Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Paris on my mind

SI MODA MISSING PARIS 2

Listatessani tämän vuoden tavoitteita ja haaveita mainitsin haluavani matkustaa johonkin uuteen maahan/kaupunkiin. Se on yhä listalla, mutta en pääse yli ajatuksesta, että haluan tänä vuonna matkustaa toisen kerran elämässäni Pariisiin. Viime reissusta tulee pian kuluneeksi jo 4 vuotta (!), mutta muista yhä selvästi tämän viikon ja ne paikat, joissa kävin. Vaikka Euroopan maista taidan yhä fanittaa eniten Espanjaa, on Pariisi ottanut oman paikkansa sydämessäni. Tämän kaupungin tunnelma on vailla vertaa ja sen, jos jonkun haluaisin tänä vuonna päästä kokemaan uudelleen. Viime kerralla oli tosiaan aikaa kierrellä ruhtinaallinen viikko ja se tuskin tulee toistumaan. Siinä ajassa ehti hyvin koluta lähes koko kaupungin ja pysähtyä hieman pidemmäksikin aikaa ihastelemaan paikkoja. Onneksi nyt tietää mihin suunnata, jos aikaa on rajallisesti.

Keräsin arkistosta muutamia kuvia edelliseltä reissulta. Kamera ei ollut paras mahdollinen ja kuvaustaidotkin hieman nykyistä huonommat, mutta se ihana Pariisi-fiilis välittyy varmasti sinne asti…

SI MODA MISSING PARIS 1SI MODA MISSING PARIS 0SI MODA MISSING PARIS 3SI MODA MISSING PARIS 9SI MODA MISSING PARIS 000SI MODA MISSING PARIS 12SI MODA MISSING PARIS 6SI MODA MISSING PARIS 00SI MODA MISSING PARIS 13

Mukavaa viikonloppua!

2 comments
0 likes
Prev post: Furry bagNext post: Casual winter outfit

Related posts

Comments

  • milkainnamaaria

    January 23, 2015 at 15:04
    Reply

    Ollaan äitini kanssa lähdössä viettämään äititytär-reissua Pariisiin tämän kevään aikana. Ois kiva kuulla vinkkejä, missä syödä ja juoda, missä shoppailla ja mitä nähtävyyksiä käydä katsomassa :)

    • Kaisa
      to milkainnamaaria

      January 25, 2015 at 22:44
      Reply

      Moikka! Pahoittelen, että vastaus on viipynyt. En ole viitsinyt puhelimella tätä näpytellä, kun halusin lisätä tähän pari linkkiä. Eli täältä http://simoda.fi/pariisin-syksy-1/ löytyy mm. yksi postaus pariisista. Siinä on "hieno" karttakin, jonka aikoinaan tein (pahoittelen pikkuisia kuvia :D). Tässä vielä linkit muihiin tekemiini postauksiin: http://simoda.fi/pariisin-syksy-2/ , http://simoda.fi/pariisin-syksy-3/ , http://simoda.fi/pariisin-syksy-4/ . Lyhyesti sanottuna omat lempparini näiden perinteisten eiffeltornien yms lisäksi oli Sacre Coeur-kirkko (varsinkin iltaisin!) ja Maraisin alue (kivoja kauppoja, vintageliikkeitä ja ravintoloita). Ihanaa lomaa teille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *