Tietoa mainostajalle ›

Mitä kuuluu 2018?

Nyt kun viime vuoden viimeisetkin pölyt on karisteltu olalta, voidaan keskittyä tähän uuteen alkaneeseen. Pohdin pitkään jotain mielenkiintoista vuoden aloituspostausta, mutta aivot raksuttivat tyhjää. Sitten totesin, että voisin ihan vaan yksinkertaisesti kertoa mitä minulle kuuluu näin vuoden alkuun.

Tämä vuoden ensimmäinen viikko menee meillä vielä hieman lomatunnelmissa, kun mini aloittaa päiväkodin vasta ensi maanantaina. Olisin ehkä ollut valmis jo palaamaan töiden pariin, mutta toisaalta on ihanaa, että meillä on vielä pari päivää aikaa ottaa rennommin. Unirytmiin pitää kyllä alkaa pikaisesti tehdä muutosta, sillä se on meillä molemmilla tosi pahasti vinksallaan. Jos samaa rataa jatketaan, niin ei ehditä maanantaina päiväkotiin edes lounaalle :D

Ihan täysin lomaillessa tämä viikko ei kuitenkaan ole mennyt, sillä muutamia työjuttuja on pitänyt tehdä jo nyt. Onneksi leikittäjiä löytyy läheltä ja kaikki työt ovat olleet hoidettavissa kotoa käsin. Työkalenteri alkoi kivasti täyttymään jo viime vuoden puolella ja se on saanut lisää merkintöjä heti vuoden vaihteen jälkeen. Siitä tulikin mieleen, että minun täytyy huomenna käydä ostamassa uusi kalenteri! Tykkään huomattavasti enemmän merkitä asioita muistiin perinteiseen kalenteriin kuin esimerkiksi puhelimeen. En tiedä miksi, mutta luotan ensimmäisenä mainittuun huomattavasti enemmän.

Huomisen to do-listalla on myös kampaaja, lounastreffit ja muutamien juoksevien asioiden hoitaminen. Illalla pitäisi aloittaa leivontapuuhat lauantain tuplasyntymäpäiviä varten. Tänä vuonna päätettin parhaan ystäväni kanssa yhdistää voimat ja juhlia meidän tyttöjen 4-vuotissynttäreitä yhdessä. Tytöt ovat molemmat tästä todella innoissaan, kuten myös Frozen-teemasta, joka on aika ilmiselvä valinta tämän ikäisiltä. Viikonloppuna on siis tiedossa jäänsinistä kattausta, prinsessamekkoja, teemaan sopivia tarjottavia sekä nenän laittoa Olafille. Tätä varten askarreltiin eilen minin kanssa tarvittavat osat, jotka joku teistä ehkä saattoikin jo bongata IG-storyn puolelta.

Sunnuntaina olisi tarkoitus käydä tontilla ja valmistautua siihen maanantaina koittavaan arkeen. Fiilis on tällä hetkellä odottavainen ja innostunut, mutta myös hieman hermostunut. Pohdin osaanko tänä vuonna aikatauluttaa työni paremmin ja sovittaa muut menot siihen joustavasti. Tilatut työt tuovat myös aina perhosia vatsaani kuten eteenpäin puskuttava taloprojektikin. Veikkaampa siis, että hermostuneisuuteni johtuu osittain positiivisesta jännityksestä. Sellaista siis tänne tänään, olisiko kiva kuulla mitä teille kuuluu?

Zara coat & shoes

H&M jeans

photos: Metti Forssell, edit: me

4 comments
78 likes
Prev post: 18 x vastausta viime vuodestaNext post: Tontilla tapahtuu – viikko 1

Related posts

Comments

  • Noora

    January 5, 2018 at 11:52
    Reply

    Ihana takki. Vieläköhän sitä löytyisi Zarasta?

    • Kaisa
      to Noora

      January 7, 2018 at 15:48
      Reply

      Mä tilasin tän netistä ennen joulua, joten voi olla, että vielä löytyy :)

  • saya

    January 7, 2018 at 04:21
    Reply

    Ihanat housut! :) Sellaista kuuluu, kun tämä talvikin ehkä pikku hiljaa kylmenee, että milloin aiot postittaa sukkahousuarvonnan palkinnon? ;)

    • Kaisa
      to saya

      January 7, 2018 at 15:47
      Reply

      Kiitos! Mä olen toimittanut voittajan tiedot eteenpäin jo aikoja sitten, mutta laitan heti kyselyä, että mihin voittajan paketti on jäänyt! Kiitos, että huomautit asiasta :) Mukavaa uutta vuotta sinne!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *