Tastes like little drops from heaven

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ehdoton lemppari jälkiruokani Crème Brûlée tai espanjalaisittain Crema Catalana maistuu joka ikinen kerta taivaalliselta, oli se sitten itse tehty tai ravintolassa tilattu. Päätettiin lauantaina kokata pitkästä aikaa kolmen ruokalajin illallinen ja tehdä jälkiruoaksi tätä suurta herkkua. Perinteisen version lisäksi tein kaksi kokeiluversiota eri makuyhdistelmillä. Alkuperäinen resepti kuuluu näin:

3,3 dl kuohukermaa / 1dl maitoa / puolikas vaniljatanko / 4 keltuaista / 1/2 dl sokeria

Kuumenna kattilassa hiljalleen kiehumispisteeseen kuohukerma, maito ja puoliksi halkaistu vaniljatanko sekä sen sisältä kaavitut siemenet.

Vatkaa keltuaisia ja sokeria hetki kulhossa. Lisää niiden joukkoon kuuma kermamaito ohuena nauhana koko ajan varovasti sekoittaen. Kaada seos siivilän läpi annosvuokiin. Laita annosvuoat uunipellille ja uuniin. Lisää pellin pohjalle kuumaa vettä sen verran, että vuoat peittyvät puoleen väliin asti. Kypsennä uunin alaosassa 190°C n. 20-30 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä ja massa on hyytynyt tarpeeksi. Jäähdytä annoksia 2-3 tuntia jääkaapissa.

Ennen tarjoilua ripottele pinnalle sokeria ja paahda kaasupolttimella pinta rapeaksi. Itse olen todennut tomusokerin kaikista parhaimmaksi. Fariinisokeri ja tavallinen hieno sokeri eivät sovellu tähän läheskään yhtä hyvin.

Mikäli kaipaat perinteiseen makuun hieman jotain uutta kannattaa kokeilla esimerkiksi maustaa seos eri mausteilla tai lisätä hedelmiä vuoan pohjalle. Itse laitoin toiseen kokeiluversioon tuoreesta mangosta paloja ja toiseen kaavin yhden passionhedelmän lihan. Passionhedelmä oli näistä meidän molempien suosikki. Aikaisemmin olen testannut mm. appelsiinin kuorta ja kanelia, jotka sopivat todella hyvin jouluiseen jälkiruokaan. Tarkoitus olisi vielä kokeilla ainakin lempimaustettani kardemummaa ja suklaata!

ps. Suuri kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille xx! Oli erityisen ihanaa huomata miten moni teistä on seurannut Sí Modaa jo pidemmän aikaa, muttei ei ehkä ole aikaisemmin kommentoinut. Vaikka tiedänkin teidän siellä olevan, niin on se aina yhtä kiva saada konkreettisia todisteita kommenttien muodossa.

Our life is about change

Vuosi on suhteellisen lyhyt aika, mutta silti usein puhutaan miten paljon vuodessa ehtiikään tapahtua. Muutto, työpaikanvaihdos, merkkipäivä tai vaikka kaukomatka voivat tehdä vuodesta unohtumattoman. Minulle on viimeisen reilun vuoden aikana tapahtunut paljon enemmän kuin osasin koskaan kuvitellakaan.

Vuoden 2012 heinäkuussa astelin alttarille Pyhtään kivikirkossa. Meidän hääpäivä oli unohtumaton ja ehdottomasti elämäni paras päivä tähän asti. Sen jälkeen laskin tasaista ja hieman jyrkempääkin pyllymäkeä koko syksyn. Mainitsin täällä blogissakin sairastelleeni melkoisesti ja joutuneeni vierailemaan sairaalassa tiuhaan tahtiin. Joulun tienoilla uskoin kaikkien murheiden olevan jo takana päin. Lähdin uudelleen opinnäytetyöni kimppuun ja työkuviotkin näyttivät loksahtelevan paikoilleen.

Tammikuussa kohtasin kuitenkin uuden murheen, joka oli henkisesti ehkä yksi raastavimmista asioista koskaan. Hiustenlähtö, jolle ei koskaan yksiselitteistä syytä löydetty, ahdisti minua suunnattomasti. Kuukaudessa katastrofaalisella tavalla harventunut hiuspehkoni oli suuri järkytys. Vasta Meksikossa vietetyn rentoutumisloman, joka oli itse asiassa se varsinainen häämatkamme, jälkeen tunsin ensimmäistä kertaa helpotusta. Sen jälkeen kerroin hiustenlähdöstä myös täällä blogissa.

Huhtikuussa päätin, että nyt saisivat hiusmurheet jäädä taakse ja leikkasin lyhyen polkkatukan. Yli 15 vuotta pitkähiuksisena eläneenä se tuntui oudolta, mutta toisaalta erittäin vapauttavalta. Enkä muuten usko, että ilman pakottavaa tarvetta olisin koskaan uskaltanut kokeilla niin radikaalia muutosta ulkonäössäni. Kuukautta myöhemmin juhlin uudessa hiustyylissäni valmistumistani vestonomiksi. Työkuviot olivat alkuvuoden aikana kariutuneet, mutta suureksi onnekseni onnistuin saamaan alan töitä heti valmistuttuani. Tässä vaiheessa tulin jo miettineeksi, miten paljon yksi vuosi olikaan minulle antanut ja miten paljon se oli minua koetellut. Joku suurempi voima oli kuitenkin päättänyt, että tämä ei vielä olisi tässä.

Niimpä tänään jaan teidän kanssanne asian, joka todennäköisesti muuttaa elämääni paljon enemmän kuin mikään aikaisemmista. Pitkään mietin mitä sanoisin ja milloin, mutta lopulta tajusin ettei sillä olisi mitään väliä. Ehkä joku jo aavistelee, mitä aion seuraavaksi sanoa.

Kyllä, meidän pieneen perheeseen on tulossa kolmas jäsen. Ja itse asiassa tähän suuremmoiseen tapahtumaan on enää uskomattoman vähän aikaan.  On hyvinkin mahdollista, että vielä tämän vuoden puolella meistä tulee vanhempia. Se ilo mitä olen viimeisien kuukausien aikana tuntenut sisälläni, on ollut jotain sellaista, jota on mahdoton pukea sanoiksi.

SI MODA BABY CONVERSE

Vaikka raskaus on tähän mennessä sujunut hyvin, on se välillä ollut todella uuvuttava lisä kokopäivätyön ja tämän blogin rinnalla. Ehkä joku pidempi aikainen lukija ymmärtää nyt, miksi postaustahtini on välillä hiipunut olemattomiin. Siinä vaiheessa, kun fyysinen seinä on tullut vastaan, on blogi ollut se ensimmäinen asia, josta olen joutunut luopumaan. Nyt kuitenkin kovasti odottelen jo äitiysloman alkua ja sitä, että minulla on enemmän aikaa blogille.

Vaikka olemme ystävieni kanssa vitsailleet, että vaihtaisin blogini nimen nyt Sí Modasta Sí Mamaksi, niin sitä ei kuitenkaan ole tapahtumassa. Olen aina pitänyt kiinni yksityisyydestäni täällä ja niin aion pitää jatkossakin. Raskaus ja tuleva vauva-arki eivät siis varsinaisesti ole tulossa osaksi blogiani, mutta koska ne ovat kuitenkin niin suuri osa elämääni, halusin tämän teidän kanssanne jakaa. Ainoa asia, jossa tämä ihana asia tulee lähiaikoina selkeästi näkymään ovat asukuvat. Raskausajan puketumiseen liittyviä postauksia saatte varmasti nauttia seuraavan parin kuukauden ajan, vaikka olenkin aika hienosti pystynyt tähän mennessä piilottamaan alati kasvavan masuni. Haasteita (ja itkupotkuraivareita) vaatteiden valinnassa tämä on joka tapauksessa tuottanut jo pidemmän aikaa ja siitä voisin jauhaa vaikka ihan oman postauksen verran.

Nyt tekisi mieli kuvata pieni videopätkä tämän hetkisestä olotilastani, koska hymyilen täällä ruudun toisella puolella kuin mikäkin riemuidiootti. Ei siitä mihinkään pääse, että elämä vaan on niin uskomattoman hieno ja täynnä yllätyksiä. Välillä naurattaa ja välillä itkettää, joskus yhtä aikaa molempia (kiitos vaan raskaushormonit).