Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vein sen äärirajoille

Oman kroppani nimittäin.

Ajatus kirjoittaa tämä postaus ei syntynyt puolessa minuutissa, puolessa tunnissa eikä puolessa päivässä. Ei ehkä puolessa vuodessakaan. Pohdin tätä pitkään ja peräännyin monta kertaa. Jokin minussa halusi kuitenkin avata tämän luukun. Koen, että silloin kun asioista pystyy puhumaan ääneen (tai tässä tapauksessa kirjoittamaan julkisesti tuhansille ihmisille), niiden kanssa on tullut sinuiksi ja niistä on päässyt yli.

Vaikka tämän tarinan varsinaiset tapahtumat sijoittuvat melko kauas, on niistä aiheellista puhua vasta nyt. Nyt, kun olen sisäistänyt sen kaiken mitä tämä tapahtumasarja piti sisällään. Minkälaista tuhoa olin pitkällä aikavälillä tehnyt ja miten paljon aikaa korjaustöihin vaadittiin.

Olen aina urheillut paljon ja syönyt melko terveellisesti, pääosin hyvää ravinteikasta kotiruokaa. Lisäksi olen luonnostaan suhteellisen kevytrakenteinen ja sana painonhallinta on ollut minulle vieras käsitys. Näin olen ainakin aina ajatellut. Aikuisuuden kynnyksellä jokin sai minut kuitenkin tarkastelmaan ruokavaliotani entistä tarkemmin ja urheilemaan enemmän. Aluksi en edes tajunnut tekeväni niin, mutta sitten koin todellisen herätyksen. Vaikka tästä herätyksestä on jo yli kaksi vuotta, vasta nyt todella ymmärrän sen, että minä joka koin ettei minulla ole koskaan ollut tarvetta hallita painoa, hallitsin sitä päättömästi. En halua/koe tarvetta tässä yhteydessä nimetä tätä miksikään sairaudeksi, puhun mielummin siitä, miten minäkuvani oli kaikkea muuta kuin terve. Oliko tällä yhteys vasta aloitettuun blogiharrastukseen? Ehkä. Oliko minulla huono itsetunto? Luultavasti. Halusinko näyttää painonhallinnalla jotain muille? Ehkä tai ainakin itselleni.

Lopetettuani peliuran treenasin pääsääntöisesti yksin juosten tai kävin salilla. Kukaan ei enää ole ollut määrämässä tahtiani tai vahtimassa kuntoani. Minun olisi pitänyt ymmärtää kehoni viestit siinä vaiheessa, kun suoritustasoni laski, vaikka pyrin treenaamaan paremmin ja monipuolisemmin. Siinä kohtaa olisi pitänyt kääntää katse ruokavalioon, joka oli omasta mielestäni silloin mitä terveellisin. Kasvisten runsas määrä ruokavaliossa on terveellistä, mutta vain jos siihen otetaan kylkeen myös tarpeeksi proteiinia ja hyviä rasvoja. Jos syö pääasiassa kasvisruokaa, on varmistettava, että saa varmasti kaikki tarvitsemansa vitamiinit. Ravinneköyhä koulun kasvisruoka ei niitä tuonut, eivätkä myöskään omat valintani kotona. Vaikka en koskaan ole kokeillut pinnalla olevia dieettejä tai varsinaisesti paastonnut, olivat ruokavalintani sen verran huonoja, että se vaikutti pitkällä aika välillä radikaalisti kehoni hyvinvointiin.

Kirjoitin tänne blogiin syksyllä 2012 sairastelleeni paljon. Niin paljon, että olin joutunut juoksemaan sairaalassa monta viikkoa. En silloin halunut sen kummempaa sairaskertomusta tänne kirjoittaa, koska en rehellisesti sanoen tienny yhtään mikä minua vaivasi. Olin elokuussa mennyt nenä- ja kurkkulääkärille siinä toivossa, että hän antaisi lääkkeet pahaksi äityneeseen flunssaan. Samassa yhteydessä lääkäri päätti ottaa minulta perusverikokeet. Kun tulokset saapuivat, lääkäri katsoi minun hieman oudosti, jopa aavistuksen pelottavasti. Hän kysyi voisinko flunssaa lukuunottamatta ihan hyvin? Kerroin, että olin kärsinyt ajoittain päänsärystä ja että lenkkeily ei tuntunut sujuvan. Aamuisin oli myös ollu huimausta, mutta oletin sen johtuvan aina niin alhaisesta verenpaineestani. Siinä kohtaa, kun lääkäri lausui minulle sen hetkisen hemoglobiiniarvon, en osannut edes järkyttyä. Jälkeenpäin olen lukenut, että 80 pidetään ns. tiputusrajana. Minun arvoni oli 66.

IMG_0286year 2010240600_10150189819119885_934259_o

Ei sellaisella arvolla kukaan pystyisi lenkkeilemään. Harva kykenisi edes kävelemään. Osa olisi jo pyörtynyt. En osannut pelätä mitään edes siinä vaiheessa, kun lääkärini halusi ehdottomasti soittaa Hyksiin ja varata ajan sisätautilääkärille. Ne lukemattomat testit, ultraäänet ja tähystykset, joita kävin seuraavina viikkoina läpi herättivät minut todella. Näin alhaisia hemoglobiineja ei yleensä tule vastaan ihmisillä, jotka tulevat lääkäriin vain flunssan takia. Yleensä heillä on ollut takana isompi leikkaus tai esim. synnytys. Lukema saattaa viitata jopa sisäiseen verenvuotoon.

Tunsin näinä aikoina itseni voimattomammaksi kuin koskaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka loppujen lopuksi sain parin kuukauden jälkeen huokaista helpotuksesta, en siltikään ollut lähelläkään tervettä. Rautavarastoni olivat huvenneet aivan minimiin ja sitä pumpattiinkin tableteilla kehooni melkoisilla annostuksilla. Jouluun mennessä arvo oli jo kivunnut lähelle sataa. Keväällä pääsin ns. normaalilukemiin. Hölkkälenkille uskaltauduin muistaakseni ensimmäisen kerran maaliskuussa.

Oma hemoglobiiniarvoni oli lääkärini mukaan laskenut pitkällä aikavälillä ja sen vuoksi en kokenut äkillistä olon huonontumista. Olin turtunut laskevaan arvon tuomiin haittavaikutuksiin ja heikkoon oloon. Olin ollut sitkeä. Näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että olin useamman vuoden ajan tehnyt itse hallaa kropalleni. En todellisuudessa siis ollut ollut sitkeä, vaan todella tyhmä. Olin vienyt koko kehoni äärirajoille ja minut oli napattu kiinni juuri ennen putoamista. En halua edes tietää, miten tarinani olisi muuttunut, ellei verikokeita olisi kyseisellä lääkärikäynnillä otettu.

Halusin kirjoittaa aiheesta, koska koin tärkeäksi muistuttaa, miten tärkeää on kuunnella omaa kehoaan. Varsinkin nyt alkuvuodesta, kun kaikenlaiset dieetit, kesäkuntoon 2015 ja muut uuden vuoden treenilupaukset yms. starttaavat. On syytä muistaa, että kaikki ei sovi kaikille. Karppaus, mehudieetti, crossfit, bikinifitness ja mitä näitä nyt on viime vuosina pinnalle noussut voivat ehkä olla laihdutus- ja treenausmuotona (kilpaharrastuksena) toimivia, mikäli ne itselleen sopivat. Kun keho laitetaan koetukselle niin ruokavalion kuin liikunnankin avulla, on osattava lukea kehon viestejä. Tiedettävä milloin treenaaminen tuntuu oikealla tavalla raskaalta ja milloin taas on hyvä hetki pitää taukoa. Mietittävä saako elimistö todella tarpeeksi ravintoa ja erityisesti tarpeeksi monipuolisesti. Itse olisin varmasti säästynyt kyseiseltä tapahtumasarjalta, jos olisin lisännyt ruokavaliooni tarpeeksi raudanlähteitä. On opittava tuntemaan ne oman kehon rajat. Ja mikäli olo tuntuu vain heikkenevän oikeaoppisesta ja laadukkaasta ravinnosta huolimatta, on suotavaa käydä tarkistuttamassa veriarvot. Piilevä puutos elimistössä voi aiheuttaa suuriakin tuhoja niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.

Minä olen kantapään kautta oppinut omat rajani. Joku voi tällä hetkellä tuumia, että eihän tuo ero muutaman vuoden takaisissa kuvissa ole kovinkaan suuri nykyiseen. Totta, olen edelleen hoikka ja vaa’alla lukema on vain ne kriittiset pari kiloa suurempi. Mutta oloni on 150 kertaa parempi kuin aiemmin. Veriarvoni ovat kohdallaan ja mikä tärkeintä minäkuvani on kohdallaan. Syön oikeasti ravitsevaa ruokaa, varmistan vitamiinien saannin lisillä ja urheilen säännöllisen epäsäännöllisesti 0-6 kertaa viikossa, siten kun tuntuu hyvältä. Koen, että terveeseen minäkuvaan tarvittiin minun kohdallani loppujen lopuksi tämän herätyksen lisäksi myös 9kk odotusaika ja vuosi äitinä oloa. Ikuinen klisee elämä opettaa pitää kyllä tässäkin kohtaa paikkansa.

Toivon sydämeni pohjasta etten hölmöilylläni ole aiheuttanut sen kummempaa vahinkoa kehooni, vaan selvisin säikähdyksellä. Pari vuotta sitten koettu hiustenlähtö oli varmasti osittain tämän, sekä tästä kaikesta aiheutuneen stressin jälkireaktio. Hiustenlähdön lisäksi vaarana oli kärsiä lapsettomuudesta, iho-oireista ja monista muista vaivoista. Olen siis äärimmäisen kiitollinen siitä, että ylipäätänsä saan tänäpäivänä olla terve äiti.

SI MODA LONDON ASU4 2

year 2014OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä tarina on kaikille niille nuorille ja vähän vanhemmillekin naisille, jotka käyvät itsensä kanssa keskustelua omasta kropastaan. Jotka eivät ole ihan täydellisen tyytyväisiä itseensä. Jotka pohtivat pitäisikö aloittaa dieetti. Jotka miettivät miten saisivat itsensä lähtemään lenkille, vaikka ei jaksaisi. Jotka kokevat ulkoista painetta muuttua. Jotka tuijottavat vaakalukemaa.

Ihan rehellisesti. Suurimmalla osasta meistä naisista ne kaikki ajatukset löllyvistä läskeistä on omassa päässä. Monet miehet eivät niistä välitä ja monet jopa pitävät ns. tarttumapintaa todella suotava. Terveellisiin elämäntapoihin on syytä meidän kaikkien pyrkiä, mutta itselle sopivat keinot eivät ole aina ne samat kuin kaverilla. Blogimaailma tarjoaa varmasti paljon ideoita, motivaatiota ja ajatuksia treenaamisesta. Lukekaa tämä ja muutkin tekstit jonkinlainen suodatin päällä. Poimikaa itsellenne sopivat ohjeet ja tehkää siten palvelus omalle kehollenne.

36 comments
7 likes
Prev post: Burgundy scarfNext post: Weekend

Related posts

Comments

  • Reetta V.

    January 30, 2015 at 15:20
    Reply

    Voi ei, mikä teksti - onpa hyvä, että kirjoitit aiheesta! Niin monet syövät niin päin honkia ja kroppa kärsii, mutta sitä ei vain osata kuunnella. Ihana kuulla, että kaikki kuitenkin meni hyvin. :)

    • Kaisa
      to Reetta V.

      January 30, 2015 at 21:56
      Reply

      Näinhän se valitettavasti on. Toivottavasti teksti tavoittaa mahdollisimman monet :)

  • idaa

    January 30, 2015 at 16:40
    Reply

    Mahtava ja inspiroiva teksti! Sai kyllä ajattelemaan sitä, että itsehän sitä on pahin pahan aiheuttaja kropalleen. Pitäisi yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, sillä olen varma että läheiset ja kaveritkin minut hyväksyvät, ja jos eivät hyväksy, he eivät ansaitse seuraani. Kiitos paljon tekstistä!:)

    • Kaisa
      to idaa

      January 30, 2015 at 21:56
      Reply

      Jos joku ei sinua sellaisenaan hyväksy, hän ei todellakaan ansaitse seuraasi. Kenenkään takia ei ole tarvetta muuttaa itseään :)

  • Päivi H.

    January 30, 2015 at 17:24
    Reply

    Kiitos todella hyvästä kirjoituksesta tärkeään aiheeseen liittyen <3 Tässä oli paljon sellaista minkä itsekin tunnistan. Pitäisi muistaa että kroppa on ystävä eikä vihollinen. Ja jokainen kroppa on myös yksilöllinen ja sinä itse olet omasi asiantuntija. Kannattaa siis käyttää suodattimia ja miettiä mitkä jutut tekevät itselle hyvää ja mitkä eivät. Ja myös, niitä oikeasti läheisiä ihmisiä kannattaa kuunnella: jos he alkavat ilmaista huolestumista se kannattaa ottaa tosissaan, he ovat sinun puolellasi. <3

    • Kaisa
      to Päivi H.

      January 30, 2015 at 21:51
      Reply

      Totta joka sana! Läheiseni varmasti nyökyttelevät tämän lukiessaan ja toivottavasti tuntevat helpotusta, kun tietävät, että olen myös itse kiivennyt omatekoisen vuoreni ylitse.

  • Lauravaan

    January 30, 2015 at 18:22
    Reply

    Mahtavaa, että kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta!

    • Kaisa
      to Lauravaan

      January 30, 2015 at 21:48
      Reply

      :) kirjoittaminen oli kyllä itselleni melkoinen työvoitto. Se vaati monen monta keskustelua itseni kanssa sekä erilliset keskustelut ystäväni sekä mieheni kanssa. Olen kyllä iloinen itsekin, että sain kirjoitettua postauksen. Oma oloni helpottui välittömästi, kun painoin "julkaise" näppäintä. Toivon, että tämä kirjoitus tavoittaa mahdollisimman monta, joilla vastaavat asiat pyörivät mielessä.

  • maria

    January 30, 2015 at 18:51
    Reply

    Tärkeä kirjoitus todellakin. Hyvä! :)

  • Ässä

    January 30, 2015 at 20:54
    Reply

    Hei! Hyvä kirjoitus. Pisti silmääni tuo HB arvo 66, koska sellainen todettiin itsellänikin pari vuotta sitten. Minulla oire oli nielemiskipu, jonka vuoksi hakeuduin lääkäriin. Verikokeissa todettiin alhainen HB ja mitättömät rautavarastot. Omalla kohdallani sain diagnoosiksi pernisiöösi anemian, eli B12-vitamiinipuutostaudin. Tuon vitamiinin puutos aiheutti puolestaan raudanimeytymishäiriön. Nyt saan B12-vitaaminia joka kolmas kuukausi injektiona loppuelämäni ajan.

    • Kaisa
      to Ässä

      January 30, 2015 at 21:44
      Reply

      Kiitos! Itse asiassa siskollani todettiin vastaavanlainen imeytymishäiriö (ei kuitenkaan tarvitse mitään injektioita) hieman ennen minua ja luultavasti minullakin rauta imeytyy elimistöön suhteellisen huonosti ruoasta. Varsinkin, jos rautaa sisältävää ravintoa on saatavilla nihkeästi. Omalla kohdallani B12-vitamiinin arvo oli kuitenkin suht ok. Nyt syön sitä(kin) varmuuden vuoksi ravintolisinä :)

  • Tini

    January 30, 2015 at 21:30
    Reply

    Hyvin kirjoitettu tärkeästä aiheesta. Arvostan paljon tapaasi pitää blogiasi, vailla ylimääräistä itsensä korostamista mutta silti paljon antaen. On ihana lukea aitoa ja kypsää tekstiä, vieläpä tyylikkäällä toteutuksella höystettynä. Ihanaa alkavaa kevättä sinulle :)

    • Kaisa
      to Tini

      January 30, 2015 at 21:40
      Reply

      Olipas kauniisti sanottu

  • Katri

    January 31, 2015 at 08:56
    Reply

    Hienoa, että uskalsit jakaa oman tarinasi! Uskon, että valitettavan moni nuori nainen tuosta itsensa tunnistaa. Itsekin elin yltiöterveellistä elämää muutama vuosi sitten, mutta onneksi myös minun silmäni avautuivat ajoissa. Aikaisemmassa kommentissa mainittiin, että kirjoitat kypsää ja aitoa tekstiä ja se todella pitää paikkansa. Blogiasi on todella ilo lukea ja tyylisi on huikaiseva :)

  • Salla

    January 31, 2015 at 09:24
    Reply

    upea kirjoitus ja ihanaa, että nostit aihetta pinnalle ja jaoit oman kokemuksen! Kaverini kävI läpi samaa ja häneltä lähti paljon hiuksia, voitiin jopa puhtua kaljuuntumisesta. Hän ramppasi paljon lääkärissä ja ihmetteli, kun mikään ei auta. Satuin kerran kysymään, että mitä hän yleensä syö ja vastaus oli hyvin pitkälti vain maitorahkaa ja mehukeittoa. Ei ihme että, hiukset tippuu päästä ja väsyttää kun ei mitään syö! Kaikkea hyvää sinulle, olet hieno esikuva blogiasi lukeville :) Salla

    • Kaisa
      to Salla

      February 1, 2015 at 21:10
      Reply

      Juuri näin, minäkin luulin kaljuuntuvani. Tosin minulla oli siinä sivussa vielä muitakin asioita, jotka vaikuttivat hiustenlähtöön, mutta uskon tämän kyllä olleen yksi iso tekijä! Kiitos kauniista sanoista

  • Jatta

    January 31, 2015 at 11:10
    Reply

    Upeaa, että uskalsit kirjoittaa tästä aiheesta! Ja onneksi olet nyt sinut itsesi ja vartalosi kanssa. :) Itselläni oli vähän samanlainen tilanne pari vuotta sitten, kun söin liian vähän, enkä aluksi edes huomannut sitä. Onneksi kouluterveydenhoitaja huomasi painoni pudonneen hälyttävästi, ja sain hoitoa ja apua asian korjaamiseksi. Nyt olen jo paljon paremmassa kunnossa, enkä tarkkaile enää syömisiäni. Nautin ruoasta, enkä anna sen hallita elämääni. :) Toivottavasti postauksesi auttaa joitakin saman asian kanssa painivia, ja antaa toivoa siitä selviämisestä!

    • Kaisa
      to Jatta

      February 1, 2015 at 21:09
      Reply

      Hyvä, että terveydenhoitaja puuttui painonlaskuusi ajoissa ja nautit ruoasta nykyään. Syöminen on meille ihmisille elinehto, eikä sen pitäisi olla millään tavalla pakkopullaa :)

  • annid

    January 31, 2015 at 12:42
    Reply

    kiitos että kirjoitit aiheesta!!

  • sannala

    January 31, 2015 at 13:07
    Reply

    Ihana teksti, mahtavaa että voit paremmin :)

    • Kaisa
      to sannala

      February 1, 2015 at 21:07
      Reply

      Kiitos! Ja kyllä, voin niin paljon paremmin etteivät sanat siihen riitä :)

  • riiff

    January 31, 2015 at 13:17
    Reply

    Ihanan rehellistä tekstiä, arvostan! :) Toivottavasti moni lukee tän, koska on tosi ajankohtainen tähän fittness-buumiin. Pistää ittensäki miettii! Hyvää kevättä ja jatka samaan malliin <3!

    • Kaisa
      to riiff

      February 1, 2015 at 21:07
      Reply

      Kiitos! Toivon todella, että teksti tavoittaa monet ja erityisesti ne, jotka painivat samojen ongelmien kanssa. Vihreämpi ruoho on nimittäin yllättävän helposti ulottuvilla, kun vain oivaltaa miten sinne pääsee :)

  • Henrietta

    January 31, 2015 at 14:25
    Reply

    Hyvä teksti ja harmittavaa että olet tällaista kokenut. Itsekin pari vuotta sitten lukiolaisena elin jonkun aikaa melko niukalla ruokavaliolla, mistä ei seurannut kyllä mitään hyvää. Kyllästyttyäni siihen jatkuvaan väsymykseen ymmärsin, että siinä ihan perus ruokaympyrässä ja ruokarytmissä on paljonkin perää. Nykyisellä monipuolisella ruokavaliolla voin hyvin ja juuri kuten sinäkin kirjoitit, mietin miten typerä sitä onkaan joskus ollut. Viime keväänä pyörittelin silmiä kavereideni viikon mittaiselle mehupaastolle. On kyllä surullista, minkälainen haloo ruoasta ja syömisestä on nyky-yhteiskunnassa tullut, nyt pyrin pitämään tämänhetkisistä ruokailutottumuksista tiukasti kiinni.

    • Kaisa
      to Henrietta

      February 1, 2015 at 21:06
      Reply

      Perus ruokaympyrä (vanha kunnon kotiruoka!) ja säännöllinen ruokarytmi ovat olleet minunkin pelastus. Ikuinen aamupalan skippaajakin syö nykyään AINA aamupalan, vaikka olisi miten kiire :) Olen samaa mieltä kanssasi, että olisi parempi, jos ruoasta ja syömisestä noussutta kohua voitaisiin jollain tapaa hieman rauhoittaa. On hyvä miettiä mitä suuhunsa laittaa, mutta jatkuva miettiminen ja tarkkaileminen kuluttaa mieltä.

  • Jesse

    January 31, 2015 at 20:59
    Reply

    Hieno kirjoitus. Se vaan huomaamatta menee yli ellei huomaavatta vahdi itseensä. tai no ei ne kaverit auta. Tää on ehkä se kielletty aihe mut yleensä kaverit kannustaa ja tukee mut ne ehkä tietäää että tuo voisi tehdä paremmin, mut.... aah, no en tiedo mut ehkä:)

    • Kaisa
      to Jesse

      February 1, 2015 at 21:01
      Reply

      Kiitos! Melkoinen tabuhan tämä on, mutta niistä "kielletyistä" aiheista olisi ehkä aihetta puhua hieman enemmän...

  • aura

    February 1, 2015 at 00:14
    Reply

    Kiitos, kiitos että julkaisit tämän. Teksti iski suoraan päin kasvoja ja istun tässä nyt kyyneleet valuen, mutta sait minut ymmärtämään jotain todella tärkeää.

  • Mari

    February 1, 2015 at 11:17
    Reply

    Mulla oli nuorempana aina alhainen hemoglobiini. Eräänä tammikuuna olin kuitenkin kuumeessa 3 kertaa kuukauden sisään, mikä ei ole minulle ollut ikinä normaalia joten lääkäri passitti verikokeisiin. Silloin HB oli 96. Tuon jälkeen olen aina työterveyshoitajalla käydessä pyytänyt mittauttamaan HB:n ihan vaan seuraamisen takia. Saliharrastukseni aloittamisen jälkeen joitakin vuosia sitten aloin syömään proteiinia enemmän ja sittemmin HB onkin ollut ns. "hyvä" eli jossain 120 tietämillä. Hyvä kirjoitus, minulla tuo 96 oli kropalle aivan liian vähän, sinä tosiaan olet ollut aikamoinen sissi!

    • Kaisa
      to Mari

      February 1, 2015 at 20:59
      Reply

      Monet, joilla hemoglobiini on laskenut edes hieman alle sadan ovat sanoneet, että he eivät voi ymmärtää miten olin vielä tolpillani. Eivät sitä ymmärtäneet lääkärit, enkä minä itsekään. Nykyisin minäkin varmistan joka päivä proteiinin ja muidenkin vitamiinien saannin ja arvoni ovat olleet korjaantumisen jälkeen loistavat :)

  • Ansku

    February 5, 2015 at 20:17
    Reply

    Kiitos tästä kirjoituksesta. Kuulostaa minun viime syksyltä. Huono olo kokoajan, sykkeet katossa, yms. Eräs aamu tapahtui "romahdus". Sen seurauksena sydänfilmejä myöten kaikki kokeet. Syy selvisi hb oli 100. Tämän seurauksena vielä tähystykset. Kaikki tämä herätti. Mun pitää syödä. Jos painan kilon tai kaksi enemmän niin ei se tee musta huonoa. Vaan terveen. Vielä kesään asti rautaa tablettina ja hb:n seurantaa . Olo on jo ihan mahtava :) Piti kokea tuo kaikki että heräsin ja aloin hyväksymään itseni. Tsempit sulle Kaisa ja kiitos kun kirjotit tämän <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *