Tietoa mainostajalle ›

Flow day II – outfit

SI MODA ASU AUG17 2016 3Taisin tehdä Flow-asujen suhteen täysin päivänvastoin kuin kaikki muut. Ekana päivänä puin turvallista mustaa ja kietouduin paksuun neuleeseen sekä nahkatakkiin. Tokana päivänä totesin, että nyt kaivattaisiin jotain vähän raikkaampaa ja päälle valikoitui vaaleita sävyjä höystettynä armyvihreällä.

Perjantaina tuntui, että olin pukeutunut ihan liian synkästi ja lauantaina sitten olo oli vähän liiankin fiini ja “värikäs”, kun monet olivat kakkospäivänä kaivaneet tummat hupparit ja farkut esille :D Onneksi minulla ei ole tapana katua asuvalintojani, elleivät ne sitten ole tosi epämukavia. Tämä vaalea asu oli kaikkea muuta kuin epämukava ja pitkän helman sekä taidokkaan kerrospukeutumisen ansiosta myös tosi lämmin.

Hempeille väreille ja materiaaleille toi kivaa kontrastia cropattu armytakki sekä vanhat luottokengät, jotka otan aina varuiksi festareille mukaan. Kiiltonahkaiset, traktoripohjalla varustetut nilkkurit kun ovat ihan omiaan sateen yllättäessä, plus näyttävät kauniilta! Cropattu takki on Hennesin uudesta mallistosta ja ihastuin siihen ikihyviksi. Lyhyemmän nahkatakin löydettyäni en ole osannut edes haaveilla cropatusta armytakista, mutta tämähän on aivan loistava. Erityisesti juuri mekkojen kanssa, jotka kaipaavat ryhtiä ja vaakaleikkausta vyötärön kohdalle. Tämä tulee varmasti olemaan alkusyksyn lempparitakki nahkabikerin ohella.

SI MODA ASU AUG17 2016 6SI MODA ASU AUG17 2016 4SI MODA ASU AUG17 2016 7SI MODA FESTARIMEIKKI 7Jos johonkin olen festariasuissa tyytyväinen, niin laukkuvalintoihini. Halusin jotain erilaista tällä kertaa ja päädyin lainamaan kaksi laukku, ihan myös testimielessä, festareita varten. Uusi laukku on ollu hakusessa pitkään ja nyt löysin kyllä kaksi oikein kaunista, tosin hyvin erilaista vaihtoehtoa.

Toisen päivän laukkuna toimi U-P-E-A Marjan Kurjen vaalea crossbody-laukku. Vaaleissa laukuissa on mielestäni haastavinta löytää se kaunis sävy, mutta tämän kyseisen laukun väri on aivan täydellinen. Ei liian keltainen, eikä ruskea vaan kaunis kylmä, hieman harmaaseen taittava beige. Love!

Marja Kurki juhlii muuten juuri tänään 40-vuotista taivaltaan Musiikkitalolla järjestettävän muotinäytöksen merkeissä. Olisin mielelläni mennyt paikalle ihastelemaan ja kohottamaan maljaa, mutta valitettavasti aikataulut eivät anna myöten. On kuitenkin mielettömän hienoa, että Suomesta löytyy tällaisia menestystarinoita designin puolelta. Onnea Marja Kurki!

SI MODA ASU AUG17 2016 2SI MODA ASU AUG17 2016 5knit H&M* / bag MARJA KURKI** / earrings LINDEX*

shoes VAGABOND / watch CLUSE* (Zalando) / jacket H&M* / dress 2hand

photos: Sara Vanninen / edited by me

(*gifted/**pressilaina)

0 comments
1 like
Prev post: Festarimeikki – Crazy glitter ladyNext post: At the moment

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *