Tietoa mainostajalle ›

Meikkivoide talvi-iholle

SI MODA MEIKKIVOIDE TALVI-IHOLLE 1

Kesäisin käytän hyvin harvoin meikkivoidetta, mutta talvi-iho kaipaa sitä. Kun viimeisetkin rippeet kesän päivetyksestä ovat kaikonneet, kaipaa iho heleyttäjää. Talven viima saa ihoni helposti punoittamaan ja kuiva sisäilma tekee myös omat kepposensa herkälle hipiälle. Kalpea, epätasainen iho kaipaa hieman ehostusta ja siihen olen löytänyt parhaan avun nestemäisistä meikkivoiteista.

Olen oppinut vuosien saatossa minkälainen meikkivoide sopii minun iholleni, mutta vieläkin tulee meikkivoidehankinnoissa tehtyä melkoisia huteja. Vaikka kaupassa voide tuntuu niin koostumuksen kuin sävynkin puolesta oikealta, muutaman käyttökerran jälkeen saatan huomata, ettei se sovi iholleni. Monesti ongelmana on se, että meikkivoide alkaa rakeilemaan iholla tai aiheuttaa minulle näppyjä. Koska olen melkoinen amatööri näissä asioissa, en ole aina ihan varma johtuuko se herkästä ja kuivahkosta ihostani vai meikkivoiteen huonoudesta? Veikkaan molemmista.

Tällä hetkellä pussistani löytyy kolme eri meikkivoidetta. Olen sekoittanut niistä sopivan sävyisen voiteen itselleni, mutta vieläkään en ole löytänyt sitä täydellistä meikkivoidetta. Yves Rocherin meikkivoide on näistä ylivoimaisesti kosteuttavin ja kaipaa päälleen puuteria. Sitä käytän yleensä niihin kohtiin kasvoja, joihin haluan runsaasti heleyttä. Tuote sisältää ruusuvahan ympäröimää helmiäistä ja sen ansiosta se heijastaa valoa upeasti.

SI MODA MEIKKIVOIDE TALVI-IHOLLE 3 SI MODA MEIKKIVOIDE TALVI-IHOLLE 5

Max Factorin Second Skin meikkivoidetta käytin monta vuotta, kunnes käyttämäni sävy lopetettiin ja on nyt kai kokonaan vedetty pois markkinoilta (?). Hamstrasin sitä silloin monta purkkia, joista jäljellä on tasan tämä yksi. Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt löytää sille korvaajaa, mutta vastaan on tullut vain niitä edellä mainittuja huteja. Blogimainonnan uhrina päätin kuitenkin vielä antaa Lumenen uudelle Blur Foundationille mahdollisuuden päihittää luottomeikkivoiteeni ja muutaman käyttökerran jälkeen luulinkin vihdoin löytäneeni sille korvaavan tuotteen.

Blur Foundation on hyvin samanlainen koostumukseltaan, mutta hieman paksumpi. Blurraava ominaisuus saa ihon näyttämään (pelottavan) tasaiselta ja sellaisena myös pysyy koko päivän. Mutta, ei tainnut meikkivoide sittenkään sopia itselleni. Huomasin muutaman käyttökerran jälkeen ilmestyvän pientä näppyä sinne tänne. Näpyt hävisivät, kun pidin pari päivää taukoa, mutta puhkesivat uudestaan, jos käytin voidetta päivänkin ajan. Ihana blurraava ominaisuus ei ehkä ollutkaan niin ihana. Se on saatu aikaan silikoneilla ja ne mitä todennäköisemmin aiheuttavat minulle näppyjä.

SI MODA MEIKKIVOIDE TALVI-IHOLLE 2

Nyt olen siis todennäköisesti taas lähtöpisteessä. Korvaajaa Second Skin meikkivoiteelle ei ole vieläkään löytynyt ja viimeinen puteli menossa. Pelkällä Yves Rocherilla en tule pärjäämään, joten nyt kysyisinkin teiltä suosituksia hyvistä meikkivoiteista. Haussa kosteuttava, helposti levittyvä meikkivoide. Saa olla suhteellisen ohut, mutta silti puolipeittävä. Liian mattaista en tahdo. Olen kuullut paljon hyvää Lancomen Teint Miracle meikkivoiteesta. Löytyykö sen kannattajia?

Nämä ovat muuten ensimmäiset testiotokset uudella kamerallani (tietenkin hämärässä keinovalossa otettuna). Menin ja myin vanhan Canonin kamerani ja ostin tilalle hieman järeämmän 6D:n. Vielä on paljon opeteltavaa sen käytössä, mutta ainakin näin alkuun se tuntuu ihan huipulta! Erillinen kamerapostaus tulossa myöhemmin :)

*Yves Rocherin meikkivoide saatu blogin kautta

14 comments
2 likes
Prev post: Random thingsNext post: Stailauspäivä Oopperatalolla

Related posts

Comments

  • Jenni

    December 17, 2014 at 13:06
    Reply

    Mä tykkään Lumenen CC-voiteen peittävyydestä, mutta mun ihoani se ei kosteuta tarpeeksi. Ootko kokeillut sekoittaa Lumenen CC-voidetta tuohon sun kosteuttavaan Yves Rocheriin? :)

    • Kaisa
      to Jenni

      December 17, 2014 at 22:08
      Reply

      Mä luovutin sen mun siskolle, kun olin sitä mieltä ettei se toiminut mulla. Mutta en kyllä tajunnut sitä sekoittaa tuohon! Pitää kai hieman "lainata" sitä takaisin ja kokeille, josko se kombo toimisi. Kiitos vinkistä!

  • M.

    December 17, 2014 at 22:38
    Reply

    Voin suositella Teint Miraclea etenkin talvikäyttöön! Melko "tuhti", mutta itse esim. sekoitan tätä usein Lumenen CC -voiteen kanssa, jota voin myös lämpimästi suositella. Kepeä, mutta hiukan peittoa antava CC on toiminut herkän ja pintakuivan ihoni kanssa hyvin! Koputankin puuta, että tätä lempparia ei tulla lopettamaan :) Toivottavasti löydät uuden suosikin! Kiitos inspiroivasta blogista!

    • Kaisa
      to M.

      December 17, 2014 at 23:05
      Reply

      Kuulostaa hyvältä! Mun täytyy tosiaan antaa tuolle CC-voiteellekin uusi mahdollisuus. Se vaikuttaa nyt sen arvoiselta :) Kiitos vinkeistä

  • Emma

    December 17, 2014 at 22:39
    Reply

    Mä tykkään Maybellinen FitMe meikkivoiteesta! Sen koostumus näyttää melko paljon samalta kun tuo Yves Rocherin mutta ainakin oman hyvän, mutta vähän laikukkaan/epätasaisen värisen ihoni se peittää hyvin jättäen kuitenkin kivan hehkun :-) toki nämä asiat on ihan 100% kiinni vaan siitä omasta ihosta ja mitä voiteelta hakee...

    • Kaisa
      to Emma

      December 17, 2014 at 23:06
      Reply

      Tähänkin törmäsin jossain keskustelussa. Täytyypä käydä kurkkaamassa tätä meikkiosastolla. Maybellinea en merkeistä ole koskaan kokeillut minkään tuotteen muodossa, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin!

  • Eevi

    December 18, 2014 at 01:03
    Reply

    Itse käytän kanssa tota Lumenen CC-voidetta, mutta voin myös todella lämpimästi suositella saman merkin natural code - sarjan meikkivoidetta. Peittävää, ilman että ois raskasta, eikä itselleni ilmestynyt ollenkaan näppylöitä tai ihon kuivumista sitä käyttäessä!

  • Suvi

    December 18, 2014 at 20:10
    Reply

    Mulla on kanssa herkkä iho, joka reagoi usein meikkivoiteisiin juuri näppylöin. Parhaaksi meikkivoiteeksi olen kokenut Cliniquen Even better meikkivoiteen, joka tasoittaa kivats ihonsävyä olematta kuitenkaan raskas. Kannattaa kokeilla;)

  • Meri

    December 29, 2014 at 00:30
    Reply

    Ootko kokeillut Cliniquen meikkivoiteita? Niitä on erilaisia ihon tarpeisiin sopivia. Ystäväni on allerginen monelle kosmetiikalle, mutta pystyy Cliniquen tuotteita käyttämään.

    • Kaisa
      to Meri

      December 29, 2014 at 17:37
      Reply

      Äitini on kyseisen merken kannattaja ollut jo vuosia, mutta itse en ole niitä kokeillut. Nyt joululomalla itse asiassa lainasin hänen yhtä tuotettaan ja ainakin se tuntui sopivan iholle. Täytyy mennä stockalle tutkimaan valikoimaa paremmin :) Kiitos vinkistä!

  • Pauli

    January 20, 2015 at 13:08
    Reply

    Guerlain Lingerie De Peau. Todella kevyt, riittoisa ja erittäin helposti levittyvä. Peittää kuitenkin kevyesti esim mustapäät ja tasoittuu oman ihon sävyyn.

    • Kaisa
      to Pauli

      January 20, 2015 at 13:32
      Reply

      Kiitos vinkistä :) Mulla nyt kokeilussa tuo monen suosittelema Lancome, saa nähdä miten sen kanssa käy!

  • riina

    January 25, 2015 at 12:45
    Reply

    itse käytän talvella ja erikoistilanteissa teint miraclea. peittää hyvin, mutta ei liikaa ja iho on silti kuulaan näköinen :) kesällä käytän mieluummin bb-voiteita, niistä lumenen on lempparini - tuntuu iholla kevyeltä, mutta antaa kuitenkin kivasti väriä ja peittoa.

    • Kaisa
      to riina

      January 25, 2015 at 22:45
      Reply

      Olen kallistumassa tähän teint miracleen. Sain siitä testipurkin Stockalta, joten jos tuntuu hyvältä niin pitää käydä ostamassa iso pullo :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *