Tietoa mainostajalle ›

Herkullisia reseptejä jouluun

Nyt pukkaa jouluisia postauksia oikein urakalla, mutta minkäs teet, kun päässä soivat kulkuset ja nenässä tuoksuu joulupipari. Eilen puuhastelin koko aamun jouluaskareita paketoimalla kaikki joululahjat! Tänä vuonna olin tosiaan hyvissä ajoin liikkeellä lahjojen suhteen, mutta jos teiltä vielä lahjoja uupuu, niin yksi kiva idea on leipoa jotain itse. Se on yleensä melko edullinenkin vaihtoehto.

Mikä olisikaan parempaa kuin tarjota perheelle jouluaterian päätteeksi itse leivottuja herkkuja. Leipomuksia voi toki myös viedä paketoituna muille sukulaisille tai tutuille. Ne voi paistaa kertakäyttöisessä vuoassa ja pakata sellofaaniin. Leipomisesta jää kaupan päälle hyvä tuoksu kotiin. Itse vein monta vuotta putkeen lahjaksi omia leipomuksia. Joululeipää, joulukarkkeja, pipareita, kakkuja, milloin mitäkin. Kaikkien aikojen tykätyimmät herkkulahjat, joita olen valmistanut, ovat varmasti olleet Paholaisen hillo -purnukat. Hillosta sain kehuja vielä seuraavana vuonnakin!

SI MODA JOULUISIA RESEPTEJÄ

Tässä muutamat hyväksi todetut reseptit, jotka sopivat omaan joulupöytään tai viemisiksi niin mummolaan kuin ystävällekin:

1. Devil’s Jam – Paholaisen hillo – Ihana makeantulinen hillo, joka sopii yllättävän hyvin myös jouluisten ruokien lisukkeeksi

2. Chocolate Chip Cookies – Parhaat amerikkalaiset suklaakeksit

3. Sweet Macarons – Suussa sulavat Macaronsit (onnistuin tällä ohjeella suhteellisen hyvin ensi yrittämällä!)

4. Creme Brulee (Crema Catalana) – Taivaallinen jälkiruoka, jota voi varioida oman maun mukaan.

5. Tarte Tatin with Apples – Helppo ja nopea omenapiirakka

0 comments
2 likes
Prev post: Furry collarNext post: Smile

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *