Family-Wall sticker

Seinätarra Clas Ohlson 7,95€

Sisustusintoa riittää ja eilen sitä ruokki Clas Ohlson. Sisustustarroista olen tykännyt pitkäänkin, mutta sitä omannäköistä ei ole aikaisemmin löytynyt. Nyt tämä yksinkertainen teksti vakuutti minut. Ostin tämän lisäksi toisenkin tekstin, äitille tietty. Paikka tarralle löytyi sängyn yläpuolelta. Tekstien lisäksi valikoimissa oli kukkasia, perhosia yms. Ne eivät ihan minun juttuja ole, mutta esimerkiksi nuottirivistö tai viivakoodi voisivat olla kivoja. Jos on näköhavaintoja semmosista niin antaahan tulla. Tarran lisäksi löysin jotain muutakin kotiin, mutta palataan siihen myöhemmin.

ps. Pikkuisen haastattelun+kuvan minusta perjantain Finnish Catwalkeilla voi löytää Voicen sivuilta. Toimittaja on päättänyt tituleerata minua oikein “muodin fanittajaksi” :D.

xoxo Casey

She’s freaky and she knows it

Ainutlaatuinen harvinaisuus, lähes sukupuuttoon kuolleet, farkut – niin siis meikäläisen päällä. Tosin näistä ei näy kuin tuota peräosastoa, mutta katellaa koko kuvaa myöhemmin. Oli pitkästä aikaa sellainen päivä, että farkut näytti omasta mielestäni jotenkin kivalta mun päällä. Nirso on myös toinen nimeni ja mustat housut muka ainoani. Noniin jaarittelut siksee, koska mulla on kiire. Pitää nimittäin iskeä kaikki talvikamani niskaan ja suunnata pulkkamäkeen. Sen jälkeen lauantai-illan missiona on pari raakaa kalapalaa ja leväliuskoja. Eli SUSHItime!!

Parhainta lauantaita kaikille :)

xoxo Casey