Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kesäpäivän tärkeimmät asusteet

*Kaupallinen yhteistyö Nissen

Biitsipäivä, tänään suunnataan taas merenrantaan.

Laukusta löytyy viltti, eväitä, aurinkovoidetta ja ne tärkeimmät eli aurinkolasit. 

Kotikaupunkini Kotka on meren ympäröimä ja rannikkokaupunkina suhteellisen aurinkoinen. Aika harvassa ovat ne päivät, kun lähden ulos ilman aurinkolaseja. Ne kuuluvat vakiovarustukseen. Täällä tulee vietettyä paljon aikaa meren äärellä sekä kesäisin myös ihan konkreettisesti merellä, jolloin aurinkolasit ovat aivan välttämättömät. Myös mini on pienestä pitäen tottunut veneilemään paljon ja olen yrittänyt suojata hänen silmiään yhtä tarkasti kuin omiani. Hän ei ole oikeastaan koskaan sen kummemmin vastustellut aurinkolasien pitämistä, vaan antanut kiltisti niiden olla päässä. Nykyisin hän jopa vaatii aurinkolaseja silmilleen, jos vähänkin häikäisee.

Tärkeän suojan lisäksi aurinkolasit ovat niin hänelle kuin minullekin myös tyyliasia. Ministä on hauskaa, jos aurinkolasit mätsäävät esimerkiksi hänen paitaansa. Ties keneltä olisi oppinut, että lasit valitaan asun mukaan, heh. Meiltä molemmilta löytyykin tällä hetkellä useammat kuin yhdet aurinkolasit. Sen lisäksi, että niitä voi tosiaan vaihdella asun mukaan, ei ekstraparista koskaan ole haittaa, jos lasit vaikka sattuvat menemään rikki, ne katoavat tai joutuvat varkaiden kynsiin. Itselleni on tässä muutaman vuoden sisään nimittäin tapahtunut nämä kaikki skenaariot. Niistä viisastuneena pidän lähes aina varuulta laukussani tai autossa toista aurinkolasiparia mukana.

Koen myös, että laseja on kiva vaihdella sen vuoksi, etteivät kasvot ja erityisesti nenä totu vain siihen yhteen ainoaan lasimalliin. Eri aurinkolasit kun tuntuvat usein erilaisilta kasvoilla. En tiedä onko tässä mitään perää, mutta olen myös ajatellut, että aurinkolasien, vähän kuin juoksulenkkareiden, olisi välillä hyvä antaa hieman levähtää.

Mistä sitten hankin aurinkolaseja itselleni ja minille? Viime vuosina olen suosinut lähinnä silmälasikauppoja, joista saan asiantuntevaa palvelua ja joissa lasien sangat muotoillaan omille kasvoilleni istuviksi. Omat kasvoni eivät ole nimittäin sieltä helpoimmasta päästä aurinkolasiostoksia ajatellen. Poikkeuksellisen sirojen piirteiden lisäksi lapsena vinoon jäänyt nenä aiheuttaa hankaluuksia. Nyt ensimmäistä kertaa aurinkolaseja shoppailessa tähän puututtiin, kun Nissenin Aleksanterinkadun myymälän ystävällinen myyjä näytti, miten saadaan aurinkolasit näyttämään päässäni täysin suorilta ja symmetrisesti asetelluilta vaikka totuuden nimissä nenäni viettääkin hieman toiseen suuntaan. Ette uskokaan miten maata mullistava juttu tämä minulle oli!

Muutenkin palvelu Nissenillä oli mielettömän hyvää ja meille molemmille, minille ja itselleni, löytyivät sopivat lasit heidän kattavasta valikoimastaan alta aika yksikön. Mini oli niin tohkeissaan itse valitsemistaan pinkeistä aviator-mallisista laseista, että olisi halunnut laittaa ne kasvoille samantien, vaikka taivaalta tulvi auringonsäteiden sijaan vettä litrakaupalla. Onneksi tänään näyttäisi aurinkolaseille olevan taas tarvetta, joten pääsemme molemmat vetämään uudenkarheat pokat silmille. Muistakaa tekin suojata omat ja mahdollisten lastenne silmät kirkkailta säteiltä!

ruskeat aurinkolasit RayBan

mustat aurinkolasit Ted Baker

pinkit lasten aurinkolasit Polaroid

2 comments
67 likes
Prev post: Mansikkalähetys ja päivän kakkuNext post: Heinäkuun suunnitelmat

Related posts

Comments

  • Elina

    July 10, 2018 at 21:35
    Reply

    ihanat kuvat! Vitsi, miten hyvin sulle sopii nuo RayBanin lasit! Mikä malli tuo on? Voisi käydä itsekin sovittamassa..

    • Kaisa
      to Elina

      July 12, 2018 at 09:24
      Reply

      Voi kiitos :) Tää on Clubmaster round! Mun mielestä mulle ei sovi niin hyvin se klassinen Clubmaster, mut nää roundit on ihanat!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *