Tietoa mainostajalle ›

From this day on

Huomenna olen naimisissa. Sekös vasta jännittää, hymyilyttää, ihmetyttää, innostuttaa, pelottaa, mutta tuntuu niin oikealta. Vihkisormukseni on peräisin jostain 50-60-luvulta. Äitini on saanut sen omalta kummitädiltään lapsena. Sormuksen kaunis kotelo sen sijaan on oman mummoni vanha sormusrasia. Ihanaa saada jotain isoäidistänikin mukaan kirkkoon.

Haluaisin kiittää teitä kaikkia ihania kommenteistanne ja tsemppauksistanne. Olisin niin mielelläni vastannut jokaisen kommenttiin jotain, mutta aika on ollut kortilla. Me löydettiin eilen uusi puku Teemulle ja kaikki tärkeimmät asiat ovat nyt valmiina huomista varten. Minä lähden pian koristelemaan juhlapaikkaa ja sitten luvassa olisi pientä hemmottelua ennen huomista h-hetkeä.

Olen muuten tehnyt Teemulle pienen häälupauksen. Sen myötä aion palailla tänne vasta reilun viikon päästä. Haluan keskittyä tuohon ihanaan päivään täysillä ja erityisesti sen jälkeen koittavaan häämatkaan. Lähdemme yllätysmatkalle heti sunnuntaina nimittäin :)

Palataan siis seuraavan kerran silloin, ellen ehdi ajastaa muutamaa vanhaa postausta. Tällä välin voitte vaikka heittää ilmaan kysymyksiä ja toiveita liittyen aiheeseen. Ihanaa viikkoa kaikille xx!

55 comments
1 like
Prev post: White & GoldNext post: Im his woman and he’s my man

Related posts

Comments

  • Sanni

    July 20, 2012 at 08:24
    Reply

    Oikein ihanaa hääpäivää ja upeaa häämatkaa!! :)

  • Heidi

    July 20, 2012 at 08:47
    Reply

    Paljon paljon onnea ja nauttikaa matkasta ! :)

  • Hannah

    July 20, 2012 at 08:52
    Reply

    Voih, onpa kaunis ja erikoinen sormus, ja mikä tunnearvo tuolla varmasti onkaan jo valmiiksi. Onnea tuhannesti päivällenne, sekä avioliitollenne! Ei sitä turhaan sanota että hääpäivä on elämän paras päivä, sitä se totisesti on ollut ainakin itselleni. Niin uskomattoman ihana päivä ja kuten sanoit, tuntui niin oikealta. Joten, ihanaa hääpäivää, häämatkaa ja avioliittoa teille :) Asukuvia odotellessa, on varmasti upeita mekkoja :)

  • Aurora

    July 20, 2012 at 09:01
    Reply

    Upea upea sormus! Ja paljon onnea vielä teille molemmille! :)

  • Karoliiiina

    July 20, 2012 at 09:04
    Reply

    Ihanaa hääpäivää teille! =) Nauttikaa myös häämatkasta !!

  • millis

    July 20, 2012 at 09:50
    Reply

    ihana sormus ja vielä ihananpi rasia! ja ihan mahtavaa hääpäivää teille :) toivottavasti kaikki menee tosi hyvin ja saatte sen unelmapäivän minkä olette aina halunneet :)

  • tiitu

    July 20, 2012 at 09:56
    Reply

    Onnellista ja tunnelmallista hääjuhlaa teille, nauttikaa!!

  • Siw

    July 20, 2012 at 10:02
    Reply

    Herranjestas mikä sormus!! Upea! Ja kuinka söpö rasia!

  • Minni

    July 20, 2012 at 10:04
    Reply

    Aivan ihana sormus! Paljon onnea hääpäivänä teille molemmile ja nauttikaa häämatkasta!:)

  • Marianne

    July 20, 2012 at 10:22
    Reply

    Hui! Join aamukahvia samalla kuin selasin tätä alaspäin ja meinas tulla ylös, jotenki iha hassu fiilis tuli.. kylmät väreet ja liikutus, vaikkei tunnetakaan. Todella kaunis sormus ja rasia. Oikein ihanaa hääpäivää ja -lomaa, nauttikaa joka hetkestä! :')

  • Maria

    July 20, 2012 at 10:45
    Reply

    Miten kaunis sormus! :) Hurjan paljon onnea <3 ja en malta odottaa että näen häämekkosi! Ja oikein ihanaa häämatkaa ! :)

  • kate

    July 20, 2012 at 10:50
    Reply

    Onnea tosi paljon! Viettäkää ihana päivä ja rentoututtavaa matkaa:))

  • s

    July 20, 2012 at 10:54
    Reply

    Oho onpa siinä iso sormus. Paljon onnea ja ilon kyyneleitä huomiselle päivällenne! Toivottavasti kaikki menee nappiin. Onnellista häämatkaa :)

  • Neiti S.

    July 20, 2012 at 11:11
    Reply

    Oikein paljon onnea huomiselle ja ihanaa häämatkaa! Tätä lukiessa tuli oma hääjännitys viime kesältä mieleen. Oi niitä aikoja. Muistakaa nauttia huomenna, älkääkä murehtiko turhia. Kukaan vieraista ei jälkikäteen kuitenkaan muista, minkäväriset koristeet missäkin oli. Olette niin upea ja näyttävä pari, että kaikki muistavat vain sen :) Kaikki menee varmasti hyvin. <3

  • mandoliini

    July 20, 2012 at 11:33
    Reply

    voi onnea jo etukäteen ja ihanaa hääpäivää!!

  • maria

    July 20, 2012 at 11:35
    Reply

    oi paljon onnea, viettäkäähän ikimuistoinen ja ihana päivä !

  • millamainen

    July 20, 2012 at 12:05
    Reply

    Ihanaaa! Paljon onnea molemmille! Nauttikaa ihanasta päivästänne. <3

  • IidaM

    July 20, 2012 at 12:16
    Reply

    Oi tosi kaunis sormus ja ihana rasia! Nauttikaa päivästänne ja ihanasta häämatkasta!! :) -iidam http://behappybeee.blogspot.fi/

  • Laura

    July 20, 2012 at 12:30
    Reply

    Onnea upealle päivällenne ja hyvää häämatkaa! Häävalmistelujanne on ollut ihana seurata.

  • chloe

    July 20, 2012 at 12:52
    Reply

    Tulin taas vilkaisseeksi blogiasi ja jäin koukkuun, varsinkin hääaiheisiin. :) Niitä on vaan niin ihana lukea. Miten kauan te olette seurustelleet ja milloin päätitte naimisiinmenosta? Hienoa, että vähän nuorempanakin uskalletaan tehdä tuollainen ratkaisu ja tosisaan osoitetaan halua olla yhdessä. Jotenkin ihmetyttää ne 10v kestäneet suhteet, joissa ei ole edetty minnekään (toki ei kaikki arvosta aviolittoa itsessään ja pidä sitä tarpeellisena). Ihanan pitkää ja onnellista liittoa teille!

    • Casey
      to chloe

      July 20, 2012 at 13:27
      Reply

      Kiva kuulla että tykkäät :) kiitos! Meillä tulee syksyllä 8 vuotta eli kuulutaan melkein niin 10v yhdessä olleisiin :D ollaan tavattu nuorena ja suhde on toiminut moitteettomasti. Naimisiin menosta ollaan puhuttu ekan kerran varmaan 4 vuotta sitten ja tuntuukin että ollaan jollain tasolla oltu aviossa jo ennen pitkään ennen tätä!

  • Maria

    July 20, 2012 at 12:56
    Reply

    Oi ihanaa, onnea :)

  • Sohvi

    July 20, 2012 at 13:21
    Reply

    Hirveesti onnea ja iloa huomiseen päivään, sekä ihanaa häämatkaa!<3

  • esssi

    July 20, 2012 at 13:41
    Reply

    täällä ainakin tuli itku :) onnea todella paljon teille, nauttikaa!

  • _simpukkainen_

    July 20, 2012 at 13:45
    Reply

    Voi toivotan teille ihanaa hääpäivää ja tietysti onnea avioliittoon <3 Todellakin ihana nähdä muitakin "nuoria" pareja jotka haluavat avioliiton sinetin suhteelle ihan vaan siitä syystä että rakastetaan toisia ja halutaan olla yhdessä loppuelämä :) Ps. todella kunis ja vähän erikoisempi vihkisormus. Ihan sun näköinen :) Innolla odotinkin jo kuvaa siitä. Myös simpukkarasia on varmasti ihana muisto isoäidiltä <3

  • elsku

    July 20, 2012 at 14:32
    Reply

    Auts oikeen sydäntä puristi kun luon tekstin! Me mennään (tulevan) mieheni kanssa ensi viikonloppuna naimisiin ja tuli niin jännittävä olo!! Tsemppiä kovasti ihanaan ja elämän yhteen ikimuistoisempaan päivään! <3

  • Katri

    July 20, 2012 at 14:40
    Reply

    Ihanaa hääpäivää ja häämatkaa! Sormuskin on tosi upea :) Tosi paljon onnea teille molemmille! <3 On ollut kiva seurata häiden suunnittelua ja olisi mukavaa, jos kirjoittaisit vielä, että kuinka tuo varsinainen hääpäivä sujui :)

  • Foxie

    July 20, 2012 at 14:49
    Reply

    Mahtavan suuret onnittelut ja ihanaa häämatkaa!

  • Sweety Pie

    July 20, 2012 at 15:02
    Reply

    Isosti onnea huomiselle ja toivon teille mahtavaa ja toivottavasti aurinkoista päivää! Muistakaa se, että jos häät ei mee täydellisesti (en nyt manaa etteikö menisi), niin uskomuksen mukaan avioliitto on sitäkin parempi :) Hirmuisasti onnea!! <3

  • Katri

    July 20, 2012 at 15:20
    Reply

    Ihanaa hääpäivää! Nauttikaa! Ja hyvää häämatkaa :)

  • Elina

    July 20, 2012 at 16:07
    Reply

    On erittäin kaunis sormus. (: Ihan mielettömästi onnea häihin ja siitäkin eteenpäin kaikille yhteisille päivillenne ja ihanaa häämatkaa!

  • Maria

    July 20, 2012 at 17:05
    Reply

    Upea sormus ja rasia! Komppaan muita, eli ihanaaihanaa hääpäivää ja -matkaa, nauttikaa! <3 Tuli niin hyvä fiilis tällaisen postauksen lukemisesta. :)

  • Tiia

    July 20, 2012 at 17:10
    Reply

    Onnea todella paljon molemmille! Ja ihanaa sekä ikimuistoista päivää. :)

  • HeidiK

    July 20, 2012 at 17:43
    Reply

    Onnea Kaisa teille molemmille kovasti hääpäivälle ja sen jälkeenkin :)

  • Iina-Maria

    July 20, 2012 at 18:44
    Reply

    Ihanaa, onnea! Miten liikuttavaa voi olla, kun itselle tuntematon nuori pari menee naimisiin. Hämmentävää. :-)

  • Irene

    July 20, 2012 at 18:54
    Reply

    ihan todella kaunis sormus!

  • rrrous

    July 20, 2012 at 19:54
    Reply

    Sormus on hurjan kaunis, sopii hyvin kantajalleen :) Oikein ihanaa huomista päivää ja kaikkia päiviä siitä eteenpäin <3

  • Saija

    July 20, 2012 at 21:41
    Reply

    Aivan sinun tyylinen sormus :) Ihana ! Oikein ihanaa hääpäivää :)

  • Chloe

    July 20, 2012 at 21:50
    Reply

    Lisään vielä, että tarkoitinkin aiemmin pareja, joilla ei 10 vuoden kohdalla ole edes avioliittoaikeita tms. Te kuitenkin selvästi olette sen mielessänne tienneet jo ajat sitten ja teittekin asialle jotain kihlautumalla ja suunnittelemalla häitä. Se on kunnioitettavaa se! Ja ylipäätään hienoa, että voi löytää ja saada noin hienon suhteen niin nuorena.. Itsellä olisi aikamoinen epävarmuus siitä, että riittääkö ja entä jos toinen haluaa vielä mennä ja kokeilla. Te selvästi kyette toteuttamaan itseänne yhdessä ja erikseen loistavasti. :) Olen siis totaalisen kateellinen! Kaikkea hyvää vielä. :) Toivottavasti näytät edes joitain hääkuvia täällä blogin puolella.

  • riina

    July 20, 2012 at 22:32
    Reply

    Voi onnea paljon teille molemmille ! Pitäkää hauskaa hääpäivänänne ja rentoutukaa kunnolla häämatkalla :) Toivottavasti häät menevät hyvin ja päivä on ikimuistoinen !:)

  • Kastalia

    July 21, 2012 at 00:05
    Reply

    Todella paljon onnea! Olette varmasti häikäisevän kaunis pari

  • Ansku

    July 21, 2012 at 00:09
    Reply

    Mahtavaa häämatkaa teille!

  • nipsu

    July 21, 2012 at 12:19
    Reply

    onnea kaisa ja teemu! :)

  • !

    July 22, 2012 at 09:11
    Reply

    paljon onnea !! :)

  • Katja

    July 22, 2012 at 18:03
    Reply

    toivottelinkin jo, mutta valtavasti onnea teille, ihanaa yhteistä elämää ja tietysti matkaakin :) jään odottelemaan rouvan postauksia :)) ps. sormus on aivan mieletön!!

  • venla

    July 23, 2012 at 00:42
    Reply

    Ihan super paljon onnea ja nauti lomasta ! tauko blogiin kin tekee varmasti hyvää !! :D juuustloooveeeit.blogspot.com

  • Laura

    July 23, 2012 at 14:43
    Reply

    Onnea ihanan paljon :') itelläni häät kesällä 2014 enkä malta odottaa. Rakastan lukea kaikkea hääpömhöpötystä!! http://meanwhileintre.blogspot.fi/

  • Tiia

    July 23, 2012 at 16:30
    Reply

    Kaunis sormus ja rasia! Paljon paljon onnea teille! :)

  • Lizzie

    July 24, 2012 at 21:32
    Reply

    Oij että, tosi kaunis sormus! :) Hurjasti onnea <3 http://fashionmyobsession.blogspot.fi/

  • sonja

    July 24, 2012 at 21:54
    Reply

    vähän jälessä kirjottelen kommenttia, mutta onnea hirvittävän paljon!! ja hauskaa häämatkaa, kuin kauan se nyt sitten kestääkään:)

  • aasim

    July 25, 2012 at 01:44
    Reply

    Toivottavasti hääpäivänne oli onnistunut ja häämatkanne mieluisa! Aurinkoisia ja ihania päiviä avioliittoonne!! Nauttikaaa!

  • Alice

    July 27, 2012 at 21:44
    Reply

    Oikein paljon onnea!:> Muista rentoutua! -Alice

  • Lunakuu

    July 28, 2012 at 23:04
    Reply

    Ihania ja rakkauden täyteisiä päiviä avioliiton myötä! Ps. Jonkin aikaa blogiasi luettuani mietin mistä olet niin tutun näköinen mutta me ollaanki oltu samalla ylä-asteella :) (ehkä :D )

    • Casey
      to Lunakuu

      July 29, 2012 at 11:43
      Reply

      Kiitos :) paljon mahdollista jos olet käynyt lankkaria myös!

  • R

    July 29, 2012 at 21:43
    Reply

    Oon aina tiennyt, että olet kaunis, mutta tekstarikuvassa hääpäivänänne olet jäätävän K-A-U-N-I-S. Mitä parhainta avioelämää! Blogisi on inspiroiva (:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *