Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kevään 2017 trendiopas

Päätin flunssapäissäni lähteä kokoamaan teille pientä trendiopasta kevääseen. Joskus aikoinaan tein näitä säännöllisesti, mutta nykyään harvemmin. Ehkä siitä syystä, että sitä tulee selattua huomattavasti vähemmän trendiennusteita ja näytöskuvia kuin aiemmin. Ihan vaan ajanpuutteesta johtuen. Mutta nyt oli sohvalla maatessa ylimääräistä aikaa selailla vaikka ja mitä, joten tässä tulee kevään 2017 tärkeimmät trendit:

PÄÄTRENDI: Hihat

Dolce&Gabbana, Tome, Balmain, Balenciaga

Tibi, Lacoste,  DNKY, Simone Rocha

Ei oikeastaan ole väliä mitä hihoissa tapahtuu, kunhan niissä tapahtuu jotain normaalista poikkeavaa.

It’s all about sleeves – näin sanovat kaikki suurimmat muotilehdet. Jos et välitä juosta miljoonan eri trendin perässä, mutta jotain ajankohtaista olisi kiva laittaa päälle, niin keskity hihoihin. Ei oikeastaan ole väliä mitä hihoissa tapahtuu, kunhan niissä tapahtuu jotain normaalista poikkeavaa. Näytöslavoilla nähtiin kaikkea megaleveiden hartioiden ja ilmavien puhvihihojen väliltä. Kovinta huutoa tuntui olevan erilaiset “cut-outit”, joista pieni alue ihoa pilkottaa. Hihoihin oli myös tehty näyttäviä halkioita ja “flashdance” tyyppisiä leikkauksia, jotka paljastavat rennosti toisen olan. Joukkoon mahtui toki myös röyhelöitä, mutta niitä nähtiin myös helmoissa, lahkeissa ja noh, kaikkialla.

 

TÄRKEIMMÄT YKSITYISKOHDAT: Röyhelöt

Alexander McQueen, Chloé, Rodarte, Mulberry

Itselleni röyhelöt ovat aina olleet enemmän tai vähemmän rakkaita. Ihanan helppo keino saada muuten aika muodottomaan kehoon hieman kurveja. Tänä keväänä frillaillaan oikein kunnolla, ei väliä tulevatko röyhelöt kauluspaidan vai maxi-mitttaisen salsamekon muodossa. Tuntuu, että kaikki värit, kuosit ja materiaalit ovat “sallittuja”, kunhan niissä on vaan tarpeeksi röyhelöitä.

KUOSIT, MATERIAALIT JA VÄRIT

Raidat

Mulberry, Red Valentino, DNKY Banana Republic

Mitä olisi kevät ilman raitoja? Tämän kevään trendikkäimmät raidat ovat joko tasaleveitä pystyraitoja, ohuita liituraitoja tai nerokkaita raitamixejä, jossa raidat muodostavat mielettömiä illuusioita. Myös klassinen ohutraitainen kauluspaita on kova sana ja ehdottomasti vaate, johon kannattaa satsata.

Ohuet läpikuultavat kerrokset

Coach, Molly Goddard, Valentino, Simone Rocha

Miten minusta tuntuu, että tämä “transparent” trendi on ollut pinnalla viimeiset 8 vuotta. Aina uudelleen puhutaan läpikuultavista materiaaleista ja näytöslavoilla nähdään rohkeita mekkoja, jotka kuitenkin nerokkaasti peittävät kriittiset paikat. Aika vähän vastaavia on kuitenkaan nähty kadulla, mutta ehkä ihan syystä?

“Punk-kukat”

Coach, Balenciaga, Alexander McQueen, Coach

Jos raidat kuuluu niihin klassisiin kevättrendeihin, niin kuuluvat myös kukkakuosit. Tämän kevään kukkaprintit ovat aavistuksen särmikkäämpiä ja saaneet vaikutteita mm. punkista. Ei todellakaan mitään seinäruusu-lookkeja siis!

Pinkki

Givenchy, Celine, Gucci, Chanel

Kevään trendiväreistä yksi oli selkeästi yli muiden, kun pinkki-fuksia-vaaleanpunainen-armeija jyräsi kaikki muut alleen. Minusta on aina mielenkiintoista miettiä mistä eri trendit juontavat juurensa. Päästä näitä harvemmin keksitään, vaan yleensä ne pohjautuvat maailman tapahtumiin, yhteiskunnassa pinnalla oleviin asioihin ja sen hetken elämäntyyleihin. Tämän kohdalla minulle tuli heti fiilis, että tämän on pakko juontua viime vuosina jyllänneestä “girlboss”-trendistä. Ehkä tämä on ylistyssanoma kaikille meille vahvoille naisille ja tytöille?

THE VAATEKAPPALEET

Valkoinen paitamekko

DNKY Rag & Bone, 3.1 Phillip Lim, Rag & Bone

Tähän loppuun nostin vielä kaksi selkeää trendi-vaatekappaletta, joita näytöslavoilla näkyi. Nämä ovat molemmat niin ajattomia, että näihin satsaaminen ei varmasti mene hukkaan. Ensimmäisenä (kaulus)paitamekko, mielellään valkoisessa tai sinivalkoraidallisessa värissä. Ryhdikäs mekko näyttää upealta paljaiden säärien kanssa, mutta toimii myös housujen kanssa pidettynä.

Klassinen trenssi

Dion Lee, Michael Kors, Dion Lee, Balenciaga

Ikonisempaa kevätvaatetta saa varmasti hakea. Tämä kevät tulee olemaan taas trenssien kulta-aikaa, joten jos sellainen kaapista löytyy, niin kannattaa kaivaa esille. Jos taas se täydellinen trenssi on vielä hakusessa, niin näytöskuvien perusteella kannattaa lähteä metsästämään leveä kauluksista takkia, johon kuuluu myös ronskimman kokoinen vyö. Ylipitkien hihojen takia ei kannata takkia kauppaan jättää, koska se näyttää vaan coolilta, jos hihat hieman roikkuvat.

kuvat: Style.com

4 comments
118 likes
Prev post: 3x terveellistä Kvinoa-aamupalaaNext post: Kylpyhuonehaaveita

Related posts

Comments

  • E-

    February 22, 2017 at 13:37
    Reply

    Superkiinnostava postaus! Sun blogi on ihana

    • Kaisa
      to E-

      February 22, 2017 at 15:51
      Reply

      Ihanaa, että tämä oli mieleen :) Ja kiitoksia

  • Katja

    February 22, 2017 at 22:38
    Reply

    Todella kiva postaus! Eniten yllättäen miellytti punk-kukat, jokin siisti ja napakka paitapusero räväkällä kukkakuosilla voisi olla kevään ykköshankinta. :)

    • Kaisa
      to Katja

      February 23, 2017 at 08:51
      Reply

      Mäkin yllättäen tykkäsin niistä! Eilen muuten bongasin Mangosta pari coolia tummalla pohjalla olevaa kukkakuosista vaatetta, kannattaa käydä vilkaisemassa ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *