Minun kotini

Tervetuloa vielä kerran aivan uuteen osaan blogiini!  

MI CASA TONTTI 5-9-2015 3
 

Ensimmäisessä postauksessa kerroin meidän ostaneen Kotkasta tontin ja sen päälle tontilla olevan vanhan 1930-luvulla rakennetun hirsitalon. Asuntokauppojen aikaan viime keväänä/alkukesästä mielessäni kyti ajatus perustaa tällä tulevalle projektillemme aivan uusi blogi. Erilaisia vaihtoehtoja punnittuani tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että täysin uuden blogin perustaminen ei olisi järkevää ihan jo pelkästään oman jaksamiseni kannalta. Niimpä päätin liittää olemassa olevaan blogiini lisäosan, vähän samaan tapaan kuin Alexa remppabloginsa :)

Nimeksi uusi osa, tai oikeastaan uusi blogi sai nimen “Mi Casa”. Halusin sen muistuttavan Sí Modaa, mutta Sí Casa oli liian sikaisa vaihtoehto. Mi Casa tuntui lopulta hyvältä vaihtoehdolta, koska ei se ei liiaksi rajaa tämän uutukaisen sisältöä. Tahdon tämän olevan hyvin rehellinen ja perusteellinen remonttiblogi, mutta tahdon sen myös kertovan lifestyle-hengessä elämästä talonrakennuksen keskellä, muutosta pienemmälle paikkakunnalle jne. Koska varsinainen blogini on tänäpäivänä hyvinkin siloiteltu ja viimeistelty harkittuine kuvineen haluan tämän sottaisen lapseni olevan juuri niin sottainen kuin itse taloprojektikin on. Tänne olen antanut itselleni luvan julkaista puhelinräpsyjä ja ei niin kauniisti editoituja videoita sekä kirjoittaa pitkiä jaaritteluja mistä milloinkin huvittaa.

MI CASA TONTTI 5-9-2015 4
MI CASA TONTTI 5-9-2015 2

Haluan korostaa jo tässä vaiheessa, että en ole missään nimessä mikään rakennusalan ammattilainen, mutta se idea tässä kai onkin. Haluan tämän blogin kertovan miltä talonrakennus näyttää maallikon silmin. Seuraavissa postauksessa tulen hieman valoittamaan projektiamme lisää. Aikataulusta voin jo nyt sanoa sen verran, että tämä tulee olemaan piiitkä projekti. Tarkoitus ei ole päästä muuttamaan vielä ensi vuonna eikä seuraavanakaan. Kysymyksessä ei ole mikään perinteinen vanhan talon saneerausprojekti vaan tämä vaatii melkoisen määrän suunnittelua. Uusia postauksia ei varmastikaan tule päivittäin, mutta tavoitteena on kuitenkin julkaista sisältöä useamman kerran viikossa. Koska näkyviä tuloksia ei tosiaan saada tontilla ihan heti aikaiseksi, olen suunnitellut postaavani myös niistä vähemmän näkyvistä aiheista. Talonrakennusprojektin aikana kun joutuu pohtimaan ja valitsemaan vaikka mitä asioita, jotka eivät tosiaan päälle päin tule edes näkymään. Remonttijuttujen välillä haluan tosiaan myös kirjoittaa lifestyle-postauksia omista fiiliksistä ja toivon niiden tasapainottavan tätä kivasti. Aika toki näyttää millainen blogi tästä lopulta rakentuu, mutta toivon teidän olevan yhtä innoissaan kuin minä.

MI CASA TONTTI 5-9-2015 1

Kuvituksena tässä tervetulopostauksessa näette ensimmäiset otokset tulevasta työmaasta. Jännityksellä odotan miltä tämä tulee sitten joskus näyttämään. Seuraavaksi olisi tarkoitus käydä kuvaamassa ensi viikolla tapahtuvaa puunkaatoa ja sekä hieman videomateriaalia tontilta. Liikkuva kuva on varmasti parempi tapa havainnollistaa työmaata, joten ajattelin hyödyntää videoita mahdollisimman paljon täällä.

Tämän kotiblogin puolelle pääsee Si Modan etusivun sivupalkissa sijaitsevan linkin kautta. Jos uudessa sivussa on jotain ongelmia, niin kertokaa niistä ihmeessä. Myös postausideoita, fiiliksiä uudesta blogista yms. kuulen mielelläni :)

XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

16 Comments
  • Annii
    September 5, 2015

    Ihanaa! Kuulistaa kyllä niin kivalta tämä uusi kotiblogisi :) tsemppiä taloprojektiin!

    • Kaisa
      September 7, 2015

      Kiitos :)

    • Tuuli
      September 8, 2015

      Oi kun näyttää upealta! Ja samalla haasteelliselta projektilta – vaikken talonrakennuksesta mitään tiedäkään eikä se minulle ole mitenkään ajankohtaista. Tosi innolla odotan silti tämän blogin postauksia, kiva kun päätit perustaa tällaisen elämänmakuisenkin version :)

      • Kaisa
        September 13, 2015

        Kiitos :) Alkuun tämä päivittyy tosiaan hieman harvemmin ja enemmän pohdiskellaan asioita kuin nähdään tuloksia, mutta toivottavasti se ei ole huono asia :)

  • Moi
    September 5, 2015

    Ilmestyykö sivublogin postaukset myös blogloviniin, vai pitääkö sitä seurata eri kautta?

    • Kaisa
      September 7, 2015

      Kyllä ne näyttää sinne päivittyvän :)

  • Papu
    September 6, 2015

    Toivottavasti ette missään nimessä ala purkamaan noin hienoa taloa, ja rakentamaan uutta tilalle. Ajatuskin hirvittää.

    • Kaisa
      September 6, 2015

      Ei pelkoa :) Ei ole käynyt mielessäkään!

  • S
    September 7, 2015

    Muutitteko nyt siis vuokralle Kotkaan, jos tuonne kyseiseen taloon ei pääse vielä pariin vuoteen asettumaan? :)

    • Kaisa
      September 7, 2015

      Joo vuokralla asutaan nyt sen aikaa :)

  • Viivi
    September 8, 2015

    Tervetuloa melkein naapuriin :) Usein olen taloa lenkillä ihastellut ja toivonut jonkun kunnostavan sen! Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tuleman pitää. Aivan mahtavan paikan olette löytänyt :)

    • Kaisa
      September 13, 2015

      :) Olipas hassu sattuma! Talo on kyllä vaikuttava jo ulkoapäin, paikasta nyt puhumattakaan…

  • Mikaela
    September 8, 2015

    Tän blogin suunnitelmat kuulostaa tosi kivoilta ja jään innolla odottelemaan projektin edistymistä! :)

    • Kaisa
      September 13, 2015

      Kiva kuulla, kiitos :)

  • Emilia
    September 13, 2015

    Tuntuu niin jännittävältä lukea tätä. Oma isoisoisäni on aikanaan rakennuttanut kyseisen talon ja vietin kaikki lapsuuden kesät tuolla isovanhempieni kanssa. Mummo ja vaari piti tota lähinnä kesäasuntonaan ja omin aina yläkerran verannan itselleni omaksi kesähuoneeksi. Jään innolla odottamaan postauksia tästä ja varsinkin mahtavaa lopputulosta! Teidän kodista tulee varmasti aivan ihana :)

    • Kaisa
      September 13, 2015

      Ihanko totta?! No nyt on kyllä maailma hyvin hyvin pieni :) Ihan mahtavaa, että olet täällä seuraamassa projektia. Mielelläni kuulen sitten sun mietteitä myöhemmin, kun muutoksia alkaa näkyä! Yritämme ehdottomasti vaalia vanhaa, mutta myös tuoda ripauksen uutta ja modernia. Näiden yhdistäminen on varmasti se haastavin juttu, mutta ei tämä muutenkaan ole mikään helppo projekti ;)

Previous
August looks