Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Good start

SI MODA FOOD SMOOTHIE SEP 2015 2

Miten sekaisin sitä voikaan ihminen olla päivistä? Olen tänään puhunut jo pariin otteeseen perjantaista, merkannut vääriä päivämääriä kalenteriin ja sitä kautta sekoittanut deadlinet. Ennen käytin aktiivisemmin kirjakalenteria, mutta nykyisin merkitsen asioita ylös sinne tänne. Milloin puhelimen muistiin ja milloin minkäkin kirjekuoren kulmaan. Se ei mitä ilmeisimmin ole se järkevin ja toimivin tapa omalla kohdallani. Eli taidan palata perinteisen kalenterin käyttöön, jotta pysyn kärryillä menoista. Ja päivistä ylipäätänsä.

Tänään minun piti alunperin julkaista ihan muu postaus, mutta se siirtyi nyt omasta mokastani huomiselle. Loppuviikolle on luvassa myös pari postausta kotiblogin puolelle. Kävin vihdoin kuvailemassa lisää materiaalia tontilta ja taltioin myös videomateriaalia. Se tietää editointihommia viikonlopulle :) Mutta nyt tämän varsinaisen postausaiheen kimppuun, joka on niinkin yksinkertainen (ja puhkikulutettu) kuin smoothie. Kaipasin viime viikolla pientä boostia aamuihini ja päädyin tekemään tätä samaa smoothie useampana päivänä peräkkäin. Se on juuri sopivan kirpeää ja raikasta, että päivä lähtee hyvin käyntiin myös meillä, jotka eivät ole oppineet juomaan kahvia…

SI MODA FOOD SMOOTHIE SEP 2015 1

Aamun hedelmäsmoothie

1 banaani / 1/3 ps mangokuutioita (pakaste) / iso loraus Alpron kookosjuomaa / 1 kiivi / pala inkivääriä / chia-siemeniä / (kylmää vettä)

0 comments
0 likes
Prev post: Before sun goes downNext post: Tonttia etsimässä

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *