Joku teistä ihanista kommentoi, että muistanhan nyt ottaa aikaa itselleni vielä kun voin. Vaikka monet äitiysloman päivistä on kulunut asioita järjestellen ja nyt joulun alla joululahjoja yms. hoidellen, niin muutaman päivän viikossa olen tehnyt juuri niitä asioita, mitä sillä hetkellä on tehnyt mieli. Tänään oli yksi sellainen päivä:

Heräsin Teemun lähtiessä töihin, mutta palasin sänkyyn aamiaisen jälkeen mukanani muutamat jouluiset keittokirjat. Niitä lueskelin eilen vaihdettujen joululakanoiden välissä muutaman tunnin…

SI MODA RANDOM DEC 16 2013

Lukemisen lomassa ihailin valokuvakollaasia, jonka sain vihdoin toteutettua. Sijoitimme kollaasin sängyn vastaiselle seinälle ja näin ollen se on ensimmäinen asia, jonka herättyäni näen. Rakkaat hääkuvat saavat hymyn huulille heti aamusta!

SI MODA RANDOM DEC 16 2013

Keittokirjoista löytyi paljon ideoita jouluisiin leivonnaisiin ja harkitsin kauppaan lähtöä. Tekisiköhän sitä tänä vuonna keksejä vai karkkeja?

SI MODA RANDOM DEC 16 2013

Huomaamattani aika kului siivillä ja havahduin siihen, että postimies pudotti luukusta paketin. Ensimmäinen joululahjani tuli viikkoa etukäteen. Kiitos Glitter!

SI MODA RANDOM DEC 16 2013

Alunperin tarkoituksenani oli käydä kaupassa ja ryhtyä leipomaan, mutta päätinkin siirtää sen homman loppuviikkoon. Näin ollen herkut säilyvät tuoreina jouluun asti. Leipomisen sijaan päätin ottaa ompelukoneen esille ja tehdä muutamat pipot vauvalle. Innostuin projektista niin, että pipoja ja lapasia taisi valmistua yhteensä kuusi settiä :D Löysin myös kätköistäni erilaisia silitettäviä kirjaimia, joita käytin esimerkiksi tuohon valkoiseen pipoon…

SI MODA RANDOM DEC 16 2013

Äsken siivosin ompelukoneet ja silityslaudat kaappiin. Uudet asusteet viikkasin niiden omaan laatikkoon odottamaan pikkuista. Nyt hänelle on myös kasattu se varsinainen pinnasänky. Siihen ompelin viime viikolla reunapehmusteet. Täytyy muuten tässä välissä huomauttaa, että vaikka suuri mustavalkoisuuden ystävä olenkin, niin vauvalle on hankittu myös muita värejä :D Sukupuoli saa vielä pysyä salaisuutena, joten sen vuoksi täällä vilahtee vain nämä “värittömät” jutut.

SI MODA RANDOM DEC 16 2013

Nyt laitan salikamat kasaan ja lähden tekemään kevyen treenin. Vielä on onneksi puhtia käydä urheilemassa :)

Hauskaa viikkoa kaikille!

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

7 Comments
  • jenny
    December 17, 2013

    oi, kuinka kauniita vaatteita vauva saakaan pitää! Nuo miniconssit ovat myös aivan valloittavat :)

  • MariaS
    December 18, 2013

    Miten suloiset pipot ja lapaset! <3 Olisko niiden tekoon mahdollista saada tarkempaa ohjeistusta? Ystäväni odottaa parhaillaan myös esikoistaan ja olisi mahtavaa yllättää hänet tällaisilla itsetehdyillä pikkuylläreillä :)

    Pakko vielä kommentoida (koska teen sitä liian harvoin, vaikka blogisi yksi ehdottomista lemppareistani onkin), että olet uskomattoman kaunis ja ihailen, miten jaksat panostaa tyyliisi myös raskaana! KIITOS tästä inspiroivasta blogista!! :)

    • casey
      December 18, 2013

      Voisihan sitä teko-ohjeet laittaa :) ovat nimittäin todella simppelit! Ja kiitos kauniista sanoista, tuli hyvä fiilis <3

  • Viola
    December 21, 2013

    Kaunista :)! Saako kysyä, mistä valokuvakehykset on hankittu? Olisi hakusessa. Hyvää ja rauhallista joulun aikaa!

    • casey
      December 21, 2013

      Kiitos! Neliön muotoiset ovat Jyskistä ja muut muistaakseni Ikeasta :)

  • Annu
    January 9, 2014

    Hei, ihana tuo tähtikuvioinen pinnasuoja, saanko udella mistä ?:)

    • casey
      January 9, 2014

      Kiitos, ompelin sen itse :) kangas on Eurokankaasta!

Previous
Aatolle asua
Monday randoms