Jouluaaton asu

SI MODA ASU JOULUAATTO
 korvakorut ja kello Glitter // mekko Seppälä // käsikoru Ideakoru*

(*saatu blogin kautta)

Tämä aattona otettu kuva jäi viimeiseksi kuvaksi minusta mahan kera. Kuvanoton jälkeen lähdin joulukirkkoon aavistamatta laisinkaan, mitä tuleva yö toisi tullessaan. Melkoinen joululahja meille tosiaan suotiin. Kiitos kaikille onnitteluista!

Elämä vauvan kanssa on pikku hiljaa alkanut sujumaan. Aluksi tuntui ettei edes vessassa ehtinyt käydä, mutta nyt olen jopa saanut nauttia rauhassa aamupalaa ja lukea samalla blogeja. Tuntuu muuten melkoiselta luksukselta. Vielä ei ole aikaa ottaa uusia kuvia, mutta onneksi kameralle ehti tallentua muutamia kivoja otoksia ennen joulua ja jouluaattona. Palaillaan niillä myöhemmin. Velvollisuudet kutsuu taas :)

Parhain joululahja

SI MODA SI MAMA
Ehkäpä joku aavisteli blogin hiljentymisen myötä, että jotain tällaista olisi päässyt käymään. Ehdin sanoa täälläkin ääneen, että tuskin se vauva nyt jouluna haluaa maailmaan tulla, mutta jouluyö oli juuri niin maaginen kuin sen kuuluukin olla.

Kotiuduttiin eilen maailman kauneimman, pikkuruisen tonttutytön kera <3 Ei riitä sanoja tähän väliin, eikä oikein energiaa saati aikaakaan kertoa sen kummempia tarinoita. Sí Moda jatkaa hiljaisuuttaa vielä tovin, mutta palailen tänne perinteisillä postauksilla sitten kun ollaan kunnolla tutustuttu uuteen perheenjäseneeseen ja elämä lähtee rullaamaan.

Oikein ihanaa loppuvuotta kaikille xx!