Tietoa mainostajalle ›

Wedding bouquet

Jatketaan hääjuttuja hääkimpulla. Omani taiteli eräs, jo eläkkeelle jäänyt, kukkasidonnan sm-kisoissa menestynyt floristi. Vaikka hän on elämänsä aikana tehnyt mitä erilaisimpia hääkimppuja, ei hän koskaan ollut kuullut kenenkään pyytävän siihen höyheniä. Hieman hämmentyneenä hän kuunteli toiveitani kimpun suhteen ja vastaanotti pussillisen valkoisia sulkia. Loppujen lopuksi hänkin innostui höyhenistä ja kertoi äidilleni kimpun olleen yksi ihanimmista hääkimpuista mitä hän on saanut tehdä.

Höyhenien lisäksi halusin ehdottomasti pioneja, onko kauniimpaa kukkaa olemassakaan? Vihreät lehdet saivat jäädä hieman näkyviin, mutta muuten halusin kimpun olevan kokonaan valkoinen. Hääaamuna äiti kieputti vielä varren ympärille valkoisen silkkinauhan ja täydellinen kimppuni oli valmis. Myös Teemulle tehtiin pieni höyhen-pioni-kukka rintaan. Ensimmäiseen kuvaan on onnistuttu ikuistamaan nämä molemmat. Kirkosta tullessa meillä leijui ilmassa niin saippuakuplia kuin yllätys yllätys höyheniäkin.

ps. samalla pientä sneakkia pukuuni :D ai että oonko ärsyttävä.

28 comments
1 like
Prev post: SyystakkiNext post: Paris Vogue

Related posts

Comments

  • JH

    August 2, 2012 at 11:34
    Reply

    ei kai sitä voi muuta todeta kuin että upealta näyttää,siis aivan KAIKKI :)

  • IidaM

    August 2, 2012 at 12:02
    Reply

    Oi ihana kimppu ja nuo sulat on aiivan superhyvä idea, näyttää niiin kauniilta :) - iidam http://behappybeee.blogspot.fi/

  • goou

    August 2, 2012 at 12:28
    Reply

    Oho onpa erikoisesti rakennettu mekko. Siis mitä nyt tuosta ärsyttävästä sneakista näkee ;D Ihmeelliset nuo vinottain menevät laskokset, tiedä sitten imarteleeko vai ei.. Höyhenteema on aika söpö:D

    • Hanna
      to goou

      August 2, 2012 at 17:56
      Reply

      Vinottain meneviä "laskoksia" kutsutaan myös drapeeraukseksi ja on hyvin yleisesti käytetty tekniikka juhlapuvuissa :)

      • Casey
        to Hanna

        August 2, 2012 at 21:58
        Reply

        Näinhän se menee ja kyllä ne ainakin omasta mielestäni imartelivat minun kroppaa :)

    • Casey
      to goou

      August 2, 2012 at 21:55
      Reply

      Ne tosiaan on vedoksia kuten täällä asiaa jo kommentoitiin ja kyllä ne ainakin kaikkien muiden mielestä minua imarteli :D tuosta kuvasta on vaikea ottaa kantaa, mutta pian kunnollista kuvaa...

  • welmu

    August 2, 2012 at 12:52
    Reply

    haha, kyllä, ärsyttävää! :D täällä odotellaan jo malttamattomana kuvaa puvusta kokonaisuudessaan :)

    • Casey
      to welmu

      August 2, 2012 at 21:55
      Reply

      :D anteeksi! tulossa on heti kun tapaan kuvaajan ja saan häneltä kuvat!

  • Maija

    August 2, 2012 at 13:02
    Reply

    Pionit on kyllä aivan ihania kukkia. Muutenkin ihanan romanttinen toi häidenne valkoinen höyhenteema :)

  • Linda

    August 2, 2012 at 16:02
    Reply

    Olet ärsyttävä :D Hahahah ei vaan, en malta odottaa!

    • Casey
      to Linda

      August 2, 2012 at 21:56
      Reply

      Oon kyllä omasta mielestänikin :D laittaisin heti, jos minulla olisi ne kuvaajan kuvat!

  • s

    August 2, 2012 at 16:13
    Reply

    Toi kimppu oli kuin suoraan omista kuvitelmistani. Paitsi, että itse olen ajatellut valkaistuja riikinkukonsulkia kimppuuni :)

    • Casey
      to s

      August 2, 2012 at 21:57
      Reply

      :) heh, sitten vaan sulkakimppua hankkimaan!

  • Elina

    August 2, 2012 at 16:29
    Reply

    Kyllä olet ärsyttävä! :D Ihan malttamattomina täällä odotellaan hääkuvia.. En oo ennen kuullu höyhen täytteisestä kukkakimpusta, mutta näyttää kyllä todella hienolta (:

    • Casey
      to Elina

      August 2, 2012 at 21:57
      Reply

      Enkö olekin? ihan itteänikin ärsyttää. Mutta kuten sanoin, haluan saada kuvaajan kuvat ensin. Kiitoksia :)

  • twoparter

    August 2, 2012 at 20:07
    Reply

    wow! congratulations!!! so wonderful impressions! I really love the feathers, crystal

  • Johanna

    August 2, 2012 at 21:09
    Reply

    Aivan suloisen ihania nuo kaikki valkoiset höyhenet! Muutenkin raikas idea käyttää pelkkää valkoista. Itselläni oli häissä mustia sulkia... :)

    • Casey
      to Johanna

      August 2, 2012 at 21:59
      Reply

      :) valkoinen on jotenkin niin ihanan raikas ja juhlava väri. Eipä tällä tytöllä ollut edes muita värejä vaihtoehtona...

  • Maikki

    August 2, 2012 at 21:44
    Reply

    Mun hääkimppu oli presiis samanlainen kun sulla, miinus siis vaan höyhenet! Ja häämatkallakin käytiin Roomassa, ihan niin kuin tekin :) Suht samanlainen maku meillä siis :)

    • Casey
      to Maikki

      August 2, 2012 at 21:59
      Reply

      Heh :) Rooman matka tuli meille kyllä ylläri, mutta se ja sama. Tykkäsin silti sekä kimpusta että Roomasta.

  • Ansku

    August 3, 2012 at 01:43
    Reply

    Upea kimppu. Minäkin olisin toivonut hääkimppuuni valkoisia pioneita, mutta kukkakauppias oli sitä mieltä että niitä on vaikea saada tammikuussa, ja olisi aika kalliita. No, onneksi keksin toisenkin vaihtoehdon. Mutta kauniilta näyttää ja ihana höyhenidea :)

    • Casey
      to Ansku

      August 6, 2012 at 11:57
      Reply

      Mekin mietittiin tuota pionin saatavuutta, mutta näin heinäkuussa se onnistui hyvin! Kiitoksia :)

  • V

    August 3, 2012 at 12:40
    Reply

    Mitä kuvista sain selvää häämekkosi näyttää todella kauniilta ja kimppu erittäin upea! Sopi varmasti todella kauniisti höyhen teemaanne!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *