Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Muutama tuunausprojekti uuteen kotiin

Täällä muuttohärdellin keskellä minulla on työn alla myös muutama pieni ja vähän suurempikin tuunausprojekti uutta kotia varten ja ajattelin esitellä teille niistä nyt pari. Osan kalusteita hankimme uuteen kotiin ihan uudenkarheina, mutta edes jonkin verran pyrin hyödyntämään vanhoja tai kierrätyksestä löytyneitä ja tuunaamaan niitä mieluisiksi. Tässä yllä näkyy kaksi juuri nyt meneillään olevaa projektia;

Korisänky vauvalle

Perinteisen pinnasängyn lisäksi haluan vauvalle taas pienen pesämäisemmän ensisängyn, aivan kuten minilläkin oli. Tuolloin viisi vuotta sitten tuunaamani vauvansänky lähti kuitenkin siskon matkaan Tampereelle, joten minun piti keksiä kuopukselle jokin toinen paikka nukkua. Onneksi kummitädiltäni löytyi varastosta tällainen korisänky, jollaisesta olin itse asiassa vähän salaa haaveillut. Siihen tarvitsee vain enää hommata patja sekä ommella päälliset ja se on valmis käyttöön. Ihanaa, että nämä vanhat “Mooses-korit” vauvoille ovat tulleet takaisin. Niissä on jotenkin ihanan lämmin tunnelma vai mitä olette mieltä?

Tuolit lounge-tilaan

Merelle avautuvien liukuovien ja ruokapöydän väliin on suunniteltu pieni oleskelutila, johon olen alusta asti kaavaillut kahta ns. lounge-tuolia. Aavistuksen taaksepäin kaatuvalla selkänojalla varustetut mukavat tuolit ovat olleet etsinnässä jo pitkään. Monia kauniita tuoleja on tullut matkalla vastaan, mutta päädyin näiden suhteen tekemään hieman ekologisemman vedon ja käyttämään hyödyksi kahta isotätini vanhaa tuolia. Ne ovat nimittäin passelin kokoiset ja mallikin natsaa just eikä melkein.

Tuolit on nyt purettu minun ja äitini toimesta siihen pisteeseen, että niitä voidaan seuraavaksi alkaa kursia uudelleen kasaan. Kangaskin on jo valittu ja seuraavaksi tarvitaan istuinpehmusteet. Tuolin henkeen olisi yhtä lailla sopinut nahkaiset päälliset, mutta pellavainen kangas vei tällä kertaa voiton. Uskon, että se on pidempiaikainen ja sopivan neutraali vaihtoehto muuta sisustusta ajatellen.

Jos joku miettii siellä, että onko tämä ihan arkipäivää, että tuunailen nojatuoleja uusiksi, niin ei todellakaan. Itselläni ei ole oikeastaan mitään kokemusta huonekalujen entisöinnistä, mutta äidilläni on. Hän on itse asiassa tänä syksynä käyny viikottain kurssilla opiskelemassa aiheesta lisää ja ihanasti ottanut myös tämän minun projektin osaksi kurssiaan. Intoa oppia itseltäni kyllä löytyy ja vakavasti harkitsen pitäisikö minunkin käydä jossain vaiheessa vastaava kurssi. Vaatteiden ompelu luonnistuu kyllä, kuten tiedätte, mutta olisi niin mieletöntä osata tuunata myös huonekaluja.

0 comments
92 likes
Prev post: Talvinen ruuturouvaNext post: Muuttopuuhissa – jouluksi uuteen kotiin

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *