Tietoa mainostajalle ›

Tuunaus video: Revityt lahkeet

 

Yksi hiljainen uudenvuoden lupaus täytetty: videot ovat tehneet paluun blogiin.  Tehdessäni suunnitelmia ja tavoitteita vuodelle 2017 luki blogin alla mm. seuraavia asioita: talo-blogin uusi alku, uudistettu ulkoasu, enemmän videoita, monipuolisempi ja järjestelmällisempi sisältö. Talo-blogin sain ruksia yli jo ensimmäisellä viikolla, uudistetun ulkoasun tammi-helmikuun vaihteessa ja nyt maaliskuun alun kunniaksi päätin hoitaa seuraavan kohdan alta pois. Viimeinen, huomattavasti laajempi kohta, on varmasti jo nyt työn alla, mutta ihan mielenkiintoista nähdä loppuvuodesta, miten olen siinä onnistunut.

Mutta vielä näihin videoihin. Ne ovat nousseet viime vuosina jopa perinteisten postausten ohi ja pitkään mietin millä tavalla itse voisin vastata muutostrendiin. En ole todellakaan mikään tubettaja tyyppi, joten hommaa piti lähestyä hieman eri tavalla. Erilaiset tuunausvideot ovat aina olleet täällä toivottuja, joten lähdin ensimmäisenä kokeilemaan miltä sellaisen teko tuntuisi. Lopputulos oli ihan okei, vaikka tekninen kalustoni videoiden tekoon ei ole se paras ja omissa taidoissanikin on huomattavasti petrattavaa. Joka tapauksessa itse koin tämän miellyttäväksi tavaksi toteuttaa videoita ja nyt kuulisin mielelläni teidän mielipiteitä ja mahdollisia muutostoiveita. Toki saa antaa myös konkreettisiaa aihe-ehdotuksia uusiin videoihin.

Jos ja toivottavasti kun intoa videoiden tekoon löytyy, tuunausvideot eivät ole ainoat, joihin olen ajatellut keskittyä. Esimerkiksi kokkailuvideot kiinnostaisivat minua myös. Näiden lisäksi olen jo suunnitellut taloblogin puolelle ihan omaa video-sarjaa, jonka toivottavasti saan aloitettu tässä kuussa. Nimittäin taloprojektissa, jos jossain näen todellista potentiaalia videoihin.

ps. Taloblogista puheen ollen, sieltä löytyy taas uusi postaus!

4 comments
74 likes
Prev post: Takan paikka ja malliNext post: Kevättä kohti

Related posts

Comments

  • Emmi / Me Time

    March 5, 2017 at 19:22
    Reply

    Tosi kiva video! Pätkäsin omat farkkuni myös jokin aikaa sitten, mutten tajunnut tehdä tuota "hapsutusta" - ehkäpä siis tuunaan niitä vielä vähän ;) En ole vielä kommentoinut tähän uuteen blogipohjaan, näyttää tosi kivalta!

  • Nelli

    March 5, 2017 at 22:26
    Reply

    Olipa kiva video ja sulla on tosi miellyttävä ääni! :) En ole koskaan tainnut kommentoida blogiasi, vaikka olen lukenut enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo vuosia. Talo-blogi on tosi mielenkiintoinen lisä :)

  • Niina Virtanen

    March 7, 2017 at 18:57
    Reply

    Moi! Mukava video, tälläisia katsoo mielellään. Puhuit tuossa blogisi uudistuksesta ja tässä kuukauden aikana on tullut muutama itseäni häiritsevää asiaa sivun toimivuuteen liittyen. Esimerkiksi kun yrittää lukea toisten lähettämiä kommentteja ja kommentti on pidempi, joten täytyy painaa "Read More" kohtaa. Se ei kuitenkaan toimi, ainakaan minulla. Heittää sivun yläreunaan, eikä avaa kommenttia. Sitten toinen on nuo hyperlinkit.. Itselleni olisi ainakin helpompaa, jos hyperlinkit avautuisivat automaattisesti uudelle välilehdelle. Helposti meinaa jää lukemaan linkkiä ja selaamaan siellä eri asioita, sitten ei pääsekkään helposti takaisin kohtaan, jota oli lukemassa. Mutta muuten jatka samaan malliin! Terv. pitkäaikainen lukija

    • Kaisa
      to Niina Virtanen

      March 8, 2017 at 18:36
      Reply

      Kiitos ihan mielettömästi tästä palautteesta! Mä en ollut edes tietoinen, että sivusto katkaisee kommentit niin, otan tämän heti hoitaakseni :) Ja mitä noihin linkkeihin tulee, niin toiset taas tykkää, ettei se avaa uutta. Mutta mietin miten tulevaisuudessa tämän hoidan. Mukavaa naistenpäivää sinne

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *