Tietoa mainostajalle ›

Toimiva kodinhoitohuone

Työt tontilla etinee ja niistä kerron lisää seuraavassa postauksessa, mutta hommaa riittää myös tontin ulkopuolellakin. Suunnitteluvaihe ei todellakaan ole vielä ohi, vaan koko ajan tulee asioita, joihin kaivataan päätöstä, pikaisestikin. Kuten jo aikaisemmin kerroin hirsitaloissa tulee ottaa jo ennen rakentamisen aloittamista huomioon hirren sisään (ulkoseiniin) vedettävät sähköt ym. Jälkikäteen ei siis oikein voi päättää, että hitsit tähän kohtaa olisin halunnut pistorasian tai kodinkoneen.

Kodinhoitohuone on meillä yksi sellaisista tiloista, jossa kaikki sähköä ja vettä tarvitsevat asiat on sijoitettu nimenomaan tällaiselle ulkoseinälle. Tämä tarkoitti sitä, että meidän piti suunnitella ja piirtää kodinhoitohuone kaappeja myöten valmiiksi, ennen kuin tontilla oli tapahtunut mitään.

Jo ensimmäisessä postauksessa, jossa avasin hieman meidän tavotteita talon suhteen, puhuin kodinhoitohuoneen toimivuudesta. Tilan tulisi olla selkeä, yksinkertainen ja käytännöllinen. Sen malli tulee olemaan hyvin pitkulainen suorakulmio, jonka toisessa päässä on talon toinen ja varmasti se enemmän käytetty sisäänkäynti ja toisessa sitten ovi talon muihin tiloihin. Tila on sen verran kapea, että kaikki toiminnot on sijoitettavat yhdelle seinälle, kuten tuossa alaoikealla olevassa kuvassa. Tämä kuva onkin ollut meidän inspiraation lähde kodinhoitohuoneen lopulliseen rakenteeseen.

Kodinkoneet on tarkoitus sijoittaa vierekkäin täyskorkeisiin kaappeihin ja niiden jatkeeksi laittaa laskutilaa ja alakaappeja.  Pöytätasoon tulee myös allas ja ikkunakin on aika samoilla kohdilla kuin kuvassa. Varsinaisesta kurapisteestä luovuimme, koska koimme sen meille tarpeettomaksi. Kodinkoneita vastapäätä on nimittäin käynti kylpyhuoneeseen, joten jos joku on niin likainen, että kaipaa kunnon pesua, voi sen viedä suoraan suihkun alle.

Kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen välinen ovi on tällä hetkellä mietinnän alla, nimittäin tila on sen verran kapea, että tavallisen oven laittaminen siihen voisi olla liian ahdas ratkaisu. Onneksi nykyään tehdään seinän sisään liukuvia ovia ja nimenomaan myös kylpytiloihin, joten tämä ongelma on ehkä sillä ratkaistu.

Jos teillä on muuten jotain erittäin hyviä ja toimivia ideoita kodinhoitohuoneisiin. Sellaisia, joista ette itse haluisi luopua tai joiden puuttumista harmittelette, niin kertokaahan ihmeessä :) Vielä on mahdollista tehdä joitain muutoksia!

kuvat: Pinterest

2 comments
70 likes
Prev post: Lasten syysmuotiNext post: Inspiroivimmat IG-tilit 2017

Related posts

Comments

  • Niina

    August 31, 2017 at 10:18
    Reply

    Ihania nuo kodinhoitohuoneen kuvat! :) Mie kaipaan kodinhoitohuoneeseen lisää laskutilaa etenkin kuivausrummun lähelle. On paljon helpompi viikata vaatteet suoraan koneesta tason päälle kuin että kantaa sitä vaatekasaa ensin jonnekki tasolle ja samalla sukkia yms pikkuvaatetta tippuu matkanvarrelle. Mie myös huomioisin ergonomian noiden koneiden sijoittelussa eli niinkuin tuossa ala oikean kuvassa niin nostaisin koneet lattiatason yläpuolelle, mitä vähemmän kyykkimistä niin sitä kivempaa on pyykätä ja lajitella puhtaita pyykkejä kuivurista pois. Jos sattuu että tilaa on reilusti niin itse laittaisin vielä kolmanneksi koneeksi kuivauskaapin. Se on niin kätevä kun saa lapsen ulkovaatteet ja kengät kuivattua ilman että niitä pesee joka päivä, ja sinne kärsii laittaan kuivumaan sellaisiakin vaatteita mitkä ei kuivausrumpua kestä. Mie myös vihaan sitä perinteistä pyykinkuivaustelinettä niin ehkä siksikin kuivauskaapista haaveilen aina :D Tsemppiä raksaprojektiin, kodistanne tulee varmasti ihana :)

    • Kaisa
      to Niina

      August 31, 2017 at 11:39
      Reply

      Kiitos tsempeistä ja myös näistä vinkeistä! Meillä laskutilaa pitäisi olla suhteellisen paljon ja koneetkin tosiaan nostettu kätevälle korkeudelle. Erityisesti mieheni halusi, että kodinkoneet tulee pois lattiatasosta, koska on sen verran pitkä. Keittiön osalta päätettiin tehdä sama ratkaisu :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *