Lehtikaalia kahdella tapaa

Posted on
SI MODA FOOD LEHTIKAALI 5

Hassu juttu. Vaikka elän ja syön suhteellisen terveellisesti, eivät blogini reseptit ole koskaan olleet mitään terveysintoilijan ohjeita. Jälkiruoat ovat sisältäneet kaikkea pahamaineisista vehnäjauhoista, voihin ja sokeriin. Ruoat ovat myös olleet enemmän niitä viikonlopun herkkuruokia kuin arkisia kevyitä salaatteja ja keittoja. Reseptini eivät ole alkaneet sanalla “healthy”. Tämäkään ei ala, mutta nyt hypätään silti hieman kevyemmän ruoan maailmaan. Tutustuin lehtikaaliin ensimmäisen kerran vasta tämän vuoden puolella. Muut ovat varmasti käyttäneet tätä raaka-ainetta jo vuodesta 2000, mutta väliäkö tuolla. Perässä tullaan. Lehtikaalismoothiet ja -sipsitkin ovat varmasti jo “so last season”, mutta niistä tässä postauksessa silti puhutaan.

Tässä näin, aloittelevan lehtikaalityypin kaksi reseptiä.

Vihersmoothie

pari lehtikaalin lehteä // 1/3 ananasta // 1 päärynä // 1 avokado // limen mehua // 1 (iso) banaani // loraus vettä

SI MODA FOOD LEHTIKAALI 1

Kuori hedelmät ja pilko ne hieman pienemmiksi. Leikkaa lehtikaalin varret pois ja puolita lime. Laita ainekset blenderiin, purista limen mehu päälle ja lisää loraus vettä. Pyöräytä sileäksi.

SI MODA FOOD LEHTIKAALI 2

Lehtinacho-salaatti

1 lehtikaalinippu // oliiviöljyä 1rkl // sormisuolaa 1tl // kanafileitä (mausteita oman maun mukaan) // kurkkua // maissia // kirsikkatomaatteja // avokadoa // ranskankermaa (kermaviiliä) // chilikastiketta // rucolaa

SI MODA FOOD LEHTIKAALI 3

Kuumenna uuni 150°C. Leikkaa lehtikaalista varret pois ja pilko lehdet sopivan kokoisiksi suupaloiksi (kutistuvat uunissa). Varmista, että lehdet ovat kunnolla kuivia ennen kuin lähdet maustamaan ja paistamaan niitä. Pirskottele niiden päälle oliiviöljyä ja levitä ne leivinpaperin päälle pellille. Mausta sormisuolalla ja muilla mausteilla oman maun mukaan (paprikajauhe, chili, pippuri yms.). Paista kaalisipsejä uunissa n. 20-30 minuuttia. Kääntele niitä välillä. Varo polttamasta niiden reunoja! Anna sipsien jäähtyä pellillä kymmenisen minuuttia. Sipsien tulisi valmiina olla rapeita eikä lainkaan vetisiä. Aloita salaatin kokoaminen asettelemalla pohjalle kourallinen lehtinachoja. Lisää päälle paistetut ja maustetut kanafileet (leikattu suupaloiksi), kurkkua, maissia, kirsikkatomaatin puolikkaita ja avokadosiivuja. Viimeistele ranskankermalla, chilikastikkeella tai kotitekoisella salsalla.

SI MODA FOOD LEHTIKAALI 4

Vaikka reseptini ovat tähän mennessä olleet yhtiä luetuimpia postauksia, niin silti mietin kaipaatteko te enemmän näitä terveellisempiä vaihtoehtoja vai niitä herkutteluhetkiin sopivia reseptejä? Olisi kiva kuulla jatkoa ajatellen!

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

5 Comments
  • Kata
    March 8, 2015

    Itse tykkään kokata uusia terveellisiä reseptejä, joten kyllä niitä mielelläni lukisin enemmänkin :) Mutta juuri eilen tein bataattiranskalaisia sun reseptillä, joten aivan yhtä mieluusti luen myös niitä herkkureseptejä :)

    • Kaisa
      March 8, 2015

      Kiitos kommentista! Uskon, että molempia nähdään jatkossakin :)

  • Silvia
    March 8, 2015

    Hei!
    Kaikki reseptisi ovat olleet kivoja, mulle on siis sama ovatko ne terveellisiä vai ei. ;)
    Btw vaikutat symppikseltä, eikä kirjoitustaidoissasikaan ole moittimista. Jatka samaan malliin! <3

    • Kaisa
      March 8, 2015

      <3 ihana sinä. Kiitos!

  • Mikaela
    March 9, 2015

    Musta kaikki reseptipostaukset on kivoja, joten lisää saa postata sekä terveellisiä että niitä ei-niin-terveellisiä! :)

Previous
Throwback