Tietoa mainostajalle ›

Jouluviikon asu ja 15x joulufaktaa minusta

Bongasin Jannin blogista tämän jouluisen kyselyn ja ajattelin, että siinäpä oiva tyyli kertoa hieman joulufaktoja minusta. Tässä tulee vastaukseni 15 jouluaiheiseen kysymykseen:

Paras joululaulu?

Aloitetaan nyt sillä, että r-a-k-a-s-t-a-n joululauluja. Siinä missä joku ei voi sietää joululauluja, niin minä soitan niitä jatkuvalla syötöllä siitä hetkestä lähtien, kun jouluradio aukeaa (eli tänä vuonna marraskuun alusta lähtien) Yhden parhaan valitseminen on ihan mahdoton ajatus, sillä tykkään lähes kaikista! Monesti joululaulut jakavat ihmiset kahteen leiriin, joista ensimmäisen leirin tyypit tykkäävät suomalaisista, klassisista joululauluista ja toisen leirin jäsenet puolestaan englanninkielisistä ehkä aavistuksen modernimmistä biiseistä. Minä tykkään itse asiassa molemmista, mutta loppupeleissä pidemmän korren vetävät suomalaiset (aavistuksen melkankoliset) biisit. Ikisuosikkejani ovat mm. Tonttu, Tulkoon joulu ja Sylvian joululaulu. Nykyisin joululaulut saavat minut aina ihan liikutuksen partaalle, koska ne tuovat mieleen ihanat muistot 4 vuoden takaa, jolloin suurin osa joulusta tuli vietettyä synnärillä ja elämäni mullistui pienen tonttutytön saapuessa ♥

Paras jouluruoka?

Kalaruoat ja äitin tekemä porkkanalaatikko!

Tekokuusi, oikea joulukuusi vai ei kuusta ollenkaan?

Oikea kuusi ehdottomasti, se tuoksu on jotain niin taivaallista.

Suosikki joulukukka?

Aikaisemmin en jostain syystä välittänyt joulukukkasista tippaakaan, mutta nykyisin jopa toivon, että joku toisi minulle jouluksi kukan :D Kai sitä ollaan siis tulossa vähän vanhaksi. Eniten pidän valkoisesta amarylliksesta tai hyasintista.

Paras saamasi joululahja?

Veikkaampa, että joulu ylitti itsensä tuossa 4 vuotta sitten ja meidän joululapsi tulee aina olemaan paras joululahjani. Minin syntymä on tehnyt joulusta vielä astetta erityisemmän itselleni.

Aiotko ostaa lahjoja?

Muutamia kyllä, mutta osan teen myös itse :)

Onko itselläsi lahjatoiveita tänä jouluna?

Ei sen kummempia oikeastaan. Nykyisin sitä fiilistelee enemmän lapsen iloa jouluna. Toki sitä on kiva saada jotain pientä itsekin, mutta mitään kummempaa en odota, koska nautin aika perinteisistä lahjoista. Minusta mukavat yöasut, pehmeät tossut, kirjat, kalenterit tai kauniit kodintekstiilit/pientavarat ovat oivia joululahjoja vuodesta toiseen.

Paras jouluelokuva?

En osaa nimetä yhtä suosikkijoululeffaa, sillä yksinään jouluelokuva ei ole koskaan sytyttänyt minua sen kummemmin. Ihme kyllä, koska joulua muuten niin kovasti fiilistelen.

Milloin aloitat joulukoristelut kotona?

Marraskuun ensimmäisinä päivinä kokosin pikkujoulukuusen tänä vuonna eli kai sen voi laskea joulukoristeluiden aloitukseksi :D

Joulu kotona vai muualla?

Kotona ehdottomasti! Pari kertaa olemme viettäneet joulua pohjoisemmassa, mutta kyllä joulu tuntuu enemmän joululta kotona.

Lähetätkö joulukortteja?

“Lähetän”. Eli teen kortit ja sitten laitan ne pakettien päälle, koska en ole vielä yhtenäkään vuonna ehtinyt lähettää niitä…

Laittaudutko jouluaattoa varten vai hölläiletkö koko päivän?

Useimmiten laittaudun hiukan joulupöytään ja jouluruoan jälkeen vaihdan rentoon kotiasuun.

Paras joulusuklaa?

Geisha, Fazerin sininen, After Eight ja Wiener Nougat

Joulupiparit vai joulutortut?

Joulupiparit vaikka viime vuosina olen oppinut tykkäämään tortuistakin. Eniten tykkään joulupiparin ja suolaisen yhdistelmästä.

Parasta joulussa?

Jouluihmisenä haluisin vastata, että kaikki, mutta mm. seuraavista asioista nautin ihan älyttömästi:

Jouluaamut, se tunnelma on vaan aina niin ihana! / Riisipuuro ♥ / Mahdollinen lumisade, se vasta tekeekin joulusta taianomaisen. / Joulukuusi, sen tuoksu ja valot ovat ehdottomasti paras osa joulua. / Joulusauna, vaikka en muuten saunoja olekaan. / Läheiset ja se vilpitön ilo erityisesti lasten kasvoilla. / Joulukirkko ja öinen hautausmaa.

Sandro Paris knit

H&M jeans

Zara shoes and jacket (Metti’s)

photos: Metti Forssell, edit: me

0 comments
62 likes
Prev post: Jouluviikon agendaNext post: Joulujäätelö mantelijuomasta + arvonta

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *