Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Phone Diary – Dubai

Pari päivää täällä Dubaissa on mennyt ihan kirjaimellisesti akkuja lataillen. Päivät ovat olleet kuumia, mutta altaat ovat viilentäneet ihanasti ja mini on ollut yhtä hymyä päästessään polskimaan. Myös kameran akkuineen on ollut latautumassa ja odottamassa pääsyä tositoimiin. Huomenna ajattelin vihdoin siirtyä puhelimella kuvaamisesta kameran taakse. Tässä kuitenkin pari kuvaa puhelinpäiväkirjasta reissun alkutaipaleelta.

Lennettiin tänne yölennolla, joten lennolle ei paljon laittauduttu. Mini nukkui yllättävän hyvin, minä hieman ja Teemu mahtava nolla minuuttia. / Miniä jännitti lento ihan hirveästi. Hänellä on aikaisemmilla ollut koneessa hieman ongelmia korvien kanssa ja hän pelkäsi niiden menevän taas pahasti lukkoon. Nousu sujui kuitenkin hienosti ja laskun ajan hän veti sikeitä.

Saavuttiin hotellille paikallista aikaa 6.30 ja tämä vasemmanpuoleinen näkymä avautui meille hotellihuoneesta. Verhot vedettiin kuitenkin nopeasti kiinni, sillä oli pakko ottaa “pienet” powernapit. Eli nukuttiin koko perhe kevyet neljän tunnin päikkärit :D  / Hotellin sisustus on todellinen kultahullun unelma, sillä kaikki mahdollinen on tehty messingistä.

Kaikki ruoka, jota olemme kahden päivän aikana nauttineet, on ollut aivan taivaallista. Muistelen syöneeni hyvin myös edellisillä kerroilla Dubaissa, mutta hintataso on kyllä noussut aivan jäätävän paljon viime visiitistä. / Hotellihuoneemme tarjoilee aikamoista kylppäri-inspiraatiota taloprojektiin. Ammehan meillä olikin vielä valitsematta…

Osasimme odottaa kuumaa keliä, mutta ekana päivä entinen auringonpalvojakin valitsi varjoisamman paikan. Pari päivää mittari on näyttänyt reippaasti yli 30, mutta loppuviikoksi on kai luvassa maltillisempia 29 asteen lukemia :D ei kyllä voi valittaa, ei yhtään!

Kuumalla kelillä ei ole tehnyt mieli kovinkaan raskaita ruokia, mutta onneksi hotellilla on useampikin ravintola, josta saa salaatteja sekä muuta kevyempää syötävää. / Kahden viimeisen päivän asu on koostunut uima-puvusta, aurinkolaseista ja hellehatusta. Iltaisin sitä on toki pukeuduttu paremmin ja kulttuuri kunnioittaen.

PS. TALOBLOGISSA UUSI POSTAUS!

4 comments
58 likes
Prev post: Messinki vs. KromiNext post: 4+1 meidän keittiöstä

Related posts

Comments

  • Absjy

    March 13, 2018 at 06:53
    Reply

    Upean näköistä! Mikä hotelli ja millä alueella? Kerran ollut Jumeirah beachin Hiltonissa, the Walkin alussa ja sijainti oli erinomainen. :)

    • Kaisa
      to Absjy

      March 13, 2018 at 08:14
      Reply

      Tässä aika samoilla huudeilla ollaan, Five Palm on hotellin nimi :) Tämä on ihan palmusaaren alkupäässä.

  • Anonyymi

    March 13, 2018 at 14:12
    Reply

    Oletko tietoinen, että Dubai pyörii käytännössä kokonaan orjatyövoimalla? http://www.independent.co.uk/voices/commentators/johann-hari/the-dark-side-of-dubai-1664368.html#gallery

    • Kaisa
      to Anonyymi

      March 14, 2018 at 22:13
      Reply

      Hei, olen kyllä lukenut Dubain varjopuolista. Pidän näin suomalaisena ehdottoman tärkeänä sitä, että jokaisen ihmisen perusoikeuksia kunnioitetaan. Valitettavasti ihmisoikeusloukkauksia tapahtuu Dubain lisäksi ympäri maailmaa. Jokaisen on varmasti parasta yrittää löytää se kultainen keskitie asiassa kuin asiassa. En halua ottaa näin laajaa ja monimutkaista asiaa isommin käsittelyyn täällä blogissa, koska en koe tätä oikeaksi kanavaksi tähän, mutta jos haluat keskustella enemmän, niin minulle voi lähettää sähköpostia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *