Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Omaa aikaa

Tämä on ollut aika poikkeuksellinen viikonloppu, nimittäin minulla ollut poikkeuksellisen paljon omaa aikaa. Sellaista aikaa, jota oli vaikka muille jakaa ennen minin syntymää ja jolloin tein paljon juurikin niitä asioita, joita olen tänä viikonloppuna tehnyt. En ollut mitenkään “loman” ja oman ajan tarpeessa, mutta kun sauma tällaiseen hengähdyshetkeen kaikkien näiden rakennus- ja työprojektien, raskaana olemisen ja ihan vaan arjen keskellä avautui, en pistänyt vastaan.

Eilen mini sai leikkikavereita hieman pohjoisemmasta Suomesta ja vietti käytännössä koko päivän heidän seuranaan isovanhempiensa luona. Monesti minin ollessa isovanhemmilla viikonloppuisin keskityn itse töiden tekoon, mutta tällä kertaa päätin toimia toisin. inulla ei ollut mitään ihan älyttömän kiireellistä hommaa, joten päätin pitää ihan puhtaan vapaapäivän ja ottaa sitä paljon puhuttua äidin omaa aikaa.

Aloitin päivän reippaalla kävelylenkillä, jonka jälkeen valmistauduin lähtemään äidin kanssa kaupungille. Kiertelimme keskustassa samaan tapaan kuin silloin joskus opiskeluaikoina, kun tulin Kotkaan viikonloppuvierailulle. Välillä pysähdyimme kahvilaan kahville ja kävimme myös moikkaamassa isotätiäni. Kaupunkikierroksen jälkeen tulin kotiin, söin päivällisen omassa rauhassa ja katsoin samalla Ruudusta pari jaksoa Greyn Anatomiaa. Mielessä kävi ajatus avata tietokone hetkeksi, mutta sen sijaan puinkin uudestaan ulkovaatteet päälle ja lähdin käymään syntymäpäivillä. Synttäreiltä poikkesin vielä moikkaamaan ystävääni ja hänen pientä vauvaansa, joiden kanssa ollaan menty jo ihan luvattoman monta kertaa ristiin.

En siis käytännössä tehnyt eilen mitään maata mullistavaa, muuta kuin olin vaan ja nautin eri ihmisten kanssa lauantaisesta vapaapäivästä. Tämä voi kuulostaa jonkun korvaan aivan itsestään selvältä viikonlopulta, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, koska olisin tällaisen päivän edillisen kerran viettänyt. Perhe, työ ja taloprojekti ovat vieneet mukanaan ja joka ikiseen päivään mahtuu nykyisin enemmän tai vähemmän puurtamista. Nautin kuitenkin tästä hektisestä elämästämme tällä hetkellä täysillä, enkä ehkä siksi ole osannut edes haaveilla omasta ajasta ja vapaapäivistä sen kummemmin. Mutta nyt sellaisen pidettyäni, täytyy kyllä sanoa, että olisi ihana viettää vastaavanlainen päivä vaikkapa kerran kolmessa kuukaudessa. Eilisen päivän sekä sen päälle nukuttujen 12 tunnin yöunien ansiosta minusta todennäköisesti tuntuu energisemmeltä kuin pitkiin aikoihin.

ps. Kuvat ovat peräisin täältä:

Green Hippo Cafe

Punavuorenkatu 2

00120 Helsinki

PPS. TALOBLOGISSA UUSI POSTAUS!

photos of me: Sara Vanninen

0 comments
66 likes
Prev post: Walk-in-closet haaveiluaNext post: Helmat hulmuten

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *