Tiedättekö sen fiiliksen, kun laskee raskaan taakan vihdoin maahan? Taakka voi vaihdella haastavasta koulutyöstä aina rankkaan koettelemukseen asti. Sillä ei ole merkitystä mistä kaikesta paino päällesi on kertynyt, mutta sillä miten ja milloin pääset siitä eroon on. Olen viime aikoina havahtunut siihen, että olen lopultakin osannut laskea irti niistä naruista, jotka pitivät minun painolastini paikoillaan. Vaikka minun kohdallani vaadittiin hieman järeimpiä aseita tämän saavuttamiseksi, on oloni enemmän kuin helpottunut. Tarkoitus ei ole avautua teille painolastistani vaan muistuttaa siitä fiiliksestä, jonka irti päästäminen antaa. Syksyllä moni aloittaa opinnot tai palaa loman jälkeen töihin. Harmillisia asioita sattuu, eikä elämä aina kulje niin kuin piti. Raskas taakka alkaa kertyä huomaamatta. Halusin vain sanoa, että on ihan okei välillä laskea ne taakat maahan ja hengähtää.

kengät Dinsko, reppu H&M, kaulakoru Indiska, neule Sheinside, aurinkolasit Miamista

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

2 Comments
  • Saaramaria
    September 19, 2012

    Upea tuo kaulakoru!:)

  • Mari
    September 19, 2012

    Tosi kiva ja ajankohtainen teksti! :) Itselläni opintoja on pyörinyt parin viikon ajan ja kaikenmaailman paineet tuntuvan kausautuvan jo nyt niskaan… Sitä vaan alkaa stressaamaan tulevia juttuja jo ihan liian aikaisin ja loppujen lopuksi ihan turhaan!

Previous
Galaxy far far away
Heavy backpack