailut ovat vaihtuneet ainakin osittain joksikin ihan muuksi. Itsekin on tässä joutunut tasapainoilemaan ja löytämään uusia keinoja toimia. Oma moraali ja periaatteet ovat nyt tarkastelun alla. Tulisiko niitä muovata? Mihin suuntaan haluan itse tätä skeneä ja omaa uraani viedä? Pienistä teosta kaikki lähtee ja olenkin yrittänyt tänä vuonna karsia pr-näytteiden määrää sekä lahjoittaa ne jo tulleet, mutta minulle tarpeettomat sellaisille, joilla oikeasti on tarvetta ks. tuotteille. Uralla etenemisestä ja kaikesta tässä vuosien aikana tapahtuneista asioista huolimatta en ole kuitenkaan unohtanut sitä nuorta luovaa opiskelijatyttöä sisälläni. Hänellä ei ollut varaa shoppailla viikottain, eikä hänelle kukaan lähettänyt kotiovelle yhtään pr-lahjaa. En halua unohtaa tätä, sillä menneisyyteni on paljon lähempänä tämän päivän nuorten aikuisten maailmaa kuin se, jossa bloggaajat ja vaikuttajat elävät.
Harmillisen vähän tästä aiheesta kuitenkaan ääneen puhutaan ja luultavasti sen vuoksi asialle on tultu jopa hieman sokeiksi. Olen kuullut monia tarinoita, joissa teini tai nuori aikuinen on sokaistunut somemaailmasta ja rahanmeno on riistäytynyt käsistä. Vain siksi, koska on haluttu elää kuten “kaikki muutkin”. Suurin osa teineistä asuu vielä kotona ja vaikka sitä koulun ohessa kävisikin töissä, on rahavirta kuitenkin suhteellisen pientä. Monesti rahatilanne on vieläkin tiukempi parikymppisellä, joka on jo muuttanut kotoa pois, asuu omillaan, opiskelee ja siinä ohessa tekee töitä. Tällöin suuri osa rahoista ja opintotuista menee peruskulujen kuten vuokran maksamiseen, eikä ylimääräistä rahaa “hienoon some-elämään” ole. Jostain kumman syystä liian monet kuitenkin ajattelevat, että rahan pitäisi sellaiseen riittää. Riittäväthän ne muillakin.
Somen perusteella ehkä kyllä, mutta uskaltaisin väittää, että hyvin harvassa ovat ne, jotka oikeasti pystyvät elämään sellaista elämää päivästä toiseen. Olen jo pitkään kuuluttanut medialukutaidon perään, jonka pitäisi mielestäni tänäpäivänä kuulua jo lähes osaksi opetussuunnitelmaa. Olisi hyvin tärkeää muistuttaa nuorille (mutta myös meille aikuisille), kuinka someen ja sen sisältöön olisi syytä suhtautua. Tämän päivän nuoret ovat eläneet täysin erilaisen lapsuuden kuin esimerkiksi minä ja kasvaneet ympäristöön, jossa somen voima on uskomaton. Meidän lapsuudessa äiti muistutteli rahankäytöstä ja siitä ettei se tosiaan kasva puussa lähinnä kauppareissujen yhteydessä, mutta nyt houkutuksia tulee lapsille ja nuorille sekä myös meille aikuisille aivan uudenlaisista tuuteista ja aivan erilaisella vyöryllä. Vaikka voisin itse omissa kanavissani varmasti tehdä enemmän läpinäkyväksi, mitä se arki todellisuudessa on ja mihin sitä oikein on itselläkin varaa, en usko, että kenelläkään meistä riittää aika olemaan koko ajan muistuttelemassa rahanarvosta. Kaikki lähtee lopulta kotikasvatuksesta, jota opetussuunnitelma voisi mielestäni tukea juurikin medialukutaidon osalta. Markkinointi ja sen keinot ovat muuttuneet valtavasti viimeisten vuosien aikana ja niihin mainoksiin on osattava suhtautua tarpeeksi kriittisesti, ihan meidän jokaisen.
Tänään Black Friday:na kauppa käy jopa kuusi kertaa kivaammin kuin muina aikoina. Monet yritykset ovat lähteneet tähän Suomessakin isoksi nousseeseen ostojuhlaan mukaan omilla tarjouksillaan ja iso joukko kuluttajia tekee tänään ostoksia juurikin näistä tarjouksista. Poikkeuksiakin tosin löytyy niin yritysten kuin kuluttajienkin puolelta. On yrityksiä, jotka ovat ilmoittaneet, että eivät halua olla mukana Black Friday hulinoissa, sillä he ovat jo asettaneet hintansa sille realistiselle ja parhaalle mahdolliselle tasolle. Niistä ei ole varaa lähteä tinkimään ilman, että tingitää samalla jostain muusta; laadusta, tuotannon ekologisuudesta ja eettisyydestä, työntekijöiden palkoista sekä oloista jne. Näiden yritysten lisäksi myös osa kuluttajista on ilmaissut vastustavansa tätä kulutusjuhlaa viettämällä tänään Älä osta mitään -päivää.
Nämä BF:n vastaiset tempaukset ovat mielestäni positiivinen esimerkki ja viesti siitä, että aina ei tarvitse mennä massan mukana. Tänään ei ole tarvetta hullaantua ja ostella päättömästi alennettuja tuotteita, joista osa ei edes todellisuudessa ole sen kummoisemmassa tarjouksessa, vaan punaiset hinnat ovat vain hämäystä. Näitä Black Friday tarjouksia tulisi lukea vähän samaan tapaan kuin somea. Katsella todella tarkat ja hyvin suodattavat lasit silmillä. Onko minulla oikeasti tarvetta jollekin?
Itse en ole täysin tätä mustan puhuvaa alennuskampanjaa vastaan, mutta aidosti kyllä punnitsen ja mietin onko tuolla tuhansien verkkokauppojan ja liikkeiden joukossa joku, johon minun kannattaisi käyttää hetki aikaa. Alennetut hinnat eivät hurmaa minua, sillä vaikka en ole koskaan ollut mikään todellinen “tarkan markan vartija”, olen silti aina ollut hyvin tietoinen rahanmenostani ja harkitsevainen sen suhteen. Mietin ja prioirisoin ostoksiani hyvinkin tarkkaan. Tässä elämäntilanteessa minulla ei ole enää pakottavaa tarvetta punnita ja valita ostoksia samalla tapaa kuin opiskeluaikoina, mutta yhä edelleen pyrin toimimaan järkevästi.
Esimerkiksi säästösyistä lomamatkat ja monet ns. turhat ostokset ovat vähentyneet viime vuosien aikana. Talo on ollut meidän prioriteettilistalla nyt viimeiset 15 kk ja siihen tulemme varmasti satsaamaan myös tulevina vuosina. Lastenvaatteet ovat olleet lapsen kasvaessa välttämättömiä hankintoja, mutta niistäkin olen osan onnistunut löytämään kierrätettyinä. Jos jotain tänä vuonna Black Fridayn viidakosta lähtisin metsästämään olisi se luultavasti ulkovaatteita lapselle tai sitten viimeisiä talojuttuja. Itse asiassa onnistuin eilen bongaamaan jo aikaisemmin harkinnassa olleet kylpyhuoneen valaisimet todella hyvässä tarjouksessa ja niihin sitten tartuin. Yksi BF ostos on siis tänä vuonna tehty, mutta koen sen olleen harkittu ja järkevä. Toivottavasti se osoittautuu sellaiseksi myös paketin saavuttua.
Minkälaisia tunteita Black Friday teissä herättää? Entä miten koette somen vaikuttaneen rahankäyttöönne?
Kiitos muuten siitä, että olette aktiivisesti viime aikoina ottaneet kantaa näihin pohdiskelevimpiin teksteihin. On tuntunut jotenkin luonnolliselta kirjoittaa niitä tänä syksynä ja ihanaa, että ne ovat saaneet ainakin tykkäysten ja kommenttien perusteella hyvän vastaanoton.
