Vein sen äärirajoille

Oman kroppani nimittäin.

Ajatus kirjoittaa tämä postaus ei syntynyt puolessa minuutissa, puolessa tunnissa eikä puolessa päivässä. Ei ehkä puolessa vuodessakaan. Pohdin tätä pitkään ja peräännyin monta kertaa. Jokin minussa halusi kuitenkin avata tämän luukun. Koen, että silloin kun asioista pystyy puhumaan ääneen (tai tässä tapauksessa kirjoittamaan julkisesti tuhansille ihmisille), niiden kanssa on tullut sinuiksi ja niistä on päässyt yli.

Vaikka tämän tarinan varsinaiset tapahtumat sijoittuvat melko kauas, on niistä aiheellista puhua vasta nyt. Nyt, kun olen sisäistänyt sen kaiken mitä tämä tapahtumasarja piti sisällään. Minkälaista tuhoa olin pitkällä aikavälillä tehnyt ja miten paljon aikaa korjaustöihin vaadittiin.

Olen aina urheillut paljon ja syönyt melko terveellisesti, pääosin hyvää ravinteikasta kotiruokaa. Lisäksi olen luonnostaan suhteellisen kevytrakenteinen ja sana painonhallinta on ollut minulle vieras käsitys. Näin olen ainakin aina ajatellut. Aikuisuuden kynnyksellä jokin sai minut kuitenkin tarkastelmaan ruokavaliotani entistä tarkemmin ja urheilemaan enemmän. Aluksi en edes tajunnut tekeväni niin, mutta sitten koin todellisen herätyksen. Vaikka tästä herätyksestä on jo yli kaksi vuotta, vasta nyt todella ymmärrän sen, että minä joka koin ettei minulla ole koskaan ollut tarvetta hallita painoa, hallitsin sitä päättömästi. En halua/koe tarvetta tässä yhteydessä nimetä tätä miksikään sairaudeksi, puhun mielummin siitä, miten minäkuvani oli kaikkea muuta kuin terve. Oliko tällä yhteys vasta aloitettuun blogiharrastukseen? Ehkä. Oliko minulla huono itsetunto? Luultavasti. Halusinko näyttää painonhallinnalla jotain muille? Ehkä tai ainakin itselleni.

Lopetettuani peliuran treenasin pääsääntöisesti yksin juosten tai kävin salilla. Kukaan ei enää ole ollut määrämässä tahtiani tai vahtimassa kuntoani. Minun olisi pitänyt ymmärtää kehoni viestit siinä vaiheessa, kun suoritustasoni laski, vaikka pyrin treenaamaan paremmin ja monipuolisemmin. Siinä kohtaa olisi pitänyt kääntää katse ruokavalioon, joka oli omasta mielestäni silloin mitä terveellisin. Kasvisten runsas määrä ruokavaliossa on terveellistä, mutta vain jos siihen otetaan kylkeen myös tarpeeksi proteiinia ja hyviä rasvoja. Jos syö pääasiassa kasvisruokaa, on varmistettava, että saa varmasti kaikki tarvitsemansa vitamiinit. Ravinneköyhä koulun kasvisruoka ei niitä tuonut, eivätkä myöskään omat valintani kotona. Vaikka en koskaan ole kokeillut pinnalla olevia dieettejä tai varsinaisesti paastonnut, olivat ruokavalintani sen verran huonoja, että se vaikutti pitkällä aika välillä radikaalisti kehoni hyvinvointiin.

Kirjoitin tänne blogiin syksyllä 2012 sairastelleeni paljon. Niin paljon, että olin joutunut juoksemaan sairaalassa monta viikkoa. En silloin halunut sen kummempaa sairaskertomusta tänne kirjoittaa, koska en rehellisesti sanoen tienny yhtään mikä minua vaivasi. Olin elokuussa mennyt nenä- ja kurkkulääkärille siinä toivossa, että hän antaisi lääkkeet pahaksi äityneeseen flunssaan. Samassa yhteydessä lääkäri päätti ottaa minulta perusverikokeet. Kun tulokset saapuivat, lääkäri katsoi minun hieman oudosti, jopa aavistuksen pelottavasti. Hän kysyi voisinko flunssaa lukuunottamatta ihan hyvin? Kerroin, että olin kärsinyt ajoittain päänsärystä ja että lenkkeily ei tuntunut sujuvan. Aamuisin oli myös ollu huimausta, mutta oletin sen johtuvan aina niin alhaisesta verenpaineestani. Siinä kohtaa, kun lääkäri lausui minulle sen hetkisen hemoglobiiniarvon, en osannut edes järkyttyä. Jälkeenpäin olen lukenut, että 80 pidetään ns. tiputusrajana. Minun arvoni oli 66.

IMG_0286year 2010240600_10150189819119885_934259_o

Ei sellaisella arvolla kukaan pystyisi lenkkeilemään. Harva kykenisi edes kävelemään. Osa olisi jo pyörtynyt. En osannut pelätä mitään edes siinä vaiheessa, kun lääkärini halusi ehdottomasti soittaa Hyksiin ja varata ajan sisätautilääkärille. Ne lukemattomat testit, ultraäänet ja tähystykset, joita kävin seuraavina viikkoina läpi herättivät minut todella. Näin alhaisia hemoglobiineja ei yleensä tule vastaan ihmisillä, jotka tulevat lääkäriin vain flunssan takia. Yleensä heillä on ollut takana isompi leikkaus tai esim. synnytys. Lukema saattaa viitata jopa sisäiseen verenvuotoon.

Tunsin näinä aikoina itseni voimattomammaksi kuin koskaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka loppujen lopuksi sain parin kuukauden jälkeen huokaista helpotuksesta, en siltikään ollut lähelläkään tervettä. Rautavarastoni olivat huvenneet aivan minimiin ja sitä pumpattiinkin tableteilla kehooni melkoisilla annostuksilla. Jouluun mennessä arvo oli jo kivunnut lähelle sataa. Keväällä pääsin ns. normaalilukemiin. Hölkkälenkille uskaltauduin muistaakseni ensimmäisen kerran maaliskuussa.

Oma hemoglobiiniarvoni oli lääkärini mukaan laskenut pitkällä aikavälillä ja sen vuoksi en kokenut äkillistä olon huonontumista. Olin turtunut laskevaan arvon tuomiin haittavaikutuksiin ja heikkoon oloon. Olin ollut sitkeä. Näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että olin useamman vuoden ajan tehnyt itse hallaa kropalleni. En todellisuudessa siis ollut ollut sitkeä, vaan todella tyhmä. Olin vienyt koko kehoni äärirajoille ja minut oli napattu kiinni juuri ennen putoamista. En halua edes tietää, miten tarinani olisi muuttunut, ellei verikokeita olisi kyseisellä lääkärikäynnillä otettu.

Halusin kirjoittaa aiheesta, koska koin tärkeäksi muistuttaa, miten tärkeää on kuunnella omaa kehoaan. Varsinkin nyt alkuvuodesta, kun kaikenlaiset dieetit, kesäkuntoon 2015 ja muut uuden vuoden treenilupaukset yms. starttaavat. On syytä muistaa, että kaikki ei sovi kaikille. Karppaus, mehudieetti, crossfit, bikinifitness ja mitä näitä nyt on viime vuosina pinnalle noussut voivat ehkä olla laihdutus- ja treenausmuotona (kilpaharrastuksena) toimivia, mikäli ne itselleen sopivat. Kun keho laitetaan koetukselle niin ruokavalion kuin liikunnankin avulla, on osattava lukea kehon viestejä. Tiedettävä milloin treenaaminen tuntuu oikealla tavalla raskaalta ja milloin taas on hyvä hetki pitää taukoa. Mietittävä saako elimistö todella tarpeeksi ravintoa ja erityisesti tarpeeksi monipuolisesti. Itse olisin varmasti säästynyt kyseiseltä tapahtumasarjalta, jos olisin lisännyt ruokavaliooni tarpeeksi raudanlähteitä. On opittava tuntemaan ne oman kehon rajat. Ja mikäli olo tuntuu vain heikkenevän oikeaoppisesta ja laadukkaasta ravinnosta huolimatta, on suotavaa käydä tarkistuttamassa veriarvot. Piilevä puutos elimistössä voi aiheuttaa suuriakin tuhoja niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.

Minä olen kantapään kautta oppinut omat rajani. Joku voi tällä hetkellä tuumia, että eihän tuo ero muutaman vuoden takaisissa kuvissa ole kovinkaan suuri nykyiseen. Totta, olen edelleen hoikka ja vaa’alla lukema on vain ne kriittiset pari kiloa suurempi. Mutta oloni on 150 kertaa parempi kuin aiemmin. Veriarvoni ovat kohdallaan ja mikä tärkeintä minäkuvani on kohdallaan. Syön oikeasti ravitsevaa ruokaa, varmistan vitamiinien saannin lisillä ja urheilen säännöllisen epäsäännöllisesti 0-6 kertaa viikossa, siten kun tuntuu hyvältä. Koen, että terveeseen minäkuvaan tarvittiin minun kohdallani loppujen lopuksi tämän herätyksen lisäksi myös 9kk odotusaika ja vuosi äitinä oloa. Ikuinen klisee elämä opettaa pitää kyllä tässäkin kohtaa paikkansa.

Toivon sydämeni pohjasta etten hölmöilylläni ole aiheuttanut sen kummempaa vahinkoa kehooni, vaan selvisin säikähdyksellä. Pari vuotta sitten koettu hiustenlähtö oli varmasti osittain tämän, sekä tästä kaikesta aiheutuneen stressin jälkireaktio. Hiustenlähdön lisäksi vaarana oli kärsiä lapsettomuudesta, iho-oireista ja monista muista vaivoista. Olen siis äärimmäisen kiitollinen siitä, että ylipäätänsä saan tänäpäivänä olla terve äiti.

SI MODA LONDON ASU4 2

year 2014OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä tarina on kaikille niille nuorille ja vähän vanhemmillekin naisille, jotka käyvät itsensä kanssa keskustelua omasta kropastaan. Jotka eivät ole ihan täydellisen tyytyväisiä itseensä. Jotka pohtivat pitäisikö aloittaa dieetti. Jotka miettivät miten saisivat itsensä lähtemään lenkille, vaikka ei jaksaisi. Jotka kokevat ulkoista painetta muuttua. Jotka tuijottavat vaakalukemaa.

Ihan rehellisesti. Suurimmalla osasta meistä naisista ne kaikki ajatukset löllyvistä läskeistä on omassa päässä. Monet miehet eivät niistä välitä ja monet jopa pitävät ns. tarttumapintaa todella suotava. Terveellisiin elämäntapoihin on syytä meidän kaikkien pyrkiä, mutta itselle sopivat keinot eivät ole aina ne samat kuin kaverilla. Blogimaailma tarjoaa varmasti paljon ideoita, motivaatiota ja ajatuksia treenaamisesta. Lukekaa tämä ja muutkin tekstit jonkinlainen suodatin päällä. Poimikaa itsellenne sopivat ohjeet ja tehkää siten palvelus omalle kehollenne.

Burgundy scarf

SI MODA ASU JAN29 2015 05

Minun oli tarkoitus julkaista nämä kuvat jo eilen illalla, mutta lähtö Kotkaan viivästyi ja oltiin täällä vasta ilta ysiltä. Tämä aamupäivä on menny normaaleissa arkiaskareissa ja uutta vauvapulkkaa testaillen. Nyt mini vetää vaunussa sikeitä ja minulla on hetki aikaa puuhastella muita juttuja. Ajattelin täällä ollessani aloitella erästä projektia, joka minun oli tarkoitus toteuttaa jo viime vuoden puolella. Haluan nimittäin kunnostaa vanhan nukkekotini ja sitten luovuttaa sen omalle tytölleni. Tavoitteena oli saada se tehtyä ennen hänen syntymäpäiviään, mutta joulukiireessä se unohtui. Onneksi hän ei tule muistamaan annoinko nukkekodin hänelle silloin varsinaisena syntymäpäivänä vai joskus myöhemmin :)

Tässä asussa vietin eilen “vapaapäivääni” kaupungilla. Sain muutamat pienet sisustushankinnat tehtyä sekä ostettua vihdoin sen kauan metsästetyn meikkivoiteen. Päädyin lopulta testailujen jälkeen Lancomen Teint Miracleen, joka tuntuu olevan juuri sitä mitä olen hakenut. Kaiken lisäksi se sattui vielä olemaan kanta-asiakastarjouksessa Stockalla. Kiitos vielä kaikille meikkivoidevinkkejä jakaneille!

SI MODA ASU JAN29 2015 01SI MODA ASU JAN29 2015 04SI MODA ASU JAN29 2015 02SI MODA ASU JAN29 2015 07

takki/coat COS 
laukku/bag LINDEX*
huivi/scarf DIY
kengät/shoes ZARA
(*saatu/gifted)