Tietoa mainostajalle ›

Miten selvitä pimeydestä?

En ole koskaan ollut pimeän vuodenajan fani, mutta olen aina selvinnyt siitä hienosti paria kiroiluryöppyä lukuunottamatta. Tänä vuonna tuntuu kuitenkin siltä, että pimeys on ollut voimakkaampaa ja hallitsevampaa kuin koskaan ennen. Ensimmäistä kertaa ikinä olen joutunut pyytämään lisää työaikaa, koska päivittäinen valonmäärä ei ole riittänyt suunniteltuihin töihin. Alkuun tuntui todella hullulta siirtää deadlinea pimeyden vuoksi, mutta mielummin sitä toki sai työt tehtyä hyvin suunnitelmien mukaan kuin alittamalla riman olosuhteiden vuoksi.

Vaikka tiedän, että pimeydestä valittaminen on turhaa, niin olen silti huomannut viime aikoina jauhavani asiasta niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa. Olen myös googlettanut useampaan otteeseen otsikon mukaisen lauseen. Kuinka tämä pimeys oikein selätetään? Miten siitä selvitään?

Ei tähän kai ole mitään yksiselitteistä vastausta, mutta kokeilemisen arvoisia keinoja löytyy kyllä. Tässä parhaat, jotka minulta löytyy ja joita google minulle ystävällisesti tarjosi:

Nuku tarpeeksi

Neuvo joka tuntuu parantavan kaiken kaikkina vuodenaikoina, mutta ei kai sitä kieltääkään voi, etteikö nukkuminen tekisi hyvää. Pyri siis nukkumaan tarpeeksi, mutta vältä sohvalla nukahtamista puoli seitsemän aikaa, jolloin päiväunet lipsahtavat automaattisesti liian myöhäisiksi ja sen jälkeen on vaikeuksia saada uudelleen unta yöllä.

Käy ulkona valoisan aikaan

Ulkoilu on toinen asia jota painotetaan kaikissa hyvinvointioppaissa, mutta erityisen tärkeää on mielestäni pimeänä vuodenaikana pyrkiä käymään ulkona valoisan aikaan. Jos työ ei meinaa antaa myöten, niin kannattaa käydä vaikka pienellä happihyppelyllä lounas- tai kahvituokion aikana.

Luo valoa pimeyteen

Koska pimeys tosiaan on väistämätöntä ja tuntuu tähän vuodenaikaan olevan aikalailla jatkuvaa, niin miksei sitä yrittäisi itse valaista päiviä? Kynttilät, jouluvalot ja kirkasvalolamput – kaikki hyviä ideoita. Suomessa sitä aina hieman naureskellaan amerikkalaisten yliampuville jouluvaloille, mutta kumma kyllä niitä katsellessa fiilis kohenee. Itse kävin kokeilemassa valoterapiaa yllänäkyvissä maisemissa viikko sitten. Etelä-Ruotsissakin oli säkkipimeää viiden aikaan iltapäivällä, mutta Lisebergin kauniisti valaistut kadut, laitteet ja rakennukset oikein tulvivat energiaa huvipuistossa kierteleville ihmisille.

Vaihda maisemaa

Tämä kikka toimii lähes poikkeuksetta. Mitä kauemmaksi ja lämpöisempään paikkaan pääsee matkustamaan, sitä varmemmaksi pimeyden selättäinen todennäköisesti tulee. Minua ei haittaisi yhtään viettää koko pimeää vuodenaikaa kaukana auringon ja palmujen alla, mutta valitettavasti se ei tällä hetkellä ole mahdollista, kuten ei varmasti monella muullakaan. Onneksi lyhyemmätkin reissut antavat energiaa ja pimeyden pystyy selättämään myös muilla keinoilla kuin pakenemalla.

Käy kylpylässä

Huomattavasti halvempi ja helpompi keino nauttia hetkelllisesti tropiikin lämmöstä. Tätä kikkaa ajattelin kokeilla heti ensi viikolla, kun meillä on yksi vapaalippu käyttämättä. Lämpöisessä altaassa lilluminen vie varmasti ajatukset pois pimeydestä ja loskasäästä.

Riko rutiineja

Monesti tässä kohtaa vuotta kirotaan arkea ja odotellaan jo kuumeisesti joululomaa, mutta koska lomasta lomaan eläminen on vain typerää, niin kannattaa kokeilla tehdä sille arjelle jotain. Arkirutiinien puuduttaessa voi yrittää rikkoa niitä päivittäisiä rutiineja mahdollisuuksien mukaan. Muutama eri tavalla vietetty (arki)päivä saattaa tehdä ihmeitä omalle ololle.

Hae energiaa liikunnasta

Juoksin eilen jäätihkusateessa lenkin ja vaikka se alkuun oli pelkkää kiroilua sekä manaamista, niin lenkin jälkeen minut valtasi mieletön energia ja hyvä fiilis. Liikunnasta kannattaa siis lähteä hakemaan apua pimeyden selättämiseen ja fiiliksen kohottamiseen. Alkuun se voi takkuilla, varsinkin jos on kyse ulkoliikunnasta, mutta lopussa varmasti kiitos seisoo.

Syö fiiliksen mukaan

Tämä vuodenaikana ei ehkä ole se paras ajankohta aloittaa uutta tiukkaa ruokavaliota, mutta ei sen suhteen kannata nyt heittää ihan läskiksikään.  Olen aina uskonut “kohtuu kaikessa” periaatteeseen, mutta näihin aikoihin haluan pitää erityisesti huolta siitä, etten liikaa murehdi sitä tuliko syötyä miten sattuu tai voinko ottaa jälkkärin tai kaksi. Syön niin kuin hyvältä tuntuu. Muuten hyvä vinkki niille, joilla napostelu meinaa lähteä käsistä näinä aikoina, on suosia enemmän lämpöisiä ruokia. Ainakin minun kroppani vaatii niitä normaalia enemmän kylmyyden ja pimeyden keskellä.

Tälläydy

Pimeänä vuodenaikana tekisi mieli kääriytyä joka ilta peiton alle ja hengailla kotivaatteissa 24/7. Pidemmän päälle se voi olla nimenomaan se, joka väsyttää entistä enemmän ja saa mielen matalaksi. Itsensä piristämiseksi kannattaa kokeilla tälläytyä parhaimpiin ja sipaista kasvoille jotain muutakin meikkiä kuin pelkkää ripsiväriä sekä huulikiiltoa.

Lähde treffeille

Edelliseen kohtaan viitaten joinakin iltoina kannattaa valita kotisohvan sijaan kiva ravintola tai vaikkapa leffateatteri. Me kävimme pari iltaa sitten neljästään istumassa iltaa aikuisten kesken ja voi vitsit miten ihanaa vaihtelua se oli. Hyvää ruokaa, vähän viiniä ja pari tuntia aikaa keskustella ihan rauhassa ilman, että joku nykii hihasta. Siinä sai jo aika hyvin ladattua akkuja ja piristettyä arkea pimeyden keskellä.

ps. TALOBLOGI PÄIVITETTY!

2 comments
44 likes
Prev post: Tontilla tapahtuu – viikko 48Next post: Vuoden juhlavin viikko + arvonta

Related posts

Comments

  • Sonvas

    December 4, 2017 at 10:52
    Reply

    Aivan mahtavia kuvia ja muutenkin kiva postaus

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *