Muoti

On lunta tulvillaan…

Tämä ennennäkemätön lumentulo Etelä-Suomessa ja siitä jatkuva puhuminen on saanut minut pohtimaan yhtä asiaa. Nimittäin sitä, miten ihmiset asettuvat tietylle puolelle aiheessa kuin aiheessa. Toiset valitsevat sen positiivisen ja toiset sitten sen negatiivisen puolen. Esimerkiksi tämä jatkuva lumentulo on toisille yhtä kuin kaaos, lumityöt ja hupenevat parkkipaikat. Toisille taas runsas luminen talvi merkitsee kuvankaunista maisemaa, hyviä talviurheilumahdollisuuksia ja lasten riemua. Useimmiten ne ovat niitä samoja tyyppejä, jotka aina asiasta riippumatta ottavat sen negatiivisen kannan asioihin tai sitten niitä, jotka löytävät synkimmistäkin tapauksista jotain positiivista.

Eihän tämä toki ole näin mustavalkoinen jako, vaan löytyy myös monia, jotka jäävät välimaastoon ja ovat niin sanotusti neutraaleja sekä omistat mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itse olen pitkälti ollut se välimaastotyyppi, joka löytää kyllä positiivisia puolia, mutta välillä sitten eksyy negistelemään ja oikein lietsomaan niitä huonoja juttuja. Viime kesän Sveitsin reissu oli itselleni hyvin opettavainen juurikin tässä suhteessa. Tajusin minkälainen voima negatiivisilla ajatuksilla on ja kuinka ne useasti toistettuna saavat muutkin ympärillä ajattelemaan samoin. Negatiivisuus kertaantuu ja paisuu helposti. Välillä voi olla vaikeuksia löytää niitä positiivisia puolia, jos on vaikka todella väsynyt tai stressaantunut ja se on ihan ymmärretävää. Välttääkseen kuitenkin levittämästä negatiivisia ajatuksia ja joutumasta itse negatiivisuuskierteen täytyy itseään hieman tsempata. Päättää, että nyt löydän niitä hyviä juttuja, vaikka alkuun tuntuisi, ettei niitä olekaan.

Kesällä päätin, että pyrin jatkossa vielä paljon kovemmin keskittymään niihin positiivisiin puoliin ja jättää turhat negistelyt pois. Haluan yrittää ylläpitää positiivista ilmapiiriä kaikkialle minne menenkin, sillä se on paljon kannustavampi ja motivoivampi ympäristö toimia oli sitten kyse kodista, harrastuksista tai työpaikasta. Toki itseänikin välillä surettaa ja ottaa niin sanotusti pannuun, mutta sen huonon hetken jälkeen pyrin neutralisoimaan tilanteen ja keskittymään taas niihin positiivisiin. Negatiivisissa ajatuksissa vellominen on nimittäin todella kuluttavaa niin itselle kuin ympärillä oleville ihmisillekin.

Oman muutokseni myötä olen alkanut kiinnittää paljon enemmän huomiota siihen, miten ihmiset oikein valitsevat puolen eri tilanteissa. Kuinka se yksi ja sama tyyppi jaksaa aina olla iloinen oli tilanne mikä tahansa, ja miten taas se toinen velloo negatiivisia ajatuksia ihan mitättömistäkin murheista. En tiedä onko mitään tieteellistä tutkimusta tehty siitä, että positiivisuus pidentäisi elinikää, mutta voisin helposti uskoa, että se niin tekee. Uskon, että oikealla asenteella ihminen voi edesauttaa esimerkiksi omaa parantumistaan jostain sairaudesta. Ja toisaalta myös hidastaa sitä, jos on alati todella negatiivinen ja epäuskoinen. Positiivisuus on kuin ilmainen lisäenergia, jota jokainen voi halutessaan hyödyntää. Itse yritän sitä parhaani mukaan käyttää ja rohkaista myös muita siihen. Vaikka positiivisuus ei olekaan yhtä herkästi laukeava kuin negatiivisuuden kierre, lähtee sekin lopulta kertautumaan, kun sitä tarpeeksi korostaa.

Palatakseni vielä postauksen alkuun ja lumiasiaan, on myönnettävä, että muutaman kerran olen omakotitalon lumitöitä ja huonoa ajokeliä tänä talvena kironnut. Mutta en onneksi niitä muutamia kertoja enempää.  Olen pyrkinyt nauttimaan tästä ihastelemalla ja kuvaamalla poikkeuksellisen lumisia maisemia. Iloinnut valoisuudesta ja siitä lasten aidosta talviriemusta. Pulkkamäkeen en ole vielä minin kanssa kunnolla ehtinyt, mutta sekin täytyy ottaa ohjelmanumeroksi joku päivä. Muutenkin aion kyllä skarpata ulkoilun suhteen, vaikka aikamoinen antitalviurheilija ja -ulkoilija olenkin. Nyt jos koskaan kannattaa kuitenkin ulkoilla ja nauttia täydellisestä talvesta. Tehkäämme siis niin jatkuvan lumesta valittamisen sijaan.

photos: Sara Vanninen, edit: me

Edellisen postauksen jälkeen tuli kyllä taas todistettua minkälainen voima vertaistuessa piilee. Kiitos ihan mielettömästi jokaiselle täällä blogissa ja IG:n puolella tykänneelle, kommentoineelle sekä sähköpostejakin lähettäneelle. Tekstin suosio yllätti, vaikka tiesin, että se varmasti monia koskettaa. Ihan liikutuin teidän tarinoista ja sain vertaistuesta voimia omiin vauva-arjen haasteisiin. Hienoa miten monet kokivat aiheen tarpeelliseksi ja käyttivät aikaa kommentin kirjoittamiseen.

Useat teistä kiittelivät kovasti, että kirjoitin aiheesta ja niihin kiittelyihin vastasin kiitoksella. Nimittäin juurikin teidän kommenttien sekä täällä ja muissa kanavissani käytyjen vuoropuheluiden ansiosta rohkaistun näitä syvällisempiäkin postauksia julkaisemaan. Ilman teidän palautetta ne tuntuisivat mitättömiltä ja hyödyttömiltä. Nyt olen taas himpun verran rohkeampi puhumaan niistä vaikeammistakin asioista ja varmasti tulen jatkossakin julkaisemaan vastaavia postauksia sopivan aiheen tullessa eteen.

Mutta siirrytäämpä vähän keveämpiin aiheisiin, nimittäin päivän kuulumisiin. Tänään ohjelmassa on ollut mm. yhdet kotikuvaukset, kampaamokäynti, kirjanpitoa ja kuvien muokkaamista. Paljon siis k-alkuisia hommia vauva-arjen lisäksi. Välillä työn yhdistäminen tähän elämäntilanteeseen tuntuu lastenleikiltä ja välillä taas maailman kaikkeuden huonoimmalta ja mahdottomimmalta idealta. Etukäteen on mahdotonta tietää millainen päivä on tiedossa, joten yksi päivä ja vuorokausi kerrallaan tässä täytyy mennä.

Huomiseen olen kuitenkin jo henkisesti varautunut, kun pieni saa ensimmäiset rokotteensa. Voi olla, että päivä menee vahvasti sylitellen tai sitten ei. Mini ei kyllä aikoinaan saanut oikein mitään sen kummempia oireita rokotteista, joten toivotaan, että siskolla käy yhtä hyvä tuuri.

ps. Tuntuupa ihanalta kulkea taas omissa farkuissa. Tämän asun olen halunut pukea päälleni loppusyksystä lähtien ja viimein se onnistuu, kun farkun nappi mahtuu kiinni :D Vaalea farkku ja ruskea teddytakki näyttää niin kivalta yhdessä!

Nelly coat

Gina Tricot jeans

Gucci bag

Rosemunde knit

photos: Sara Vanninen, edit: me