Tietoa mainostajalle ›

Kesän odotetuimmat x 6

dress GINA TRICOT / shoes TOPSHOP / sunnies RAY BAN

Kesäkuu häämöttää kulman takana ja ensimmäiset kesämenot on jo kirjattu kalenteriin. Tuntuu ihan hassulta, koska ennen lomaa elelin vielä täyttä kevättä ja viikon jälkeen hyppäsinkin suoraan kesään. Ei sillä, että se minua haittaisi. Olen ehdottomasti kesäihminen! Ajattelin listata tähän hieman asioita, joita tulevalta kesältä odotan:

Kesäisiä juhlia. Yhdet häät on merkattu kalenteriin, samoin isommat synttärijuhlat. Näiden lisäksi alkukesän viikonloput ovat jo täynnä kaikkia kivoja pienempiä menoja. Kesäillat ovat kyllä niin parhaita!

Tapahtumia. Muutama vuosi sitten kävin ensimmäisillä festareillani (jos ei Meripäiviä lasketa) ja siitä innostuneena olen nyt muutamana kesänä käynyt useammillakin festareilla. Mikään festareiden suuri fani en vieläkään ole, mutta jonkinlainen kipinä niitä kohtaan on kieltämättä syttynyt. Tämän vuoden festarisuunnitelmat ovat tässä kohtaa vielä auki, mutta niin ne ovat olleet joka vuosi. Fiiliksen mukaan mennään!

Taloprojektia. Meidän rakennusluvan saamisessa on kestänyt ikuisuus ja siksi projekti venyy venymistään. Toivon, että pääsemme pian konkreettisesti rakentamaan ja saamme vielä tänä kesänä nähdä meidän unelmien talon kohoavan pystyyn.

Kesäretket. Mitään kummempia matkoja ei olla vielä mietitty, mutta pienempiä retkiä on suunnitteilla. Huomaa hyvin, että perheeseen kuuluu lapsi, kun potentiaalisia kohteita ovat mm. Muumimaailma ja Korkeasaari. Minua houkuttelisi reissata myös Naantalista ylöspäin länsirannikolla, mutta saa nähdä minne kaikkialle ehditään. Kaikki kesän suunnitelmat kun ovat riippuvaisia siitä, miten taloprojekti tulee etenemään.

Kesä Kotkaa. Nykyinen kotikaupunkini ei ole talvisin kovinkaan vilkas ja aktiivinen, mutta kesäisin paikka herää eloon. Kimmeltävä meri, saaristo ja kalaruoat ovat kesän parasta antia. Tänä vuonna täällä myös tapahtuu suhteellisen paljon, kun heinäkuussa vietetään Superviikoksikin nimitettyä viikkoa, jolloin järjestetään sekä klassiset Meripäivät että The Tall Ships Races.

Viimeksi vuonna 2007 nämä suuret purjelaivat saapuivat Kotkaan. Olin silloin juuri valmistunut lukiosta ja kokeilin ensimmäistä kertaa siipiäni hakemalla opiskelemaan ja lähtemällä maailmalle mieheni perässä. Aikamoinen oravanpyörä sulkeutuu siis tänä vuonna, kun laivat saapuvat taas Kotkaan ja me olemme myös palanneet tänne kaikkien näiden vuosien jälkeen. Pakko todeta, että 10 vuotta sitten Kotkasta lähti hyvin erilainen pari kuin se, joka tänne lopulta palasi. Hyvällä tavalla elämä on meitä koulinut ja opettanut. Täytyy ehkä ottaa sille lasillinen purjeveneiden äärellä.

Parasta ystävääni. Muutamia viikkoja sitten ystäväni ilmoitti muuttavansa perheensä kanssa Kotkaan. Ystävä, jonka kanssa elimme ensimmäiset parikymmentä vuotta parin sadan metrin päässä toisistamme. Opiskeluaikoina välillämme oli jopa tuhansia kilometrejä, mutta loppujen lopuksi ajauduimme kumpikin pääkaupunkiseudulle. Minä olin se, joka palasi ensimmäisenä Kotkaan, mutta jossain sisimmässäni uskoin tämän päivän tulevan, jolloin me molemmat asuisimme taas täällä.

Meidän molempien elämät ovat tänäpäivinä hyvin erilaisia kuin silloin lähtiessä. Löytyy perhettä, käytännössä samanikäiset tytöt ja työurat, kummallakin omanlaisensa. Vaikka käytännössä moni asia onkin muuttunut, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut. Tunnemme toisemme yhtä hyvin kuin sisaremme ja vaikka luonne-eroja löytyy, ovat elämän asenteemme symbioosissa. Tänä kesänä voimme taas yhdessä loikoilla ja syödä possoa veneen pohjalla, käydä maauimalassa, lukea vanhoja Aku Ankkoja mökin saunalla ja katsoa Frendit-maratoneja. Ei ehkä ihan kahdestaan, vaan todennäköisesti pari alle metrin mittaista liittyy joukkoon.

1 comments
89 likes
Prev post: Makarska RivieraNext post: Uusi luottopaikka löytyi

Related posts

Comments

  • Katariina

    June 1, 2017 at 10:43
    Reply

    Waude miten uskomattoman ihania kuvia

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *