Tietoa mainostajalle ›

Puuhäät

Viikonloppu on vierähtänyt aika rakkauden täyteisissä tunnelmissa. Perjantaina meillä oli 5. hääpäivä, jota juhlistimme pienen kaavan mukaan miehen loihtimalla aamupalalla. Eilen puolestaan juhlittiin ystävien suurta päivää, kun he astelivat alttarille. Nämä olivat meille ensimmäiset ja ainoat hääjuhlat tänä kesänä, mutta sitäkin ihanemmat sekä hauskemmat muistot siitä jäivät. Häissä on kyllä aina niin kiehtova ja omanlaisensa tunnelma. Vilpitöntä iloa, naurua, sukulaisten sekä ystävien yhdessä oloa, villejä tempauksia, todellisten luonteiden paljastumisia, tanssitaitojen (ja laulutaitojen) esittelyä. Kyllä joka kesä pitäisi olla yhdet häät, jotta sitä muistaisi mikä loppujen lopuksi onkaan tärkeintä.

Tässä loppukesästä olisi tarkoitus juhlistaa meidän viidettä hääpäivää vielä vähän suuremmin, kunhan sopiva ajankohta löytyy. Mietin muuten perjantaina, että eipä voisi paremmin sattua hääpäivien nimitykset yhteen meidän elämäntilanteen kanssa. Juuri puuhäiden kynnyksellä meidän suuri hirsitaloprojekti lähtee kunnolla käyntiin. Siinä on kyllä yhdelle pariskunnalle puuta ihan kerrakseen. Ehkä näiden puuhäiden voimalla saamme talon pystyyn.

ps. TALO-BLOGIN PUOLELLA UUSI POSTAUS!

0 comments
145 likes
Prev post: Tarkentunut suunnitelmaNext post: Hääetiketin vastainen asuko?

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *