Seuraavat Pariisipäivät painottuivat selkeästi enemmän tavarataloihin ja kaupoille. Keskiviikkoisten messujen jälkeen lähdettiin tutustumaan Lafayetten (3x), Printempsin (3x) ja Citadiumin tavarataloihin. Oli suhteellisen vaikuttavana näky, kun seitsemän mahtavaa tavarataloa seisoivat ihan korttelin sisällä. Välistä löytyi tietysti myös pikku putiikkeja, joissa oli huomattavasti vähemmän tungosta. Mieleenpainuvimpia juttuja olivat varmasti Lafayetten kultakoristellut parvet ja mahtava katto. Kauppojen lisäksi päiviin mahtui mm. piknikki Eiffelin puistossa, lisää nähtävyyksiä, kiertelyä pitkin Seinen vartta…

Näin sujuivat Pariisiviikon keskimmäiset päivät. Vielä olisi yhden postauksen verran aineksia ja ainakin hiukan lisää Eiffeliä, Louvrea, Champs Elyseetä ja Sacre Coeuria on siis tulossa. Olisin tämänkin postauksen laittanut jo aikaisemmin, ellei kuvien lataamisessa olisi ollut jotain vikaa. Eilen en nimittäin pystynyt lisäämään ainuttakaan ja kirosinkin koko koneen ja wordpressin.  Tänään elämä hymyilee ja saatte ihastella näitä miniatyyri Pariisi-kollaaseja.

Nyt koululle päin,

xoxo Casey

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

4 Comments
  • Sofié
    October 5, 2011

    Hei!

    Aivan ihania Pariisin kuvia! Millä ohjelmalla olet muuten tehnyt nämä kollaasit? :)

    • Casey
      October 5, 2011

      Kiitos :) kollaasit teen yleensä illustratorilla ja photarilla, kuten nämäkin tein. Joskus tuli käytettyä coreliakin :)

  • Elle
    October 5, 2011

    Noi kuvat on kyl niin pieniä ettei oikein selvää saa. :( Ei haittaa vaikka tulis kuvien osalta kilometripostaus, kunhan ne on iso0ja!

    • Casey
      October 5, 2011

      Tätä vähän pelkäsinkin! oli vaan kivempi laittaa välillä pieniä kuvia. Viiminen postaus on kyllä tulossa isoilla, eli ei hätää :)

Previous
soft and shiny
Pariisin syksy 3