10x asiaa, jotka olisivat muuttaneet elämäni

SI MODA TB BW 2
Toivepostauksena pyydettiin jälleen 10x asiaa minusta ja päätin toteuttaa sen hieman erilaisessa muodossa. Tällä kertaa siis alla kymmenen asiaa, jotka tapahtuessaan olisivat muuttaneet elämäni.

Elämäni olisi muuttunut…

1. Jos olisimme menneet naimisiin vasta tänä kesänä. Häät olisivat ehkäpä hyvinkin erinäköiset kuin vajaa neljä vuotta sitten. Silloin en täyttänyt Pinterest-tiliäni hääinspiraatioilla, vaan menin aika rennolla linjalla koristelujen suhteen. Hääpukukin olisi ehkä erilainen, höyhenunelman sijaan tekisin ehkä pitsisen mekon. Häiden lisäksi myös elämä olisi varmasti erilaista. Asuisimme ehkä vielä Helsingissä ja mini olisi ehkä vain kaunis toive mielessämme (ei sillä, että lapsen saaminen olisi jotenkin pakosti yhteydessä naimisiin menoon).

2. Jos olisin vielä entisessä työpaikassani ostopuolella. Yrittäjänä olo on ollut mahtavaa, mutta välillä sitä kaipaa 8-4 työaikaa ja sitä, että joku muu hoitaa kirjapidot sun muut. Välillä sitä miettii, että miten työura olisi siitä lähtenyt eteenpäin, missä tänä päivänä olisin?

3. Jos en olisi aloittanut bloggaamaan. No tämä nyt on aika päivän selvä. En osaa edes kuvitella miten elämäni olisi mennyt, jos en olisi 6,5 vuotta sitten avannut konetta ja perustanut Si Modaa.

4. Jos olisin lähtenyt vaihtoon kouluaikana. En tiedä olisiko tämä varsinaisesti muuttanut mitään, mutta ainakaan sen skippaaminen ei harmittaisi minua nyt. Lähtekää siis hyvät ihmiset vaihtoon, ottakaa välivuosi mitä vaan. Ulkomailla asuminen rikastuttaa elämää ihan varmasti!

5. Jos olisin päässyt lukemaan hasardimaantietoa yliopistoon. Mitä minä oikein ajattelin :D Jälkeen päin naurattaa ajatus itsestäni lukemassa maantietoa/työskentelemässä alalla. Kiinnostava aihe, mutta ehkä oma taiteellisempi luonteeni ei olisi alalle kuitenkaan sopinut. Tähän voisi liittää myös “jos en omistaisi järkyttävää neula ja verikammoa”, koska ilman niitä lääkikseen hakeminen olisi ehkä ollut jopa vaihtoehtoni.

SI MODA TB BW 3
6. Jos olisin lähtenyt toisen pojan kanssa treffeille aikoinaan. Silloin, kun mieheni pyysi minua ulos ensimmäisen kerran, oli eräs toinenkin poika lähettänyt minulle treffipyynnön. Olisimmekohan koskaan päätyneet yhteen, jos olisin valinnut toisin?

7. Jos olisin valinnut teini-iässä telinevoimistelun koripallon sijaan. Olisin ainakin huomattavasti notkeampi kuin nykyään. En kuitenkaan todennäköisesti olisi aloittanut sitä uudelleen näin aikuisiällä kuten tein koripallon kanssa, joten hyvä kysymys kuuluukin, mitä nyt harrastaisin?

8. Jos olisimme aikoinaan keskimmäisen sisareni kanssa päässeet myös ruotsinkieliseen tarhaan ja kouluun. Tuolloin Kotkassa sinne valittiin vain ne, joilla ainakin toinen vanhemmista oli ruotsinkielinen.

9. Jos sisareni olisivatkin olleet veljiäni. Olisimme varmasti yhtä läheisiä, mutta ehkä emme lainaisi toistemme meikkejä ja kihartimia :D Ehkä myös lastenhoidossa saamani apu heiltä olisi ollut erilaista kuin nyt?

10. Jos 28 vuotta sitten tehty hätäsektio olisi tehty liian myöhään, olisi tarinani ollut hyvin erilainen. Törmätessäni “mammablogeissa” pelottaviin synnytyskertomuksiin tulee väistämättä mieleen aina oma syntymäni, joka ei varmasti ollut se helpoin kokemus vanhemmilleni, varsinkaan kun kyseessä oli esikoinen.

SI MODA TB BW 1
Kuvittelin muuten, että olin tässä parin vuoden aikana tehnyt näitä 10x postauksia niin paljon, että niitä oli riittänyt joka kuukaudelle. Väärässä oltiin ja jouduin oikein kaivelemaan näitä. Tässä kuitenkin alla edellisiä “paljastuksia”, jos teiltä on mennyt ohitse.

10 x asiaa, joita en pysty tekemään

10 x satunnaista faktaa minusta – mm. se mitä luulin karhunpalveluksen tarkoittavan

18 x jatka lausetta -faktaa minusta

10 x ikimuistoista hetkeä

9 x satunnaista faktaa minusta – mm. tärkeää infoa korvistani

10 x satunnaista faktaa minusta – paljastan mm. sisäisen mummo-minäni

10 x faktaa – mm. ne parhaimmat ja pahimmat luonteenpiirteeni

(tb photos: my sister/edited by me) 

Mysteerinen kuvauspaikka

SI MODA ASU APR14 2016 1
Nyt luvassa on melkoinen kuvavyöry. Tietysti vielä omia pärstäkuviani. En vaan voinut olla julkaisematta näitä kaikkia. Tunnelma on omasta mielestäni ihastuttava, värit ja valo erittäin kohdillaan. Tästä kollaasista inspiroituneena pengoin vaatekaapin läpi ja kokosin vastaavanlaisen asun päälleni. Rennot eilisen päivän kiharat sopivat tyyliin kivasti ja mietin missä voisin tämän ikuistaa. Ulkona olisi vielä liian viileää heilua ilman takkia ja takin kanssa tämä ei toimisi ollenkaan. Kaikki keveys häviäisi asusta samantien.

SI MODA ASU APR14 2016 2 SI MODA ASU APR14 2016 5 SI MODA ASU APR14 2016 9
Sitten päässäni välähti. Pakkasin kameran ja muut tavarat laukkuun. Sain houkuteltua mieheni mukaan kuvausavuksi. Visio oli omassa päässä, mutta on sitä muutaman kerran aikaisemminkin onnistuttu kuvailemaan se paremmalle puoliskolle ja hän on toteuttanut visioni hienosti. Kuten hän teki tälläkin kertaa.

SI MODA ASU APR14 2016 6 SI MODA ASU APR14 2016 8SI MODA ASU APR14 2016 4
Homeiset ruusuverhot näyttävät näissä suloisilta ja rikkinäiset katosta roikkuvat lamput tarkkaan harkituilta. Seinistä revityt tapetit tuovat ihanaa konrastia juhlavahkolle asulle, eikä kukaan ensimmäisenä ajattele, että kuvien ulkopuolelle jäävät sorkkaraudat ja vasarat. Kaikki on jotenkin kauniisti balanssissa, vaikka kuvat ovat täynnä vastakohtia.

Kuka arvaa minne päädyimme kuvailemaan?

SI MODA ASU APR14 2016 3SI MODA ASU APR14 2016 7

top BIKBOK / pants ZARA / shoes MANGO 

photos: Teemu Turunen / edited by me