Kookoskana

SI MODA RESEPTIT KOOKOSKANA 2013
SI MODA RESEPTIT KOOKOSKANA 2013
SI MODA RESEPTIT KOOKOSKANA 2013
Tämä viikko on ollut kiireinen, vähän liiankin, eikä meno hellitä ennen sunnuntaita. Töiden lisäksi viikolle on mahtunut ja mahtuu vielä monta muutakin tapahtumaa. Olen joutunut tinkimään aikaa blogista, mutta uskon sen olevan vain hetkellistä. Uusi arkirytmi taisi sittenkin hieman mullistaa elämääni. Voi olla, että vierähtää pieni tovi totutellessa, mutta enköhän minä pian jo löydä sen sopivan raon asukuville ja niiden päivittämiselle blogiin. Sitä ennen käytän hyväkseni nämä pari viikkoa sitten otetut kuvat ihanasta lounaasta parvekkeellamme.

Tein pitkästä aikaa kookoskanaa ja tällä kertaa resepti meni jotenkin näin:

2-3kpl kanan rintafileitä paloiteltuna / 1 sipuli / 2 valkosipulia / 1tlk kookosmaitoa / 2 rkl sweet chili-kastiketta

/ 1 punainen paprika / mausteita mm. suolaa, pippuria, chilihiutaleita

Kana paistettiin pannulla ja siirrettiin syrjään. Sitten kuullotin silputut sipulit ja lisäsin kuutiodun paprikan joukkoon. Siirsin kanat takaisin pannulle ja kaadoin kookosmaidon joukkoon. Annoin kiehataa ja laitoin levyn pienelle. Maustoin keitoksen sweet chili-kastikeella ja lisäsin muita mausteita tarpeen mukaan. Annoin kastikkeen hiljalleen sakeutua. Riisin lisäksi tarjosin kanakastikkeen kanssa vihreitä papuja, jotka olin keittänyt suolavedessä ja sen jälkeen paistanut voissa pannulla.

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

1 Comment
  • Q
    May 30, 2013

    naam ku alko tekee mieli tota!

Previous
Sneak: Graduation dress
Kookoskana