Tietoa mainostajalle ›

Kisaeväät – rapeat kanapalat uunissa

Julkaisin täällä joskus viitisen vuotta sitten vastaavanlaisen postauksen, jossa hehkutin erästä “crispy chicken -reseptiä”. Kyseinen resepti pohjautui ehkä hieman yllättävään raaka-aineeseen nimittäin muroihin ja tarkemmin sanottuna maissihiutaleisiin.

Nyt tuota reseptiä ei enää sen linkin takaa valitettavasti löydy, vaan jouduin crispy chicken -himon yllättäessä kehittelemään oman versioni siitä. Osan raaka-aineista muistin ja loput sovelsin sitten vastaavanlaisista resepteistä. Näitä kanapaloja ei keitellä rasvassa, vaan rapeus tulee nimenomaan niistä muroista. Ovat siis ehkä hieman terveellisempi vaihtoehto.

Parhaalta kanapalat maistuu mun mielestä dipattuna chilikastikkeeseen ja ranskankermaan, mutta toki näille voi kehitellä toisenkinlaisen dippikastikkeen. Loistavat kisaeväät esimerkiksi illan korispeliä ajatellen! Hauskaa lauantain jatkoa kaikille ja tsemppiä Susijengille :)

Crispy Chicken

400g kanafileitä (itse käytin sisäfilettä tällä kertaa) / 1dl prk ranskankermaa / tilkka maitoa /  8dl maissihiutaleita tai vastaavia muroja (meillä oli kaapissa Pirkan täysjyvähiutalemuroja, joten niillä mentiin) / paprikajauhetta / valkosipulijauhetta / kuivattuja yrttejä (itse käytin basilikaa) / sokeria / suolaa / mustapippuria

Pilko kanat sopivan kokoisiksi “nugettipaloiksi” kulhoon. Kaada päälle ranskankerma ja tilkkamaitoa, sekoita. Lisää mausteet. Paprikajauhetta ja valkosipulijauhetta n. 0,5tl sekä sokeria n. 1tl. Muita oman maun mukaan. Anna marinoitua jääkaapissa ainakin puolituntia.

Murskaa maissihiutaleet esimerkiksi blenderissä. Osa hiutaleista voi jäädä vähän isommaksikin muruksi, jos haluaa pinnasta todella rapean. Kaada muroseos laakeaan kulhoon ja mausta sitä samoilla mausteilla kuin kanojakin (sokerin voi jättää pois). Lämmitä uuni 200°C ja vuoraa pelti leivinpaperilla. Kieritä kanapalat yksitellen muroseoksessa ja aseta pellille. Paista kanoja n. 12-14 minuuttia. Anna rapeutua pellillä vielä muutama minuutti ennen tarjoilua. Dipiksi sopii esim. chilikastike ja loput ranskankermasta.

Jos itse kanoihin haluaa hieman potkua, voi mausteiden joukkoon lisätä vielä chilihiutaleet tai -jauheen. Itse jätin ne pois, jotta kanat maistuvat herkkäsuiselle lapsellekin, joka muuten dippailee näitä mielellään ihan perus ketsuppiin :)

0 comments
95 likes
Prev post: Pientä sisustusremonttia 15 minuutissaNext post: Tontilla tapahtuu – viikko 36

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *