Tietoa mainostajalle ›

Fiilistelemässä tulevaa

Toivottavasti teillä kaikilla oli mukava itsenäisyyspäivä. Me vietimme sitä rennosti ystäväperheemme luona illastaen ja linnanjuhlia katsellen. Ennen kylään lähtöä kävimme piipahtamassa tontilla, josta nämä yllä olevat kuvat ovat siis peräisin. Ymmärtääkseni lähes koko Suomi sai eilen nauttia satavuotisjuhlan lisäksi myös upeasta kelistä. Täällä Kotkassa puuterilumi alkoi hiljalleen keskiviikkoaamuna leijailemaan taivaalta ja puoleen päivään mennessä kaikkialla oli jo ihan valkoista. Lumisateen jälkeen keli vaihtui nopeasti kirkkaaksi auringonpaisteeksi ja yhtäkkiä, kuin juhlan kunniaksi, tänne oli syntynyt todellinen talven ihmenmaa.

Mini otti kaiken ilon irti tuoreesta lumesta ja niin tuntui ottavan myös meidän tuleva pörröinen naapurimme. Tontilla vierähti suunniteltua pidempi aika, kun nämä kaksi tekivät tuttavuutta ja leikkivät yhdessä rannalla. Olen jo moneen otteeseen fiilistellyt sitä, miten ihanaa on pian viettää kesäpäiviä omalla rannalla, mutta pakko myöntää, että kyllä tällaiset talvipäivätkin näissä maisemissa maistuvat aika makealta. Meidänkin täytyy virittää omalle tontille vastaavanlainen keinu kuin naapurilla. Veikkaan nimittäin, että tuommoisessa keinussa istuu lasten lisäksi mielellään myös aikuiset…

0 comments
54 likes
Prev post: Suomi olet kauneinNext post: Yksi hame, kaksi asua loppuvuoden juhliin

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *