Tietoa mainostajalle ›

Festarityyli 2017

Viime vuonna astelin ensimmäistä kertaa Suvilahteen elokuun kohuttuna viikonloppuna ja vaikka ensikertalaisen odotukset eivät ihan täyttyneetkään, päätin antaa tälle festivaalille tänä vuonna uuden mahdollisuuden. Flow on taas täällä ja jännityksellä odotan, jos tällä kertaa saisin vielä paremmin kiinni siitä paljon hehkutetusta tunnelmasta eikä väenpaljous häiritsisi niin kovasti. Fiilis, ruoka ja puitteet ovat Flow:ssa kyllä omaa luokkaansa. Kuten ovat myös festarityylit.

Itsehän olen normaalisti aika maltillinen pukeutuja ja suosin yksinkertaisia asuja, mutta tämä viikonloppu on poikkeus. Nyt on lupa revitellä ja astua hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle.  Asukriisi on lähes tulkoon vältetty kiitos huolellisen suunnittelun, mutta pieni säävaraus niihin täytyy ottaa. Onneksi perjantain osalta voi jo ehkä keliin liittyvät murheet unohtaa ja jos lauantaina sade yllättää, niin sitten täytyy vain hieman improvisoida.

Oma muistilistani festareille:

× kaksiosaiset puvut ja epäsymmetriset hameet

× tekstipaidat

× kuosit (kukat, raidat, ruudut ja pallot)

× auringonkukan keltainen ja hohtava hopea

× denim

× reput ja näyttävät aurinkolasit

dress BIKBOK / suit blazer GEZTUZ / suit pants GEZTUS / Hey girl t-shirt MISSGUIDED

backpack  STEVE MADDEN / silver skirt LOST INK / denim jacket LEVI’S / sunnies Q/A

jeans UNJEAN / cropped t-shirt EVEN&ODD / flower top WAREHOUSE

flower skirt WAREHOUSE / yellow dress GLAMOROUS / boots TOPSHOP

(*postaus sisältää mainoslinkkejä)

 

0 comments
58 likes
Prev post: Syysmuodin veikein kuosiNext post: Today we Flow

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *