Sí Modan sisältö on pitkälti ollut muotia, asukuvia ja ruokajuttuja. Aina välillä olen jakanut satunnaisia otoksia arjestani. Sekaan on myös mahtunut muutamia kauneuteen, hyvinvointiin ja liikuntaan liittyviä juttuja. Nämä ovat aiheita, joita mielelläni itse luen, joten ajattelin kirjoittaa muutaman sanan hyvinvoinnista ja liikunnasta raskausaikana.
Ensimmäiseksi on ehkä hyvä sanoa, että se oli pitkälti geenien ansiota, ettei minulle kasvanut kovinkaan suurta mahaa, vaikka vauva oli syntyessään aivan normaalikokoinen. Enkä nyt tarkoita sitä, että pieni maha olisi jotenkin hieno ja kehumisen arvoinen asia, vaan yritän sanoa etten raskausaikana todellakaan tarkkaillut syömisiäni normaalia enempää tai treenannut hullun lailla. Päinvastoin pyrin tekemään kaikkeni, jotta lapsi voisi hyvin! Uskon kuitenkin tehneeni hyviä valintoja ravinnon ja liikkumisen suhteen, sillä palautuminen on ollut suhteellisen nopeaa. Tosin tässäkin ovat geenit varmasti olleet puolellani.
Mieli
Aloitan ehkäpä tärkeimmästä asiasta, nimittäin henkisestä hyvinvoinnista. Koen itse välttyneeni pahoilta mielialan vaihteluilta raskausaikana. Tietysti perinteiset hormoni-itkut tuli itkettyä mitä typerimmille asioille, mutta yleisesti ottaen olin koko ajan iloisella mielellä. Aavistuksen stressaavaksi tunsin oloni alkusyksystä, jolloin työt puskivat joka suunnasta päälleni, eikä kroppani tuntuvat jaksavan sitä rasitusta. Stressi ilmeni pienenä sairasteluna, mutta osasin onneksi levätä oikeissa paikoissa.
Kasvavaan masuun suhtauduin minulle tyypilliseen sarkastiseen tapaan. En kokenut pakokauhua “lihomisesta”, mutta en myöskään mitenkään hihkunut onnesta, kun housut eivät enää mahtuneet päälle. Huumorin siivittelemänä mentiin loppuun asti. Toki olin erittäin onnellinen vatsan kasvusta, mutta onneni kohdistui lähinnä sisällä potkivaan vauvaan eikä suureen kumpuun.
Luulen, että hyvä fiilikseni pysyi raskausaikana yllä osittain ystäväni ja mieheni ansiosta. Paras ystäväni oli nimittäin samaan aikaan raskaana ja oli suuri helpotus saada jakaa ajatuksia hänen kanssaan. Raskaus on melkoinen henkinen myllerrys koettavaksi yksinään, joten läheisten ihmisten tuki oli mielestäni korvaamatonta.
Iho
Mielialan lisäksi raskaudella on ihana tapa vaikuttaa jollain tapaa myös ihoon. Toisille tämä hormonaalinen muutos tekee ihmeitä, toisille jotain aivan päinvastaista. Kasvot, kaula, rintakehä ja selkä voivat rasvoittua aivan uudella tavalla. Pientä hormoninäppylää voi puskea mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Pahimmassa tapauksessa sitä joutuu kärsimään kipeistä paukamista, jopa kunnon aknesta. Ihon rasvoittuminen ja näppyjen määrä riippuvat tietysti henkilöstä, mutta samalla naisella voi raskauden eri vaiheissa olla aivan eri ihotyyppi. Tämä tuottaa hankaluuksia kasvon ihonhoitotuotteiden valinnassa.
Itse kuuluin nimenomaan tähän kategoriaan, joka sai raskauden aikana sekä nauttia että kärsiä eri ihotyypeistä. Aluksi mentiin kovaa kohti rasvoittuvaa ja epäpuhdasta ihoa. Siihen avun löysin Dui Clinicin tuotteista, joista puhuinkin jo tässä postauksessa. Ensimmäisen ja toisen kolmanneksen taite sattui mukavasti kesäaikaan, jolloin iho parani myös auringon avustamana. Meikkiä ei tullut juuri käytettyä ja iho sai hengittää. Pieni päivetys karisteli loput näpyt kasvoiltani. Alkusyksystä ihoni olikin paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.
Viimeisellä kolmanneksella näppyjä tuli satunnaisesti suunympärille. Nämä olivat nimenomaan niitä pieniä hormoninäppyjä, jotka saattoivat ilmestyä ja kadota yhdessä yössä. Vähän ennen synnytystä ja nyt sen jälkeen olen saanut kamppailla erittäin kuivan ihon kanssa. Ihoni oli ennen raskauttakin normaalia kuivempi, mutta tällä hetkellä se tuntuu “lähtevän irti” ellen ole jatkuvasti rasvaamassa sitä. Nämä paukkupakkaset eivät varmasti helpota asiaa yhtään. Saa nähdä mihin tästä seuraavaksi edetään, toivottavasti kohti “normaalia ihoa”.
Jos puhutaan ihosta raskausaikana, tulee automaattisesti mieleen myös kasvava vatsa ja ihon venyminen. Itse aloitin rasvaamisen loppukesästä ihan perusvoiteella kerran päivässä. Syksyllä ostin Bio-Oilia, jota levitin vatsaan ja reisiin viimisiä viikkoja lukuunottamatta kerran päivässä. Vähän ennen synnytystä rasvailin useamman kerran päivässä. Ja kiitos taas kerran geenien sekä ahkeran rasvauksen vältyin kokonaan raskausarvilta. Olin suhteellisen varma, että niitä ilmestyisi edes muutama, koska teininä reisiini tuli muutamat arvet kovan treenauksen ja lihasten kasvun myötä.
Liikunta
Missään vaiheessa raskautta en kauhistunut painon noususta, vaikka yli puolet kiloista tuli jo ensimmäisinä kuukausina. Sekin johtui varmasti siitä, etten kyennyt pahoinvoinnin ja äärettömän väsymyksen vuoksi harrastamaan liikuntaa pariin kuukauteen. Pahoinvointiin ei auttanut mikään muu kuin syöminen. Juhannuksen jälkeen sain taas liikunnan ilosta kiinni ja kävin juoksemassa säännöllisesti lenkkejä. Lihaskuntoa pidin yllä kotijumpalla (kahvakuula). Syys-lokakuussa viimeisen kolmanneksen alkaessa juokseminen ei enää tuntunut niin mukavalta, joten päätin ottaa salikortin. Salitreeniä teinkin aivan loppuun asti. Viimeisen kerran kävin salilla pari päivää ennen synnytystä (tietysti autuaana tietämättä siitä, mitä oli pian luvassa).
Salitreeni koostui loppupuolella n. 30 minuutin crosstrainer-treenistä ja n. 30 minuutin lihaskunto-osuudesta. Voin lämpimästi suositella crosstraineria loppuraskauden liikuntamuodoksi. Siinä tehtävä “pehmeä askellus” sopi ainakin omalle kropalleni huomattavasti paremmin kuin juoksu. Varsinaiseen salitreeniin vinkiksi antaisin vain kuunnella omaa kroppaa. Se kyllä kertoo milloin on aika jättää tietyt liikkeet tauolle ja vähentää painoja. Itse pystyin alkuun vielä tekemään rauhallisia kyykkyjä ja vatsalihaksia, mutta pian jouduin luopumaan niistäkin. Jalkalihaksia harjoitin siitä eteenpäin kuminauhaa apuna käyttäen ja kylkilihaksia tein kahvakuulalla. Aivan viimeiset viikot keskityin käsitreeneihin ja tasapainoharjoituksiin jumppapallolla.
Ravinto
Monet kokevat raskausaikana mitä ihmeellisimpiä mielitekoja. Toiset himoitsevat sitrushedelmiä ja toiset euron juustohamppareita. Minulle tuli himo mm. karjalanpiirakoihin, karvaismarjoihin (!!) ja loppuaikana mandariineihin. Yllätyin miten vähän himoitsin ns. roskaruokaa ja herkkuja. Herkkuja tuli kyllä syötyä normaalia enemmän, mutta annoin ihan surutta itselleni joka päivä pienen herkutteluhetken, mikäli sitä kaipasin. Muutoin ruokavalioni pysyi hyvin samanlaisena kuin ennen raskautta. Olen ehkä luonnonoikku näissä ruoka-asioissa, mutta suurin osa herkkuruuistani on todella terveellisiä. Ihmiset pyörittelevät päätään, kun kerron etten tykkään esimerkiksi pitsasta :D
Annoskoot olivat alkuraskauden aikana aivan valtavia, koska pahoinvointiin ei auttanut mikään muu kuin hillitön syöminen. Ja kuten aikaisemmin jo mainitsin, siitä syystä suurin osa kiloistani tulikin ensimmäisen kolmanneksen aikana. Loppuraskauden aikana vaivannut närästys karsi ruokavaliostani tiettyjä raaka-aineita ja pienensi myös annoskokoja. Silloin tuli syötyä pienia ruokamääriä, mutta usein. Missään vaiheessa en kokenut ylensyöneeni tai päinvastoin nähneeni nälkää. Jos huomasin jonkin ruoka-aineen turvottavan oloa entisestään, jätin sen yksinkertaisesti pois. Kokonaisuudessaan ruokavalioni oli erittäin yksinkertainen ja hyvin “oppikirjamainen”. “Aamulla kaurapuuroa, välipalaksi ruisleipää, lounaaksi raikas salaatti, välipalaksi hedelmiä, illalliseksi täysjyväpastaa ja iltapalaksi luonnonjugurttia marjoilla” -tyylillä mentiin ja mennään yhä. En usko ihmedieetteihin, vaan uskon hyvien perusruokien ja tuoreiden raaka-aineiden olevan avain hyvinvoivaan kroppaan.
Synnytyksen jälkeen arki on pikku hiljaa tasoittunut ja olen ehtinyt uhrata muutaman hetken myös oman oloni pohtimiseen. Kiloista suurin osa jäi laitokselle ja kahden viikon jälkeen oltiin “lähtötilanteessa”. Ei suinkaan siis siinä lähtötilanteessa, mikä oli ennen raskautta. Tällä lähtötilanteella tarkoitan sitä lihaksetonta, raskaan työn tehnyttä kroppaa, jota lähden nyt työstämään uuteen uskoon.
Olen harrastanut liikuntaa aktiivisesti alle kouluikäisestä lähtien, joten voin sanoa ensi kertaa nyt tunteneeni sen, miltä tuntuu, kun ei omista ainuttakaan vatsalihasta. Toipumiseni on hieman venynyt, joten olen vasta aloittanut pikku hiljaa tekemään rauhallisia istumaannousuja iltaisin. Tosin neuvolassa oltiin vielä sitä mieltä, että vatsalihasten tekoa olisi syytä välttää. Onko jollain kokemusta tästä? Itse olen pyrkinyt noudattamaan sääntöä “saa tehdä, jos tuntuu hyvältä”.
Keskivartalon lisäksi olen päässyt harjoittamaan jalkalihaksiani ja yleiskuntoani lenkkien muodossa. Kylmät ilmat rajoittivat vaunulenkkejä pari viikkoa, mutta nyt olemme käyneet ulkona melkein joka päivä. Uskaltauduin myös kokeilemaan ihan kunnon hikilenkkiä ja yllätyin miten kepeästi vajaa 8km juoksu sujui.
En ole asettanut itselleni mitään sen suurempia tavoitteita kuin päästä maltillisella tahdilla entisiin mittoihin ja voida hyvin. Olen koko aikuisikäni painanut suurin piirtein saman verran ja ollut samankokoinen, joten uskon, että tavoittelemani lähtöpaino on myös ns. “ihannepainoni”. Tosin painoa tärkeämpää on hyvä olo. Koska ruokavalioni jatkaa samaa tuttua linjaansa, uskoisin hyvän olon tulevan ajan myötä melkeimpä itsestään. Lihasten eteen on sen sijaan tehtävä töitä ja paljon!
Recent Comments