Feeling better

Posted on
SI MODA ASU MAY24 2015 1

Tänne kuuluu parempaa. Oikeastaan paljon parempaa. On syöty paremmin, nukkuttu paremmin ja niiden lisäksi liikuttu sekä tehty paljon mukavia, ei stressaavia asioita. Perjantaina käytiin Korkeasaaressa ja ulkona syömässä. Eilen grillailtiin omalla pihalla. Ennen grillailua kävin myös pitkästä aikaa tekemässä salitreenin, joka alkukankeuden jälkeen lähti rullaamaan yllättävän hyvin.

“Vapaapäivinä” tuli myös tehtyä pihahommia. Leikkaisin nurmikon, haravoin, istutin ja siistin paikkona ylipäätänsä. Siis minä, joka en ole koskaan ollut mikään viherpeukalo. Pihahommien teko oli kuitenkin yllättävän rentouttavaa puuhaa ja siinä samalla tuli oleskeltua ulkona. Pariin otteeseen kaivoin kameran esiin, mutta muuten olin totaalisesti lomamoodissa.

SI MODA ASU MAY24 2015 00
SI MODA ASU MAY24 2015 4

Tänään ajattelin vielä ottaa melko rennosti ja tulla vain kertomaan kuulumiset sekä muistuttelemaan alennuskoodista SF-Clinikenille. Eli tosiaan vielä tämän toukokuun ajan voitte varata uudet ripset hintaan 100€ (norm. 120€). Ajan voi varata numerosta 045 85 31 260 ja alennuksen saa mainitsemalla siinä yhteydessä blogini nimen. Ripsienlaittajastani Simonasta (kirjoitan muuten aina Simonan tilalta Simoda :D tämä yhteistyö oli todellakin meant to be) ja SF-Clinikenistä löytyy lisää tietoa täältä aikaisemmasta postauksesta.

Kesän juhlat kolkuttelee ovelle, joten jos ripsiä kaipailette, niin kannattaa käyttää tämä hyödyksi. Itse kävin aikaisemmin tällä viikolla laittamassa ripset kuntoon, eli nyt kelpaa juhlia! Halusin yhä pitäytyä hyvin luonnollisessa lookissa. En kaipaa näyttäviä megaripsiä, vaan nimenomaan helpostusta arkeen (ja juhlaan). Monet ystävistäni eivät ole edes huomanneet minulla olevan ripsipidennykset ja minusta se on vaan positiivinen asia :).

SI MODA ASU MAY24 2015 3SI MODA ASU MAY24 2015 2
XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

5 Comments
  • Susa
    May 24, 2015

    Aurinkoisia kuvia ja tyylikäs asu!

    Olen muutaman kerran löytänyt blogiisi tick pöydänjalkojen ja marmorikannen perusteella :) . Olisinkin kysynyt, että miten pöydänjalat ovat kestäneet marmorikannen painon?

    Ostin jokin aikaa sitten nuo pöydänjalat vanhan oven “jaloksi”. Nyt tuossa lähikirppisellä olisi nyt pieni marmoripöytä myytävänä. Melkein sen jo ostin, mutta jäin miettimään että kestävätkö jalat marmorin painon.

    Kiitos jo etukäteen vastauksesta! :)

    • Kaisa
      May 24, 2015

      Kiitos :) jalat ovat kestäneet moitteettomasti ja pöytä on ollut kaiken kaikkiaan ehkä paras hankinta ikinä kotiin! Myös mieheni, joka alkuun vähän vierasti pöytää totesi eilen, että “sulla on kyllä hyvä maku sisustukseen, erityisesti tuo marmoripöytä on tosi hieno” :D Vielä sen verran jaloista voin sanoa, että ne ovat myös kestäneet meidän 1vee neidin kiipeilyt marmoritason päälle…

  • Susa
    May 24, 2015

    Paljon kiitoksia vastauksestasi! Taidanpa kipaista huomenna ostamaan pöydän pois! Pöydässä kiinni olevan jalka oli aika kamala, mutta onneksi sen saa ruuvattua pois :)

    • Kaisa
      May 24, 2015

      Mulla oli iha sama juttu! Vanha jalka sai kyytiä, kun noiden uusien kanssa se näytti 100x paremmalta :) käy äkkiä hakemassa. Harvassa ovat marmoripöydät kirppareilla!

  • Ansku
    May 26, 2015

    Heh! Minäkin olen löytänyt itsestäni varsinaisen “puutarhurin” tänä vuonna :D Tosin, paljon mieluummin istuttelisin kukkasia ja nyppisin ehkä hiukan rikkaruohoja kun kääntäisin entistä kukkamaata ympäri ja repisin sieltä valtavia juurakoita pois :D Mutta ei auta. On se niin ruma rytökasa. Jospa siihen vielä nurtsin saisi tänä kesänä…

    Ikävä että sulla on ollut uniongelmia. Jaksamista sulle siis, pidä itsestäsi huolta :)

Previous
Kesän tuoksut