Red I White I Blue

Posted on
SI MODA VALMISTUJAISET 2015 5

Eilen juhlittiin tosiaan siskon valmistujaisia. Pari päivää oltiin yhdessä laitettu paikkoja kuntoon ja valmisteltu tarjottavia. Minä olin vastuussa mm. somistuspuolesta. Värimaailmaksi valitsin melko sporttisen sini-puna-valkoisen, siskon ammattinimikettä silmällä pitäen. Tarjottavatkin sopivat teemaväreihin kuin nenä päähän. Tarjolla oli mm. siskon leipomaa Britakakkua, vesimelonitikkuja ja popcornimuffinseja. Suolaisessa pöydässä komeili itse savustetut lohet, lihapullat, nachot ja salsat. Tulee hieman vesikielellä näitä listatessa.

Valmistujaisten lisäksi piipahdettiin pikkuserkun ylioppilasjuhlissa, joten päivä oli melkoista juoksemista aamusta iltaan. Pidinkin ihan rehellisen blogivapaan ja nautin itse juhlapäivästä, kun kaikki valmistelut oli vihdoin saatu päätökseen. Oli kyllä ihana nähdä pitkästä aikaa kaikki ystäviä ja sukulaisia. Käytiin piipahtamassa Kotkan yöelämässäkin, mutta tultiin jo hyvissä ajoin kotiin. Nyt olo on aikaisesta kotiinpaluusta huolimatta melko räihnäinen ja väsynyt. Onneksi tänään voi ottaa ihan iisisti. Ensi viikolle on jo jos jonkinnäköistä puuhaa ja perjantaina lähdetään kohti Italiaa. Ainakin siis jotain matka-aiheisia juttuja tulossa alkavalle viikolle. Nyt ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!

Kuvituksena melkoinen määrä otoksia eiliseltä. Toivottavasti iloinen juhlafiilis välittyy sinne asti :)

SI MODA VALMISTUJAISET 2015 4
SI MODA VALMISTUJAISET 2015 8SI MODA VALMISTUJAISET 2015 6SI MODA VALMISTUJAISET 2015 0SI MODA VALMISTUJAISET 2015 10SI MODA FAMILY MAY 2015 1SI MODA VALMISTUJAISET 2015 3SI MODA VALMISTUJAISET 2015 00SI MODA VALMISTUJAISET 2015 9SI MODA VALMISTUJAISET 2015 2SI MODA VALMISTUJAISET 2015 13SI MODA VALMISTUJAISET 2015 12
XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

4 Comments
  • Jessica
    May 31, 2015

    Ihania kuvia ja kiva postaus!

    http://jessicahogsten.blogspot.fi

  • Meredith
    June 1, 2015

    Toi teidän tyttö näyttää niin suloiselta!!:) Minkä ikäinen hän on? Onko ollut ns. helppo lapsi ja joko haaveilet toisesta lapsesta?

    • Kaisa
      June 1, 2015

      Mini on kohta 1,5v :) Tää helppo lapsi on aina hauska käsite :D Joo on nukkunut ihan kiitettävän hyvin, mutta todella vilkas luonteeltaan, eli kyllä äiti saa juosta aamusta iltaan perässä. Hah! Jossain vaiheessa varmasti haaveilen/haaveilemme toisestakin lapsesta, mutta vielä ei taida olla sen aika :)

  • Kipsu
    June 2, 2015

    Aivan upea tuo teidän perhe(?)potretti!! Ja ihanat sapuskat, ja ihana kesäinen fiilis, ja kaikki on ihan jeejee:D

Previous
Mádara 24h