Six years

Posted on

SI MODA FALKENBERG 4
Kuusi vuotta. Niin kauan olen tätä blogia kirjoittanut. Se on hurjan pitkä aika. En ole koskaan opiskellut mitään yhtä kauaa tai ollut samassa työpaikassa yhtä kauaa. Ainoastaan pari lapsuudesta saakka mukana pysynyttä harrastusta ovat olleet kauemmin aikaa osa elämääni. Ne juurtuivat aikoinaan kiinni minuun ja niin on juurtunut tämä blogikin.

SI MODA FALKENBERG 1

Pientä joululomaa viettäessäni huomasin, miten koukuttunut tähän hommaan olenkaan. Jopa liian koukuttunut. En osannut päästää irti, vaikka itselleni siihen luvan annoinkin. “Loman” jälkeen harmittelin, miksi en antanut tietokoneen  ja somekanavien uinua oikein kunnolla.

Vaikka bloggaamisesta edelleen kovasti pidänkin, haluan jatkossa yrittää pitää sen enemmän erillään ihan konkreettisesta vapaa-ajastani.  Tämä on työ, joka on mitä helpoin yhdistää vapaa-aikaan, mutta myös työ, joka on erittäin vaikea erottaa siitä.

SI MODA FALKENBERG 2

Jos bloggaaminen on tuonut elämääni yhden ongelman, on se siinä samalla tuonut myös sata muuta positiivista asiaa. En voisi olla tyytyväisempi päätökseeni aloittaa tämä blogi. Silloin aikoinaan en tosin tiennyt minne tie tulisi vielä viemään. Si Modan ansiosta on tavattu paljon uusia ihmisiä, saatu ystäviä, koettu ja eletty mahtavia hetkiä. Vielä emme ole tulleet yhteisen tiemme päähän, vaan halusin vain hetkeksi pysähtyä miettimään tätä taivalta.

Ilman teitä blogi ei olisi pysynyt hengissä ehkä vuottakaan, joten siksi kiitokset ovat paikallaan. Kiitos siis teille kaikille, että jaatte tämän kanssani. Kuuden vuoden kunniaksi olen päättänyt järjestää tämän viikon jokaiselle päivälle arvonnan. Luvassa on muutamia lempituotteitani ja muita mahtavia juttuja. Ensimmäinen arvonta tulee poikkeuksellisesti blogiin vasta tänään illalla, mutta huomisesta eteenpäin ne ilmestyvät blogiin heti aamusta.

SI MODA FALKENBERG 3

Jos joku miettii miten nämä auringonlaskukuvat liittyvät kuuden vuoden blogiuraani, niin minäpä kerron. Tämä on se paikka, jossa aloitin aikoinaan bloggaamaan. Joulukuussa vierailin ensimmäistä kertaa pois muuttamisen jälkeen Etelä-Ruotsin pikkuisessa Falkenbergin kaupungissa. Se oli yhtä sympaattinen kuin muistin ja tämä näky hiekkarannalta yhtä upea. Paljon muistoja tulvi mieleen ja yksi niistä oli nimenomaan se jännittynyt tunne, kun ensimmäistä postaustani bloggeriin näpyttelin.

December looks

Posted on

SI MODA DECEMBER LOOKS 2015 1

asu 1 / asu 2 / asu 3

asu 4 / asu 5 / asu 6

asu 7 / asu 8 / asu 9

Vielä hetkeksi hyppy menneeseen vuoteen ja joulukuun asuihin. Tässä nämä kaikki yhdeksen lookkia. Ihan mukava määrä ottaen huomioon, että kahteen viimeiseen viikkoon en kuvannut asuja lainakaan. Nyt tekee jo mieli hypätä kameran eteen, joten uutta matskua luvassa piakkoin.

Tänä viikonloppuna keskityn kuitenkin vielä puristamaan sesongin viimeiset juhlat läpi. Nimittäin huomenna juhlitaan virallisten kakkukahvien merkeissä meidän kaksivuotiasta. Teemana on kulta ja tämä äiti on lievästi sanottuna mennyt hieman päästään sekaisin kaikkien kultaisten glitteriasioiden keskellä. Kuka nyt ei rakastaisi teemajuhlia?

Löytyykö muuten omaa suosikkia joulukuun asuista? Näin jälkikäteen katsottuna itselleni nämä kaikki asut tuntuvat kyllä kovin omilta. Ehkä tuo vihreä väriläiskä menee kategoriaan “kiva kokeilu”, mutta muut pukisin päälle uudestaan hetkenä hyvänsä. Ainoa mitä jäin edellisen postauksen vuosikatsausta kootessa miettimään oli hiusteni väri. Nyt kun olen vihdoin päässyt mahdollisimman lähelle sitä luonnollista ruskeaa tuli olo, että pitäisikö sittenkin sävyttää juurta vähän tummemmaksi. Hah! Tää on juuri tätä. Onneksi omassa päässäni nämä värimuutokset ovat aina hyvin hillittyjä ja nytkin puhutaan ehkä puolta astetta tummemmasta kuin nykyinen.

Ainiin ja tämä on nyt virallisesti vuoden ensimmäinen postaus. Hyvää uutta vuotta siis kaikille! Minulla on teidän päänmenoksi suunniteltu ensi viikolle aika kivoja juttuja, joten pysykäähän kuulolla :)