Tietoa mainostajalle ›

Mom jeans

SI MODA MOM JEANSTyylikkäästi pari vuotta myöhässä minä innostun suureen suosioon nousseista mutsifarkuista. Aivan puolivahingossa tietenkin. Kerran olen tainnut sovittaa kaupassa kyseistä farkkumallia ja todettu, että oh no no no. Ei vaan ole minua varten. Sen jälkeen en ole edes vilkuillut mutsifarkkujen perään.

Toissa viikolla Helsingissä yötä ollessa poikkesin parille tutulle kirppikselle, joilla kävin ahkerasti kouluaikoina. Asuimme aikoinaan ihan näiden naapurissa ja olin todellinen kirppishaukka. Teinkin tuolloin paljon hyviä löytöjä ja mm. tämän postauksen pitsimekko on muistaakseni ostettu näiltä kirppiksiltä (maksoi muuten vaivaiset 50 senttiä). Tykkään mekosta edelleen!

Entisenä kirppishaukkana hävettää myöntää, että en edes muista koska olisin tuota toissa viikkoista visiittiä laskematta ylipäätänsä käynyt kirppareilla. Se tapa on vain jotenkin jäänyt. Onneksi olen sentään omia vaatteitani laittanut kierrätyksessä eteenpäin. Mutta niin, siihen toissa viikkoiseen kirppiskäyntiin. Satuin bongaamaan rekistä vanhat kunnon Leviksen 501-farkut ja kokokin vaikutti heti passelilta. Mielessä kävi idea saksia ne farkkushortseiksi, joista olen haaveillut jo tovin. Farkut istuivat kuin nenä päähän ja ne lähtivät samantien mukaan. Kotona tuli kuitenkin olo, että pitäisiköhän jättää ne ainakin ensi kesään asti pitkiksi. Kuulemma hyvin istuvia pitkiä leviksiä ei noin vain kirppiksiltä bongata.

SI MODA LEVIS 501Kaapista löytyy nyt siis nämä klassiset farkut, ihan ehjinä ja täydessä mitassa. Pohdin kuitenkin pitäisikö niille tehdä pienen pieni tuunaus, esimerkiksi kulutukset polviin tai avata lahkeiden käänteet. Keräsin tähän hieman inspiraatiokuvia tuunaamattomista ja tuunatuista.

Mitäs mieltä siellä ollaan? Toimiiko nämä ihan tällaisinaan vai pitäisikö saksia? Shortseja näistä ei kyllä tule vielä vuoteen.

photos: me & Pinterest

2 comments
3 likes
Prev post: 8x totuuttaNext post: Tummaa tukkaa ja valkoista pellavaa

Related posts

Comments

  • Jenna

    August 23, 2016 at 21:04
    Reply

    kiinnostas tietää et missä kirppareilla sie aina käyt helsingissä ?

    • Kaisa
      to Jenna

      August 24, 2016 at 10:25
      Reply

      Nyt en ollut siis pitkään aikaan käynyt, mutta silloin aikoinaan tuli käytyä mm. Mäkelänkadun Emmauksella, Kalliossa Uffilla ja Fidassa, Sturenkadun Samarialla, Kaivarin kanuunassa sekä viikonloppuisin järjestettävillä isommilla kirppiksillä, hietsussa yms. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *