Parin päivän pääsiäispako

SI MODA PÄÄSIÄINEN 2016 1
Huomaamatta sujahti ohi kaksi pääsiäispäivää täynnä kivoja juttuja. Lauantaina juhlittiin kaverin syntymäpäiviä Helsingissä ja oltiin sitä varten otettu toisen ystävän kanssa hotellihuone keskustasta. Ajatus minilomasta nauratti alkuun, koska tuntui hassulta ottaa huone vanhasta kotikaupungista, johon ajomatkakin on suhteellisen lyhyt. Loppujen lopuksi tämä oli kuitenkin todella hyvä veto. Ei tarvinnut olla toisten nurkissa, saatiin rauhassa valmistautua iltaan ja nauttia vielä seuraavana aamuna hotelliaamiaisesta (jep, selvittiin sinne).

SI MODA PÄÄSIÄINEN 2016 2SI MODA PÄÄSIÄINEN 2016 3
Sunnuntai meni enemmän tai vähemmän väsymyksen kourissa ja otinkin kotiin ajettuani pienet päiväunet. Tänään meno on ollut huomattavasti pirteämpää. Saimme herätä upeaan auringonpaisteeseen ja päätettiin oitis tutkia olisiko kaapissa mitään sopivaa evästä piknikille. Puolen päivän aikaan pakattiin kaakaot sekä croissantit reppuun ja suunnattiin läheiselle luontopolulle. En ollut käynyt siellä vielä kertaakaan Kotkaan muuton jälkeen ja olin jo melkein unohtanut miten paljon sitä rakastan. Siinä paikassa on vain jotain mystistä. Korkeilla kallioilla meren äärellä seistessä mieli tuntuu jotenkin puhdistuvan. Ehkä se kuuden vuoden takainen kihlautuminen niillä samaisilla jalansijoilla tekee myös paikasta erityisen rakkaan ;)

SI MODA PÄÄSIÄINEN 2016 4SI MODA PÄÄSIÄINEN 2016 5
Huomenna koittaa paluu arkeen ja odotan sitä innolla. Ihanaa saada taas kiinni kunnon päivärytmeistä, jotka onnistuivat katoamaan tässä pääsiäispyhinä ihan totaalisesti. Huomenna julkaisen myös Onnen huokauksia -kirjan voittajien nimet, joten pysykäähän kuulolla. Mukavaa viikon alkua!
XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

6 Comments
  • Kaisu
    March 29, 2016

    Heii mistä tuo ihana sisustustaulu juttu mahtaa olla peräisin?☺️

    • Kaisa
      March 29, 2016

      Se on Habitatista! Täältä löytyy muuten parempia kuvia siitä: http://simoda.fi/tyopiste/ Vanhassa kodissa sille oli looginen paikka, mutta tässä väliaikaisessa se on vaan “tungettu” eteiseen. Tykkäsin kovasti, että se oli seinän kanssa samanvärinen eli voipi olla, että maalaan sen uutta taloa varten vaaleaksi :) Mutta kätevä/ihana se on väristä huolimatta!

  • Sorrro
    March 29, 2016

    Moi Kaisa!
    Mistä tuo seinällä oleva “verkko” on peräisin? :)

    • Kaisa
      March 29, 2016

      Habitatista :)

  • Senja
    April 2, 2016

    Ihana valo näissä kuvissa!

    • Kaisa
      April 3, 2016

      Kiitos :) Oli kyllä ihana aurinkoinen päivä!

Previous
Vinkkejä viikonlopulle