SI MODA FLOW 2016 4
Siinä Flow ensikertalaisen mairea hymy :D Ilmeestä päätellen olin onneni kukkoloilla, kun astelin porteista sisään ja näin ensimmäiset punaiset pallot taivaalla. Ilta alkoi mahtavissa merkeissä etkoilla.  Sää oli parempi kuin mitä osattiin edes uskoa ja hieman “vaisu” asuni sai täydellisen silauksen glitteribaarista.  Kasvoilleni loihdittiin todelliset glitter-unelmat ja mätsäsivät festarilaukun kanssa niin upeasti, että moni luuli näiden olleen suunniteltu juttu.

Alueelle kulkiessa en voinut kuin ihastella miten erinnäköiseksi tuo tuttu Suvilahti olikaan saatu. Kameralle taltioitui jonkun verran, kuvia, mutta ajattelin tänään ryhdistäytyä kuvaamisen kanssa vielä enemmän. Ruokatarjontakin meni yli kaikkien odotusteni ja iltapalaksi nauttimani Farangin karamellipossu oli lähes yhtä hyvää kuin se ravintolassa syöty. Ainoa miinus oli valtavat väkijoukot, jotka lähes tulkoon estivät siirtymisen festarialueen toiselta puolelta toiselle. Puolen yön maissa väen paljous alkoi ahdistaa siinä määrin, että päätin lähteä kotiin. Hyvillä fiiliksillä kävelin siskon kämpille ja kävin ajoissa nukkumaan.

Tänään Flow kansan hermoja on koetellut inhottava sumutepullusade, mutta äsken aurinko vilahti jo jostain pilvien takaa. Eiköhän se illaksi siis selkene :) Täällä ollaan jo melkein valmiina, day 2!

SI MODA FLOW 20162
SI MODA FLOW 2016 1
SI MODA FLOW 2016 5
XOXO
signature

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *

6 Comments
  • katja
    August 13, 2016

    moi! ihania kuvia :) varsinki viimeinen <3

    • Kaisa
      August 18, 2016

      Kiitos <3

  • Heidi
    August 13, 2016

    Tosi ihana toi laukku, koko mustan asun kanssa käy hyvin. Mä oon joskus ihastellu samaa laukkua, mut mietin miten ihmeessä sen yhdistäisin. Mustan asun kanssa laukku tulee ihanasti esiin. Toivottavasti nähdään tätä laukkua sulla lisää :)

    • Kaisa
      August 18, 2016

      Tää oli kyllä ihan huippulaukku, harmi vaan ettei jäänyt meikäläisen kaappiin :D olis ollut vaikka mitä ideoita sen yhdistelyyn :)

  • siiri
    August 14, 2016

    moi! olisi kiva jos kertoisit, mistä postauksen vaatteet ovat esim. postauksen lopussa! esim toi laukku?

    • Kaisa
      August 14, 2016

      Tästä tulossa vielä asupostaus ja niiden yhteydessä aina tuotetiedot :) Laukku on Furlan uudesta mallistosta ja pressilainassa.

Previous
Denim shorts