Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Hirsitalo 2.0

  • Alustava rakennusaikataulu

    Olen nimennyt vuoden 2017 meidän rakennusvuodeksi ja aika osuvasti olenkin, koska projekti tulee kestämään päärakennuksen osalta juurikin tämän vuoden tai ehkä hieman pidempään. Toisessa vaiheessa rakennetaan autotalli- ja varastorakennus sekä rantasauna vierasmajoineen. Ajattelin tässä postauksessa avata rakennusaikataulua hieman tarkemmin, jotta teilläkin syntyisi jonkinlainen kuva, miten projekti etenee. Kuvituksena muutamia voimalauseita tälle vuodelle. Veikkaan, että niitä tarvitaan vielä jossain vaiheessa :D

    Tammikuu (2017) – Helmikuu

    Alkuvuoden asioita käsiteltiinkin jo hieman edellisessä postauksessa, mutta siis isoimpana asiana on tietenkin saada talon piirustukset hiottua valmiiksi. Sen lisäksi erinäiset lupa-asiat ovat ajankohtaisia. Tällä hetkellä kartoitamme myös urakoitsijoita erinäisiin töihin ja suunnittelemme sisätiloja. Vaikka emme ole vielä lähimaillakaan sisähommien aloitusta, on silti hyvissä ajoin päätettävä mm. mihin kohtaan keittiössä haluamme vesipisteen. Vaikka itse rakentamiseen onkin vielä matkaa, on minulla pitkä lista aiheista, joista voin kirjoittaa ennen sitä. Toivottavasti teitä kiinnostaa myös tämä suunnitteluvaihe :)

    Maaliskuu

    Kevään koittaessa tontilla alkaa viimein tapahtua. Hommat täytyy tietysti aloittaa vanhan talon purkamisella ja maaperätutkimuksella. Toivottavasti lumet sulavat juuri sopivasti seuraavan vaiheen alta. Kun lupaprosessi saa toivottavasti onnellisen päätöksensä, voimme aloittaa varsinaisen urakan.

    Huhtikuu-Toukokuu

    Huhti-toukokuussa pääsemme vihdoin rakennusvaiheeseen. Kaikki alkaa tietysti pohjatöistä, joiden laajuuden maaperätutkimus sanelee. Sen jälkeen aloitetaankin itse talon rakentaminen perustusten tekemisellä.

    Kesäkuu-Heinäkuu

    Kesäkuussa meille saapuu tähän astisen elämämme suurin paketti, kun talon hirret ja muut osat toimitetaan. Sitä seuraa työvaihe, jossa tapahtuu paljon näyttäviä asioita lyhyessä ajassa. Pystytykseen ei nimittäin mene montaa viikkoa, vaan yhtäkkiä tontillemme on ilmestynyt jo ihan oikeaa taloa muistuttava rakennus. Sisäpuolella kaikki on toki vielä kesken, mutta uskon, että tässä kohtaa projekti konkretisoituu viimeistään myös meille rakennuttajille. Pystytystä seuraa mm. loput LVI-työt, lattian valu, sähköt ja ilmanvaihto, portaat sekä takan asennus.

    Elokuu-Joulukuu

    Loppukesästä pääsemme vihdoin aloittamaan sisätyöt, joiden kestoa on vaikea arvioida vielä tässä vaiheessa. Jotain pyrimme varmasti tekemään itse, mutta pääasissa hommat hoitavat ammattilaiset. Koko rakennusaikataulu on tässä vaiheessa vielä alustava, kuten otsikkokin sen sanoo. Ajankohdat tarkentuvat sitten projektin edetessä.

    Tammikuu 2018

    Vuoden kuluttua on hyvinkin todennäköistä, että asumme jo unelmiemme talossa. Tähän ainakin tähdätään!

    kuvat: Pinterest

    4 comments
    45 likes
  • Missä nyt mennään

    mi-casa-purku-4Olin tehnyt vuosi sitten tilannekatsauksen rakennusprojektin tilanteesta ja koska nyt kuviot ovat täysin erilaiset, päätin päivittää tämän katsauksen. Missä nyt todellisuudessa mennään:

    Valmiiksi on tehty…

    maaston raivaus. (puiden kaadosta lisää täällä) – CHECK!

    päätös laajennuksesta. Haluamme ehdottomasti rakennuttaa jo olemassa olevan talon lisäksi kiinteä lisäosan, johon sijoitamme esimerkiksi modernin keittiön. Laajennus päätöksestä luovuttiin, päätöksestä purkaa voitte lukea lisää täältä.

    video lähtötilanteesta. Tämä oli itselleni hyvin tärkeä osa projektin aloitusta, koska haluan dokumentoida tämän projektin myös videomuotoon kuvien lisäksi. (video täällä). Tämä tosiaan on lähtötilanne, mutta vertailukelpoista “after”-videota ei siis tulla näkemään. Onneksi kuitenkin tein videon, se jää meille ihanaksi muistoksi :)

    päätös tulevasta lämmitysmuodostaCHECK! Tästä aiheessa tulossa oma postaus myöhemmin.

    Työn alla on…

    leikekirja, johon keräämme miehen kanssa inspiraatiokuvia. Halusimme Pinterest boardin lisäksi perinteisen leikekirjan, joka jää sitten muistoksi projektista. Mitään leikekirjaa ei kyllä ole tehty, mutta Pinterest boardit täyttyvät ja rakennuskalenteri meiltä löytyy. Siihen kirjataan tärkeitä asioita ylös!

    luonnokset tulevasta talosta. Löysin netistä ohjelman, jolla pystyy itse piirtämään 3D kuvaa rakennuksesta. Melkoinen oman elämäni Sims meininki täällä.CHECK. Piirsimme lopulta tulevan talomme itse tällä ohjelmalla ja sattumoisin, se muistutti hyvin paljon erään talotoimittajan pohjaa. Siitä lähdettiin sitten luonnostelemaan meidän unelmataloa. Piakkoin on tulossa konkreettisia kuvia tänne blogiinkin :)

    Arkkitehtien kartoitus ja urakoitsijan yms. metsästys. Erilaisiin pieniin hommiin löytyy kyllä tekijöitä lähipiiristä/tuttujen tutuilta, mutta haluaisimme jonkun tietyn ihmisen/firman pitämään isompia lankoja käsissä. – CHECK! Arkkitehtiä emme lopulta palkanneet, mutta pääurakoitsija on siis nyt tiedossa. Pienempiäkin toimijoita on jo valmiina, pikku hiljaa palapeli alkaa rakentua.

    Rakennusbudjetti. Tietysti jonkinlaiset raamit vedettiin heti alussa, mutta kuten varmasti monet tietävät tilanne elää rakentamisen aikana. Ennen rakentamisen virallista aloittamista on kuitenkin hyvä miettiä kuinka paljon sitä on valmis laittamaan rahaa mihinkin. Missä voi säästää ja mihin kannattaa panostaa?CHECK! Budjetti on tehty ja nyt jännitetään miten hyvin siinä pysytään :D.

    mi-casa-purku-6Suunnitteilla on…

    tyhjentää talo kaikista jäljelle jääneistä tavaroista.CHECK! Lähes koko talo on tyhjä ja myös talon alapohja on raivattu 99%. Ette usko mitä kaikkea sieltä löytyi! Yhdestä löydöstä on pakko kirjoittaa erillinen postaus.

    irroittaa kokolattiamatot, tapetit, hyllypaperit ja muut ylimääräiset – saa nähdä kuka irroittaa ja miten, mutta pois ne kaikki lähtee joka tapauksessa.

    teettää perusteellinen kuntotarkastus toiseen kertaa. CHECK! Hirret ovat ihan paria hirttä lukuunottamatta moitteettomassa kunnossa. Eli ne voi hyvin uusiokäyttää joko meidän tai uuden omistajan toimesta.

    arkkitehdin tapaaminen, yhteisen sävelen etsiminen ja toivottavasti sen lopullisen talopiirroksen teko. – Emme palkanneet arkkitehtiä, vaan piirsimme itse ja suunnitteluapua saimme talotoimittajalta.

    rakennusaikataulun hahmottelu.CHECK! Alustava aikataulu on tehty ja siitä lisää ensi viikolla!

    viimeistään kesällä ruopata tai ainakin raivata ranta kaisloista. – Tätä ei viime kesänä tehty, mutta jos aikaa ja intoa riittää niin ehkä ensi kesänä raivataan ranta kaisloista. Nyt rantaakin enemmän haluamme saada talon valmiiksi. Kyllä sitä ehtii sitten pihaa fiksailemaan myöhemmin :)

    mi-casa-purku-1Uutta listalla…

    Purkamislupa – Vanha talo tosiaan puretaan ja sitä varten tarvitaan purkulupa. Tämä on nyt täytetty ja lähetetty rakennusvalvontaan.

    Talon piirustukset – Juuri nyt työn alla ovat myös talon piirustukset, joita hiomme yhdessä talotoimittajan suunnittelijan kanssa.

    Asemapiirros – eli piirros tontista ylhäältä päin, joka näyttää rakennusten sijainnit tontilla.

    Maaperätutkimus – Haluamme teettää tontille maaperätutkimuksen varmistaaksemme maaperän kantavuuden, koska rakennuspaikka on niin rannassa.

    Rakennuslupa – Uutta taloa varten tarvitaan puolestaan rakennuslupa. Tätä voidaan hakea vasta, kun talon piirustukset ovat valmiit.

    Näiden lisäksi tällä hetkellä ajankohtaista ovat mm. urakoitsijoiden kartoittaminen pohjatöihin, LVI- ja sähkötöihin sekä talotekniikan ja keittiön alustava suunnittelu. Hoidettavien asioiden lista kasvaa koko ajan ja sitä alkaa vähitellen ymmärtämään miten suuri ja kokonaisvaltainen projekti tämä oikeastaan on. Onneksi mitään ahdistumisen merkkejä ei ole tai jos olisi, niin pitäisi olla hieman huolissaan. Se ehkä kertoisi ettei tämä projekti olisi meitä varten. Nyt kuitenkin ahdistuksen sijaan meidän fiilikset ovat hyvinkin innostuneet, joten tästä on hyvä jatkaa.

    Olisi muuten kiva kuulla mikäli teilläkin on rakennusprojekti ajankohtainen tai olette sellaisen toteuttaneet lähiaikoina?

    1 comments
    52 likes