Tietoa mainostajalle ›

Sisäovien valinta

Listoista päästäänkin kätevästi sisäovien valintaan. Ulko-ovet meillä on jo tilattu ja niiden suhteen annoin miehelleni hieman enemmän päätösvaltaa. Itse olisin mennyt ehkä valkoisilla ovilla, mutta mieheni halusi niihin hieman kontrastia. Esittelen ulko-ovet kunhan ne saapuvat perille.

Mutta nyt niihin sisäoviin. Jos olen tehnyt kompromisseja ulko-oven ja kalusteiden ovien suhteen, niin näissä en kyllä tee :D Haluan ehdottomasti, että ovissa on pientä panelointia eli ne eivät ole täysin sileät. Mielessä on pyörinyt kaksi vaihtoehtoa, joko tuollainen moni “ruutuisempi” ovi tai sitten klassinen kahden tai kolmen “ruudun” ovi. Yksittäisten ovien lisäksi meille tulee myös yhdet pariovet ja alakerran kylpyhuoneeseen liukuovi tilansäästösyistä. Nyt pitäisi vielä miettiä karmit, kynnykset ja helat. Sitä helposti ajattelee, että noh tuosta noin vaan valitaan sisäovet, mutta tähänkin kuuluu niin monta pientä valintaa, että pää on jälleen kerran pyörällä.

Seuraavaksi ajattelin näyttää teille ne meidän sileiden seinien lopulliset maalivalinnat. Tähän väliin tuli aika monta kollaasipostausta, mutta käytännössä näistä vielä suunnitteluasteella olevista jutuista on vähän vaikea puhua ilman kollaaseja. Toivottavasti tällaiset postaukset eivät kuitenkaan teitä lukijoita häiritse :) Kuukauden sisällä päästään täyteen vauhtiin pintamateriaalien ym. asennuksessa, joten siilloin saadaan myös niitä konkreettisia kuvia talolta. Voisimpa pitkästä aikaa kuvata myös uuden vlogin.

0 comments
55 likes
Prev post: Pinnalla nyt: YsärinapitusNext post: Vaihtelevuutta aamupaloihin

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *